Miksi Moppi

poistit palstalta avauksen "Oulun OLKIOPPI"?
3613860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

kiva, jos tästä palstasta tulis sellainen taistelutanner kuin se muinoin oli.

Äänestä

opi kirjoittamaan ihmisiksi tai pysy poissa

Äänestä
  • Sheriffi on toiminnallaan yllyttänyt sinut kirjoittamaan tällaisia asiattomuuksia?

    vai kirjoitatko vain vl-hengessä asiattomuuksia?

    Tämä teidän vl-etiikkanne on todella mielenkiintoista ja kysyn tätä vakavissani.

    Äänestä

Huomasin myös ko. poiston. Ikävää, kun tänne suomi24-palvelimeen on tullut vl-ihmisiä määräilemään mistä täällä saa keskustella.

jatkaisin vielä siitä aiheesta hieman.

Muutamissa kaupungeissa on alettu keskustella siitä, että vl-liike tulee erottaa kirkosta, koska kirkollisverojen maksajat eivät tahdo enää rahoittaa vl-lahkoa, jonka opit eroavat luterilaisen kirkon ja Raamatun opeista. Vl-liikkeen harhaopit loukkaavat useimpia kirkollisverojen maksajia ja siksi tätä asiaa on nyt alettu ajamaan tosissaan.

Toivotaan, että vl-lahko perustaa oman kirkon ja eroaa ev.lut. kirkosta, jotta sitä ei tarvitsisi erottaa. Oulun piispakin noin vuosi sitten puheessaan ilmensi sitä samaa, että vl-liikkeen on alettava uudistua käsityksissään. Piispojen puheet löytyvät heidän nettisivuiltaan.

Toivotaan pikaisia muutoksia vl-liikkeessä. Muutoin toivotaan ko. lahkon erottamista kirkosta.

Äänestä

hei, se sinun aloituksesi oli hyvä ja asiallinen. Perustelit siinä hyvin mielipiteesi.
Soitin toisen palstan sheriffille, joka myös oli lukenut aloituksesi ja piti sitä hyvänä.
Tämän palstan sheriffi ei saa toimia vl-uskon mukaan sheriffinä, vaan hänen tytyisi toimia palstan sheriffinä palstan sheriffin toimintasääntöjen mukaan.
Jos sinulla siis on se kirjoituksesi kovalevyllä, niin laita se uudelleen tänne. Tämän palstan sheriffi ei voi sitä poistaa, koska kirjoituksesi on asiallinen ja erittäin hyvin perustelet mielipiteitäsi.
palstan sheriffin on toimittava palstan sääntöjen mukaan, eikä hän saa poistaa viestejä vl-uskon mukaan.
laita siis uudelleen se kirjoituksesi tänne. Pari muuta sheriffiä katsovat, ettei sitä poisteta ja että tämän palstan sheriffi toimisi kuten sheriffin täytyisi.

Äänestä
  • Haluan ensin kuulla tämän palstan sheriffin Mopin perustelut poistolle.

    Tuliko käsky Oulusta?

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Haluan ensin kuulla tämän palstan sheriffin Mopin perustelut poistolle.

    Tuliko käsky Oulusta?

    tylsä, mutta miksi pitäisi olla jatkuvasti vauhti päällä?

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Haluan ensin kuulla tämän palstan sheriffin Mopin perustelut poistolle.

    Tuliko käsky Oulusta?

    oli ikävä ja halventava nimittelyineen.

    Laitoin ylläpidolle viestiä avauksesi poistamisesta.

    Myös jatkossa toimin samalla tavoin mikäli aihetta ilmenee.

    Äänestä

...olisi hyvä oppia täsmentämään itselleen keskustelun ja väittelyn ero.

Mielestäni Melperin avaus oli perusteltu hänen näkökannastaan, eikä avaus itsessään ollut asiaton.

Sen sijaan kun lueskelin ketjua, niin en oikein löytänyt rakentavalle keskustelulle ominaisia piirteitä, vaan enemmän se oli väittelyä juupas eipäs.

