Mulla olisi yksi tunnustus, mä en voi lakata ajattelemasta sinua! Olen tuntenut sinut vasta vähän aikaa, mutta kuitenkin ollessani kanssasi, minulle tulee sellainen olo kuin oltaisiin vanhoja tuttuja.
Perjantaina kun käytiin baarissa, minulla oli 10* äärettömän kivaa kanssasi, vaikka tuntuu että menin vähäsen lukkoon sinä iltana.. Pelästyin tunteitani.. En halua enää juoda kun olen sinun kanssasi ulkona, siis jos sinäkään et juo, tunnen muuten itseni vain hölmöksi. Viihdyin seurassasi kuitenkin loistavasti, niinkuin aina.
Olen kokenut joitakin karvaita pettymyksiä elämässäni ja jotenkin pelkään kai karkoittavani sinut elämästäni, jos teenkin jotain väärin. En halua ottaa sellaista riskiä, koska olet erityinen ja tärkeä ihminen minulle. Olen yleensäkin todella varovainen nykyisin mitä tulee ihmissuhteisiin. Osaan olla myös ujokin sille päälle sattuessa, sinun seurassasi minun on kuitenkin helppo ja hyvä olla..
Mä tiedän että tää koko juttu saattaa vaikuttaa sinun mielestäsi hassulta ja että sinä et kuvitellutkaan mun tuntevan näin. En minäkään tätä odottanut, vaan nämä lämpimät tunteet tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nyt minun on oltava rehellinen ja kerrottava mitä tunnen. Mä vaan yksinkertaisesti olen ihastunut sinuun. En ole tavannut varmaan koskaan noin mukavaa ihmistä, olen vain voinut uneksia että tapaisin jonkun kaltaisesi. Sun persoonasi on valloittava, ja sun kasvot ja hymysi ovat mieleenpainuvia. Ääntäsi voisin kuunnella vaikka ikuisesti. Kunpa osaisin lukea ajatuksesi, jotta tietäisin mitä sinä ajattelet, ja mitä sinä haluat..

Vastaukset 2
Vanhimmat
TUNNISTIN SINUT,
LAITAN SÄHKÖPOSTIA SINULLE...
TOIVOTTAVASTI SE OLIT SINÄ!
olisikin eräs kaipaamani Jani... voisin vastata, että olen ihan yhtä ihastunut sinuun:) mutta epäilenpä ettei ole, mutta ainahan voi haaveilla:) mie ikävöin...