Oon yksinäinen, ujo ja herkkä. Se saa mun olon tuntuun välillä oudoks ja sairaaks. 20 vuotta elämää on tehny mulle sen, että en uskalla paljastaa tunteitani muitten kuullen. Mää puran tunteeni mun harrastuksiin. Ne saa unohtaan paskat ajatukset ja päästää siitä henkisestä paineestakin. Toisiin ihmisiin on todella vaikee saada yhteyttä, enkä tunne paikkaani niitten keskellä. En kai uskalla tutustua ihmisiin. Häpeen kai itteeni tai elämääni. Aikaa on paljon kokee hauskaa ja ikävää mutta silti tuntuu että se ei tuu riittämään. Haluaisin vaan esimerkiks sanoo moi. Täällä sen pitäis olla niin helppoo mutta silti se on mulle niin vaikeeta.
Pelkään että en osaa olla oma itteni, ja että mikään ei tuu riittämään kellekkään. Oon umpikujassa, oravanpyörässä. Tipun loputtomaan kuiluun ja juoksen tietä jonka loppua en nää. Sitä mää teen jokapäivä. En jaksa kirjottaa enää, koska asiaa on vaan liikaa.
Pelkään että en osaa olla oma itteni, ja että mikään ei tuu riittämään kellekkään. Oon umpikujassa, oravanpyörässä. Tipun loputtomaan kuiluun ja juoksen tietä jonka loppua en nää. Sitä mää teen jokapäivä. En jaksa kirjottaa enää, koska asiaa on vaan liikaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aina sä nyt jollekin kelpaat. Nyt sitä itseluottamusta kehiin vaan. Ujoudenkin voittaa pikkuhiljaa.
Niinhän se on, itseluottamus on tärkeää ja sitä kannataa hankkia lisää!