Keskustelun ominaispiirteisiin ei myöskään kuulu tyrmätä jonkun näkökantoja siksi, että hän on VL tai ei ole VL.

Myöskin ketjussa ilmeni punaisena lankana se, että opettaako VL-oppi Raamatun mukaista vai ei ja tämä on se kysymys, joka aiheuttaa aina väittelyn, koska niin on monta näkemystä kuin tulkintaakin olemassa, eikä kukaan pysty täydellisen varmaksi sanomaan mitään muuta kuin, että jonakin päivänä meille kaikille selviää, kuka eli elämänsä uskossa niin, että on Jumalalle otollinen astumaan Karitsan häihin.

Siksi uskolla on nimi usko, koska tiedon jälkeen ei tarvita enää uskoa. Myös uskonnäkemyksissä on eroavaisuuksia ja niistä kehittyy lähes poikkeuksetta kiivasta "keskustelua".

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Kirjoitat ytimekkäästi sen, mistä kysymys on.

    Äänestä

En voi kuin hämmästellä ja kummastella Mopin linjaa tässä. Vaikea löytää poistolle mitään kestävää perustelua.

Olen aiemmin rajatapauksissa puolustanut Moppia, mutta tätä poistoa ei voi perustella tai puolustella millään. Ketju oli saanut paljon lukijoita ja kommentteja, joiden kaikkien viestit häipyivät poiston seurauksena:(

Vaikka osa viesteistä olisikin ollut "jankutusta", niin koko ketjun poistoon se ei riitä perusteluksi. Niin ei sheriffi yksinkertaisesti saisi toimia!

Hämmästelyä herättää myös se, että mielestäni paljon asiattomampaa tekstiä saa rauhassa olla palstalla... Ilmeisesti Melperin teksti tulkittiin "vaarallisemmaksi" kuin asiattomammat rääväykset jotka sallitaan:(

Toivottavasti asialle saadaan selitystä ja tällainen vl:ien mainetta pilaava toiminta loppuu.

Äänestä
  • ...Mopin selitystä asiaan, enkä ymmärrä poistoa, ellei siihen ole olemassa jotain erityistä oikeaa perustetta.

    Äänestä

  • poisti ylläpito eikä Moppi, koska ei ole tullut kommentoimaan asiaa? Yleensähän Moppi vastaa aika pian kyselyihin.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...Mopin selitystä asiaan, enkä ymmärrä poistoa, ellei siihen ole olemassa jotain erityistä oikeaa perustetta.

    ...Että ylläpito olisi käyttäjävalitusten perusteella ollut asialla...

    Mutta odotellaan nyt Mopin kommenttia asiaan.

    Äänestä

..koska se ei ollut rakentavassa hengessä kirjoitettu. Tällä palstalla on hyvin monenlaisia kirjoituksia, joissa kritisoidaankin vanhoillislestadiolaista uskonkäsitystä ja vanhurskauttamisoppia. Kritiikki on ookoo niin kauan, kun se pysyttelee asiallisissa raameissa.

Rakas Melperi, minusta sinun kannattaisi hieman miettiä, millä asenteella tänne kirjoittelet. En haluaisi tänne samanlaisia kiistoja kuin viime talvena ja keväänä. Vl-uskovaisilta vaaditaan usein suvaitsevaisuutta muiden suuntaan, mutta sinulta ei heru minkäänlaista suvaitsevaisuutta vanhoillislestadiolaisten taholle.

Asialliseen keskusteluun kuuluu myös vastapuolen mielipiteiden kuuntelu - sinä sanelet usein hyvin lyövässä hengessä. Minusta se ei tee hyvää tämän palstan ilmapiirille.

Tässä syyt poistooni.

Äänestä
  • ...Että vajoat tuolle tasolle:(

    >>
    Poistin viestisi...
    moppaajasefu 11.9.2005 klo 20.59
       ..koska se ei ollut rakentavassa hengessä kirjoitettu.
    >>

    Rehellinen kysymys sinulle Moppi!

    Kuinka moni kirjoitus mielestäsi on "rakentavassa hengessä" kirjoitettu, jotka tälläkin hetkellä annat palstalla olla?

