Synnytysvalmennus ?

Hei. Olin tiistaina neuvolassa ja minulle ei puhuttu vieläkään mitään synnytysvalmennuksesta. Olen siis viikoilla 23 2. Ensimmäsistä odotellaan ja synnytysvalmennus olisi ihan kiva. Onko aika jo ohi ? Järjestetäänkö niitä omalla terveysasemalla vai synnytyssairaalassa ?
Kiitos jo etukäteen = )
5894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen itse viikolla 31 1 ja ensimmäinen synnytysvalmennus on meillä vasta viikolla 36. Aika myöhään, mutta kuitenkin.
Kainuussa ainakin valmennukset on synnytysosastolla.
Älä huoli, kyllä neuvolassa kerrotaan kun täytyy soittaa ja varata aika...

Äänestä

synnytysvalmennuksessa. Siellä omassa neuvolassa kokoontuivat äidit ja isät. Lisäksi oli tutustumiskäynti sairaalaan ennen synnytystä. Kysy seuraavalla neuvolakäynnillä, ettei jää epäselväksi mikään.

Äänestä
  • Niin, ihan ekalla neuvolakäynnillä (9 vkoa) minulta kyllä jo kysyttiin, että haluanko osallistua synnytysvalmennukseen, vastasin silloin kyllä, mutta nyt yks kaks huolestuin kuin mitään ei ole sen jälkeen puhuttu. Käsittääkseni loppuvaiheessa on mahdollista myös sopia aika kätilöopistolle ja päästä tutustumaan itse sairaalaan.
    Äippä3 missä vaiheessa teillä oli kokoontuminen siellä omassa neuvolassa ? Minulla on lääkäri 3 viikon päästä, mutta seuraava neuvola-aika vielä auki, sillä oma ihana neuvola"tätini" jäi äityislomalle.

    Äänestä

Hei!
Meillä Hyvinkäällä on kaksi fysioterapian järjestämää perhevalmennusta: alkuraskaudesta raskausajan liikuntaa käsittelevä ja loppuraskaudesta toinen joka käsittelee synnytyksessä rentoutumista. Sitten on neuvolassa n. rv 30 jälkeen järjestettävä kaksiosainen valmennus "loppuraskaus/synnytys" ja "vauvan hoito". Lisäksi synnytyssairaalaan tutustuminen (luento, ei kierroksia) on rv 32-35 aikoihin. Mitä näistä nyt sitten kutsutaan "synnytysvalmennukseksi", sitä en tiedä.
Kannattaa soitaa neuvolaan ja kysyä! Ne on siellä valmiita neuvomaan kaikissa asioissa muulloinkin kuin sovittujen neuvolakäyntien aikana.

Äänestä

että niitä neuvolakäyntejä on vasta kerran kuussa ja sulla on vielä aika monta kuukautta laskettuun aikaan. Eipä siellä kukaan viitsisi kuukausitolkulla käydä puhaltelemassa valmennuksissa, että tuskin siellä montaa kertaa käydään. Ja jos valmennus olisi nyt, niin mitä muistat 3,5 kuukauden jälkeen, kun tosi paikka tulee? Mulla viikko 26 lopuillaan, enkä ole vielä edes miettinyt moista. Kyllä ne varmasti sanoo sitten, kun se on ajankohtaista. Ja uskon, että luonto huolehtii senkin, että jos joku ennenaikainen synnytys tulisi, niin eipä ole tainnut montaa lasta jäädä syntymättä, vaikkei ennen ollut mitään valmennuksiakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minni34 kirjoitti:

Hei. Olin tiistaina neuvolassa ja minulle ei puhuttu vieläkään mitään synnytysvalmennuksesta. Olen siis viikoilla 23 2. Ensimmäsistä odotellaan ja synnytysvalmennus olisi ihan kiva. Onko aika jo ohi ? Järjestetäänkö niitä omalla terveysasemalla vai synnytyssairaalassa ?
Kiitos jo etukäteen = )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu