En silti

itsellekään tunnustaa, tulee alitajunnasta uniin.
Niin kai se on.

Ja kaikki unen hahmot edustavat unennäkijää itseään: jotenkin niin nöyryytetty, vanha, väsynyt, alistunut.
Olisin halunnut ottaa syliin, helliä, lohduttaa ja rohkaista. Mutta en voinut, toisten läsnäollessa.
Yritin vain hymyillä rohkaisevasti; vastauksena aran toiveikas hymyntapainen. Sydän oli särkyä.

Minä itsekö? Eihän tuota toiselle voi toivoa.
Edes pahimmalle vihamiehelle, niin pahalle tuntui.
Tuntuu vieläkin.

ilkeä kirjoitti:

itsellekään tunnustaa, tulee alitajunnasta uniin.
Niin kai se on.

Ja kaikki unen hahmot edustavat unennäkijää itseään: jotenkin niin nöyryytetty, vanha, väsynyt, alistunut.
Olisin halunnut ottaa syliin, helliä, lohduttaa ja rohkaista. Mutta en voinut, toisten läsnäollessa.
Yritin vain hymyillä rohkaisevasti; vastauksena aran toiveikas hymyntapainen. Sydän oli särkyä.

Minä itsekö? Eihän tuota toiselle voi toivoa.
Edes pahimmalle vihamiehelle, niin pahalle tuntui.
Tuntuu vieläkin.

Minusta on järkyttävää että pidät minua pahimpana vihollisenasi, kun MINÄ olen UHRI.MINÄ olen kaikilla tavoin pahoinpidelty ihmisen raato.Sisälläni mustaa kuolemaa kuin Birkenaun tyhjässä tehtaassa.

Toivon, että voin olla kukkanen, joka kaikesta huolimatta ponnistaa auringonvaloon siellä sairaassa mutta valitettavasti jollain tavalla omassa maaperässään.Häpeästä ja syyllisyyden tuskasta huolimatta.

mutta odottelen syysaurinkoani kirjoitti:

Minusta on järkyttävää että pidät minua pahimpana vihollisenasi, kun MINÄ olen UHRI.MINÄ olen kaikilla tavoin pahoinpidelty ihmisen raato.Sisälläni mustaa kuolemaa kuin Birkenaun tyhjässä tehtaassa.

Toivon, että voin olla kukkanen, joka kaikesta huolimatta ponnistaa auringonvaloon siellä sairaassa mutta valitettavasti jollain tavalla omassa maaperässään.Häpeästä ja syyllisyyden tuskasta huolimatta.

voi tulkita niin moni eri tavoin, kuten uniakin.

Tämä uni oli vain muutama sekunti TIPPALEIVÄN
kiemuroissa. Ja vihaa en, päinvastoin.

Jatkuu:
Kävelin kohti pöytää, missä hän istui selin minuun.
Tuo tuttu, pitkä, hoikka olemus. Lyhyet hiukset, niin kaunis niska ja kädet.
Pakko mennä, pöydässä muut jo odottavat.
Valmistaudun kohtaamaan hänen ylimielisen, halveksivan katseensa. Nostan leukaani ja otan kasvoilleni viileän ilmeen, kun istun pöytään.
...
Katseemme kohtaa -voi luoja- aika pysähtyy.
MITÄ hänelle on tapahtunut?
Tuo arka, pälyilevän häpeilevä katse-kuin älä lyötyä miestä lyö.
miksi?, minäkö syyllinen?
EIEIEIEIIIIIIIIII
Tunnen niin suurta hellyyttä,
ja häpeää.
-herään-


Niin, itseänikö peilaan???
"vuodet pois kulkee, ne paljon pois sulkee,
mut koskaan et muuttua saa"?