    Anteeksi nyt vaan, mutta perustelusi on täysin kestämätön:(

    Miksi haluat sensuroida Melperin perustellut kommentit, mutta samaan aikaan paljon paksumpaa ja täysin perustelematonta rääväystä palstalla saa olla kaikessa rauhassa?

    En voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin ikävä sensuuri. Perusteettomat rääväykset saavat olla palstalla, koska ne ovat vaarattomia verrattuna Melperin, vaikkakin räväkkään, mutta perustelevaan tyyliin.

    Tällä linjallasi et voi jatkaa!

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    ...Että vajoat tuolle tasolle:(

    ...ei todellakaan ole sensuroida kenenkään asiallisesit kirjoittavan tekstejä, pois se minusta.

    Valitettavasti Melperin kirjoitukset ovat usein "räväkkyydessään" sitä lajia, että ne menevät mauttomuuden puolelle.

    Voi kuitenkin olla, että olen tehnyt tässä poistossani virheen. Toivon asiallista palautetta tästä asiasta.

    Äänestä

  • moppaajasefu kirjoitti:

    Jo m:n käyttämät halventavat nimittelyt oli pätevä peruste poistolle.

    Ehdottomasti.

    Äänestä

  • ellu kirjoitti:

    Jo m:n käyttämät halventavat nimittelyt oli pätevä peruste poistolle.

    Ehdottomasti.

    tässä ketjussa ylempänä m nimittelee vl:ia heinähatuiksi, tampioiksi ja pässinpäiksi...

    ei asiallista, ei luulisi aikuisen kirjoittamaksi, kaikki tuollaiset pitäisi ilman muuta poistaa

    Äänestä

  • moppaajasefu kirjoitti:

    ...ei todellakaan ole sensuroida kenenkään asiallisesit kirjoittavan tekstejä, pois se minusta.

    Valitettavasti Melperin kirjoitukset ovat usein "räväkkyydessään" sitä lajia, että ne menevät mauttomuuden puolelle.

    Voi kuitenkin olla, että olen tehnyt tässä poistossani virheen. Toivon asiallista palautetta tästä asiasta.

    >>
    ...ei todellakaan ole sensuroida kenenkään asiallisesit kirjoittavan tekstejä, pois se minusta
    >>

    Näin olen aiemmin sinusta ajatellut.

    >>
    Valitettavasti Melperin kirjoitukset ovat usein "räväkkyydessään" sitä lajia, että ne menevät mauttomuuden puolelle.
    >>

    On täysin totta että Melperi voi sortua myös ylilyönteihin ja asiattomuuteen kirjoituksissaan. Nyt poistamasi avaus ei kuitenkaan sitä ollut.

    >>
    Voi kuitenkin olla, että olen tehnyt tässä poistossani virheen. Toivon asiallista palautetta tästä asiasta.
    >>

    Tarkoitukseni on asiallisesti kertoa ettei Melperin avauksen poistolle ollut perusteita kun katsoo millaisia viestejä saa rauhassa palstalla olla. Linjan kun pitäisi olla sama kaikille...

    Tässä esimerkiksi pari viestiä, jotka ovat huomattavasti asiattomampia kuin Melperin avaus:

    Tuskin rakentavaa sääliä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010515032

    Tähän lyhyeen ja suoraan vl-kritiikkiin verrattuna Melperin avaus oli mielestäni jopa sympaattinen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010456929

    En sano että nuo pitäisi poistaa tai ettei myös Melperi voisi kirjoittaa rakentavammin, mutta sen sanon ettet nyt ole kohdellut Melperiä tasapuolisesti ja yleisen linjasi mukaisesti.

    Se, mitä ko. viestiketjua ehdin lukea, ei mielestäni oikeuttanut sen poistamista. Pakko sanoa, että tässä tuli sellainen olo, että ketju oli liian "vaarallinen" lukea ja sen takia se poistettiin. Eli sheriffi koki ketjun liian kiusalliseksi sen sisältämän osuvan kritiikin vuoksi ja halusi tämän vuoksi varjella omiaan.

