Elämäni käännekohta oli helmikuussa 2003 kun, istukaa hyvät tämän viestin lukijat, sillä voi äkkiseltään tuntua, ettei tällaista VOI yhden ihmisen eteen sattua, mutta tässä kaikki lyhykäisyydessään... Kaikki oli hienosti, asuttiin mieheni kanssa vasta ostamassamme omakotitalossa kolmen koiramme kanssa. Tuli helmikuinen pakkaspäivä, tulin töistä kotiin. Talomme oli palanut, maan tasalle, kaikki koiramme olivat kuolleet, kaikki omaisuutemme tuhoutunut. Tuttavan luokse shokissa, ei paljon muistikuvia. Meni viikon verran kun paras ystäväni teki itsemurhan, olin ihan palasina, ihmisrauniona. Samaan aikaan rakas isäni sairastu syöpään, elinaika annettiin, ei kauan. Onneksi minulla oli mieheni, hän tuki minua, muttei kauan. Mies lähti, luulen että sillä oli joku toinen, joku ehjempi. En syytä häntä, kuka tahansa olisi lähtenyt "terveempään" seuraan. Kaiken huipennukseksi jäin työttömäksi, esimieheni oli kyllästynyt kai siihen, kun olin sairaslomalla kaiken minulle tapahtuneen takia (!!!) ja keksimällä tekosyitä sekä kieroudella sai minut laillisesti irtisanottua. Tämä kaikki tapahtui yhden ainoan kuukauden aikana. Yritin hakea turvaa ainoasta siskostani, hän sanoi kylmästi että mene ammattiauttajan puheille, ei mitään muuta. Mistään muualta turvaa ja tukea en voinut hakea, ei ollut muita. Äitini oli ihan tarpeeksi huolissaan isäni kohtalosta. Nyt siitä on jo aikaa, onneksi. Olen parantunut mielestäni hyvin! En ole syönyt mitään lääkkeitä koko aikana, enkä käynyt ammattiauttajallakaan. Suomalainen sisu oli se mikä minut pelasti, varmaankin. Toivottavasti kenellekkän teistä ei koskaan tapahdu mitään tällaista. Ja rakastakaa lähimmäisiänne ja lemmikkejänne ihmiset! Luoja voi milloin tahansa ottaa heidät teiltä pois... Isä haudattiin viime keväänä.
Uskokaa tai älkää..
Nenna-77
52065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa uskomattomalta! Jos et pelleile, niin kiinnostaa selviytymisesi. Missä asuit,entä nyt,oletko ollut töissä ym?
Vain aniharva selviytyisi sinunlailla... Onnittelen sua halauksen kera! =')
Onpa siinä yhdelle ihmiselle sattunut paljon murhetta lyhyelle ajalle. Itse en tiedä kuinka olisin selvinnyt jos omalle kohdalleni olisi moista sattunut. Kuinka pärjäilet nykyään? Kerrohan kuulumisiasi. Kuinka olet saanut elämäsi järjestykseen?
Uskomattomalta tuntuu, mutta uskon kuitenkin. Onneksi olet selviytynyt ja jatkat omaa elämääsi. Toivonkin kaikkea hyvää jatkoon.
Kiitos vastauksista! Olin ihan ymmälläni kun tulin katsomaan, onko kertomustani luettu! Olen selvinnyt kyllä. Toisaalta selviytymis-perioidissani oli niin ylä -kuin alamäkiäkin, luonnollisesti. Minulle sanottiin että mene ammattiauttajalle yms tylyä, mutta kukaan "ystävistäni" ei oikeasti halunnut antaa omaa olkapäätään, että nojaa siihen, nojaa ja itke, se auttaa. Ja kun juuri sitä olkapäätä olisin eniten tarvinnut. Nyt kun olen taas oikeasti kunnossa, hyvässä ammatissa ja hyvin toimeentuleva, nämä ns. "ystävät" ovat taas kaveeraamassa ja pyytelemässä kuka mitäkin. Mutta en stressaannu pienistä! Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa! Ihanaa elämää kaikille teille, jotka luitte tarinani!