    Kuten nimimerkki admata jo totesi, poisto ei ole missään linjassa aikaisempien poistojen/poistamattomuuksien kanssa.

    Äänestä

  • Melperi

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>
    ...ei todellakaan ole sensuroida kenenkään asiallisesit kirjoittavan tekstejä, pois se minusta
    >>

    Näin olen aiemmin sinusta ajatellut.

    >>
    Valitettavasti Melperin kirjoitukset ovat usein "räväkkyydessään" sitä lajia, että ne menevät mauttomuuden puolelle.
    >>

    On täysin totta että Melperi voi sortua myös ylilyönteihin ja asiattomuuteen kirjoituksissaan. Nyt poistamasi avaus ei kuitenkaan sitä ollut.

    >>
    Voi kuitenkin olla, että olen tehnyt tässä poistossani virheen. Toivon asiallista palautetta tästä asiasta.
    >>

    Tarkoitukseni on asiallisesti kertoa ettei Melperin avauksen poistolle ollut perusteita kun katsoo millaisia viestejä saa rauhassa palstalla olla. Linjan kun pitäisi olla sama kaikille...

    Tässä esimerkiksi pari viestiä, jotka ovat huomattavasti asiattomampia kuin Melperin avaus:

    Tuskin rakentavaa sääliä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010515032

    Tähän lyhyeen ja suoraan vl-kritiikkiin verrattuna Melperin avaus oli mielestäni jopa sympaattinen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010456929

    En sano että nuo pitäisi poistaa tai ettei myös Melperi voisi kirjoittaa rakentavammin, mutta sen sanon ettet nyt ole kohdellut Melperiä tasapuolisesti ja yleisen linjasi mukaisesti.

    ...jättäisimme asian tähän.

    Moppi on vaikeassa asemassa vetämässä rajaa ja lähes poikkeuksetta "rajamailla" oleva poisto jakaa mielipiteet kahtia, puolesta ja vastaan.

    Melperi otti opikseen ja laittoi saman avauksen ilman "korostuksi" takaisin, joten jatkakaamme tästä.

    Eikä mielestäni kannata vetää kovin kauaskantoisia johtopäätöksiä poistoista, jotka ovat "rajamailla"

    Toisaalta admata, sinäkin tiedät, kuten minäkin, että nämä selkeästi "räävittömästi" kirjoittavat vain yltyvät poistoista ja saamastaan huomiosta.

    Itse en vertaa Melperin ja täysin räävittömien kirjoituksia missään tapauksessa. Melperi on sentään suoraselkäinen suomalainen mies toisin kuin nämä rääväsuut teinit orastavassa persoonallisuuskriisissä kieriskelevät.

    Totta myös se, että tasapuolinen linja kaikkia kohtaan on oikein ja eihän se vaikea tehtävä se linjanveto olekaan ;)

    Aina en huomaa kaikkia asiattomuuksia poistaa, valitettavasti. Kiitos vihjeestä.

    Aivan totta. Tämä palsta on yksi vaikeimmista siivottavista ja sheriffi varmasti puun ja kuoren välissä erinäisten pyytnöjen sadellessa...

    >>
    Eikä mielestäni kannata vetää kovin kauaskantoisia johtopäätöksiä poistoista, jotka ovat "rajamailla"
    >>

    Noh. Mielestäni Melperin viesti EI OLLUT edes rajamailla. Se nyt on tullut sanotuksi ja sepäs siitä.

    >>
    Totta myös se, että tasapuolinen linja kaikkia kohtaan on oikein ja eihän se vaikea tehtävä se linjanveto olekaan ;)
    >>

    Eipä tietenkään. Hyvin yksinkertaistahan se varsinkin silloin kun tahallaan kokeillaan mihin asti raja venyy;) Tässä Melperin viestin poistossa ei tosin rajoja venytellyt Melperi, vaan viestistä mielestäni jopa raukkamaisesti valittavat vl:ät, jotka pelkäävät Melperin kirjoitusten purevuutta...

    Rajoja kun voi venytellä molempiin suuntiin;)

    Tsemppiä sheriffille ettei jatkossa enää ole niin omiensa ohjailtavissa!

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    ...uskon, että olet Mopille lähimmäisenä rakas ja samoin minullekin.

    Tietysti, jos et halua kuulla sitä nimitystä, niin eihän sitä silloin väkisin sanota, vaikka mielessä näin ajatellaankin.

    Sinäkin lupasit kerran(yli 2 vuotta sitten) että et nimittele minua enää sonniksi. Todettakoon, että olet pysynyt lupauksessasi. Pässiksi saa edelleen nimitellä, jos on aivan pakko joskus nimitellä, se on kuitenkin lähempänä oikeaa.

    olen sillä tavalla hienokas, etten siedä sen kummemmin tampiota, heinähattua kuin pässinpäätäkään....

    Äänestä

  • n-n. kirjoitti:

    olen sillä tavalla hienokas, etten siedä sen kummemmin tampiota, heinähattua kuin pässinpäätäkään....

    ...Loukkaa vl:ien yleinen tapa kutsua kaikkia muita uskovaisia epäuskoisiksi tai uskosta osattomiksi. Aivan kuin heillä olisi valta se toisen ihmisen kohdalla määritellä.

    Monista vilpittömistä uskovaisista useissa eri maallisissa joukoissa tällainen toisen vakaumuksen tökerö arvostelu saa aikaan mielikuvan melkoisesta pässinpäästä tai tampiosta, jolle heinähattu on todella kiltti kuvaus;)

    Äänestä

  • n-n. kirjoitti:

    olen sillä tavalla hienokas, etten siedä sen kummemmin tampiota, heinähattua kuin pässinpäätäkään....

    huumoriksi tarkoitettu....ikäänkuin jatkoksi tuohon vlm:n viestiin...

    Äänestä

  • moppaajasefu kirjoitti:

    ...ei todellakaan ole sensuroida kenenkään asiallisesit kirjoittavan tekstejä, pois se minusta.

    Valitettavasti Melperin kirjoitukset ovat usein "räväkkyydessään" sitä lajia, että ne menevät mauttomuuden puolelle.

    Voi kuitenkin olla, että olen tehnyt tässä poistossani virheen. Toivon asiallista palautetta tästä asiasta.

    Poistamasi kirjoitus oli asiallinen. Kirjoittaja perusteli asiallisesti omat mielipiteensä ja näkemyksensä.
    En todella voi käsittää, mikä siinä oli Suomi24:n keskustelupalstojen henkeä vastaan ja mikä siinä olisi ollut mautonta...

    Sinunhan täytyy toimia täällä sheriffinä palvelimen sääntöjen mukaisesti, eikä suinkaan vl-liikkeen hengen mukaisesti.

    Niillä kahdella asialla on ero.

    Tahtoisin todella mielenkiinnosta tietää, mikä aloituksessa oli mielestäsi huonoa henkeä ja mikä mautonta.

    Kun esim. joku vl-uskovainen kirjoittaa Raamatn lausein homoille, että heidät tulee rangaista kuolemalla, niin sinä et ole poistanut tällaista kirjoitusta, vaikka sekä palvelimen sääntöjen että Suomen lakien mukaan on kiellettyä uhata tappamisella ja on kiellettyä yllyttää tappamiseen. Tappouhkauksia ja -yllytyksiä ei saa edes tehdä minkään pyhän kirjan, kuten Koraani tai Raamattu sanoilla. Se on Suomen Laissa kielletty.

    Minsta esim. em. kaltaiset kirjoitukset tällä palstalla eivät ole olleet vain huonossa hengessä kirjoitettuja ja mauttomia, vaan ne ovat olleet järkyttäviä väkivaltaisuudessaan. Myös sheriffin toiminta näiden kirjoitusten suhteen on ollut kyseenalaista.
    Kysyisinkin sitä, miksi nämä tappouhkaukset ja -yllytykset sheriffin mielestä ovat hyvää henkeä, hyvässä maussa, vaikka ne ovat olleet sekä sääntöjen että lakien rikkomista?

    Kun vl-ihmiset kirjoittelevat täällä päivittäin loukaten ja solvaten ihmisille, joita he eivät edes tunne, esim. tähän tapaan "et voi olla oikein uskomassa, koska et ole vl", "syntejäsi et saa anteeksi muuta kuin vl-seurakunnassa", "voit pelastua vain vl-seurakunnassa", "Olet harhaoppinen", "Olet irstailija" jne jne jne

    sinä et poista näitä solvauksia, vaikka niissä ei ole pienintäkään hyvää henkeä, ne ovat mauttomia ja yleisesti ottaen palvelimen keskustelupalstojen hengen vastaisia.

    Sinä et poista kirjoituksia, joissa solvataan ihmisiä mitä moninaisimmin tavoin, jos solvaajat ovat vl-ihmisiä.

    Ymmärrän, että teillä vl-seurakunnassa on tällainen solvauksen ja mauttomuuden henki. te saatte kyllä siellä seurakunnassanne elää siinä hengessä. Mutta tämä palsta ei ole teidän seurakuntanne. Täällä teidän olisi opittava elämään ihmisten tavoin, eikä vl-hengessä.

    Sinun on sheriffinä toimittava palvelimen sääntöjen mukaan, eikä vl-hengen mukaan.

    Vl-seurakunnassa te voitte poistaa kesuudestanne niitä ihmisiä (kuten aina olette tehneetkin), jotka eivät mielestänne ole teidän hengessä.

    Mutta tällä palstalla sinä et voi toimia sillä tavoin, vaan sinun on toimittava tällä palstalla palvelimen sääntöjen ja hengen mukaisesti.

    Tämä palvelin ei ole vl-seurakunnan omistama.
    Tällä palvelimella ei noudateta vl-seurakunnan henkeä, eikä sen sääntöjä. Tällä palvelimella on omat säännöt ja Suomen Laki, jota tulisi noudattaa. Myös vl-uskovaisien olisi opittava noudattamaan Suomen Lakeja ja hyviä käytöstapoja ja normaalia keskustelua ihmisten kanssa.

    Siellä omassa vl-seurakunnassanne voitte kyllä olla täysin sen hengen vallassa, jossa solvaatte toisia ja erotatte keskuudestanne niitä, jotka eivät teitä miellytä.

    Mutta täällä se ei vetele, eikä muuallakaan yhteiskunnassa. teidän on opittava elämään kuten muutkin ihmiset...

    Kun keskustelun säännöissä on ilmoitettu, että keskustelujen tulee kohdistua asioihin, eikä kirjoittaja saa kirjoittaa kohdistaen kirjoitustaan toiseen kirjoittajaan,

    niin tällä palstalla vl-ihmiset rikkovat tätä sääntöä sen minkä kerkeävät ja lakavat loukata ja solvata toisia kirjoittajia "feikeiksi", "vääräuskoisiksi", "iljetyksiksi", "helvettiin menijöiksi" jne.

    Sinä et poista niitä kirjoituksia. Miksi? Miksi sinä annat täällä näiden vl-nikkien solvata toisia ihmisä, joita he eivät edes tunne? Miksi sinä annat heidän kirjoittaa mauttomasti ja asiattomasti kohdistaen kirjoituksensa toisiin ihmisiin, vieden keskustelun pois itse asiasta?

    Jotenkin älytöntä, miten tällaiset yksinkertaiset elämän asiat ovat teille niin käsittämättömiä...

    Äänestä

  • n-n. kirjoitti:

    olen sillä tavalla hienokas, etten siedä sen kummemmin tampiota, heinähattua kuin pässinpäätäkään....

    on pahempaa/vaarallisempaa:

    1) Kutsua jotakin ihmistä vl-HEINÄHATUKSI

    2) Sanoa maailman kaikkien muiden elävässä uskossa olevien paitsi oman herätysliikkeen jäsenten olevan matkalla kadotukseen?

    Minä syyllistyn joskus kohtaan 1. Vl-saarnaajat opettavat kohdan 2 mukaisella tavalla.

    Apt. 7:

    "1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
    2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."

    Äänestä

  • ellu kirjoitti:

    tässä ketjussa ylempänä m nimittelee vl:ia heinähatuiksi, tampioiksi ja pässinpäiksi...

    ei asiallista, ei luulisi aikuisen kirjoittamaksi, kaikki tuollaiset pitäisi ilman muuta poistaa

    Anteeksi kun kysyn, mutta sukuni on maalla ja tapana on käyttää toisistamme hellittelyniminä heinähattu. Eräs ihana suomalainen lastenelokuvakin on nimeltään Heinähattu ja vilttitossu. Kyseinen elokuva voitti kansainvälisiä palkintojakin taannoin :)

    Ko. käsite ei ole tässä yhteiskunnassa pilkkanimi, vaan hellittelysana, joka on latautunut positiivisilla ja hellyyttävillä arvoilla.
    Missä naailmassa sinä elät, kun et edes tiedä sanojen merkityksiä ja arvolatauksia?

    Minun rakkaani kutsuu minua hellitellynimellä "pässinpää". Itse kutsun omaa isosiskoani sillä samalla hellittelynimellä :)

    kenelläkään ei ole epäselvää ko. termin arvolatauksista ja hellyydestä :)

    Eipä ole kauankaan kun luin erään vl-suvun sukulehdestä, kun he iloisesti nimittelivät itseään kunnon perussuomalaisiksi tampioiksi :)

    Missä maailmassa sinä elät?

    Äänestä

  • Ymmärtämätön. kirjoitti:

    Siunausta elämäsi ylle!

    Äänestä

  • ellu kirjoitti:

    tässä ketjussa ylempänä m nimittelee vl:ia heinähatuiksi, tampioiksi ja pässinpäiksi...

    ei asiallista, ei luulisi aikuisen kirjoittamaksi, kaikki tuollaiset pitäisi ilman muuta poistaa

    Käsitteestä pässinpää lisää.

    Sanalla viitataan itsepäiseen ja peräänantamattomaan luonteeseen.

    Yleensä yhteiskunnassa arvostetaan peräänantamattomuutta, eikä itsepäisyyttäkään pidetä aivan huonona ominaisuutena.

    Kun vl-uskovaiset ovat itsepäisiä ja peräänantamattomia oppiensa suhteen, mitä loukkaavaa siinä sinusta on?

    Sepä ikävää, kun sinua loukkaa lojaalisuutenne uskoanne ja oppejanne kohtaan.

    Kun minun rakkaani sanoo minulle huokaisten ja hiljaa "voi pässinpää sua...", hän viittaa johonkin itsepäisyyteeni, joka on ajanut minut sanomaan tai tekemään jotakin, jossa viisaampaa olisi minulle ollut antaa periksi.

    Kun rakkaani sanoo minulle hymyillen ja pilke silmäkulmassaan "oma pieni pässinpääni...", hän ilotsee peräänantamattomasta ja itsepäisestä luonteestani :)

    Kun rakkaani sanoo minulle turhautuneena tuhahtaen "Olet oikea pässinpää, eikä siskosi ole mikään pässinpää sinuun verrattuna", hän viittaa johonkin, jota olen itsepäisyydessäni inttänyt (vaikka olisin väärässäkin), ja silloin hän on oikeassa: olen oikea kunnon pässinpäiden Pässinpää :)

    Kun nämä normaalit yhteiskunnassa käytettävät sanat loukkaavat sinua, kannattaisi ottaa puhelu vaikka kielenhuoltotoimistoon ja kysyä sanojen merkityksistä. Olisi toivottavaa, että myös vl-uskovaiset eläisivät tässä maailmassa tämän maailman sanojen ja arvolatausten mukaan, eivätkä antaisi sanoille omia merkityksiä, joita yhteiskunnassa ei ole :)

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Tulisit meille kylään tuonne IOK:lle, siellä sinua ei "potkittaisi päähän" tällä tavalla vaan saisit täysin vapaasti toteuttaa itseäsi ja ilmaista luovuuttasi. :))

    Voisin laatia valmiiksi jopa sinulle räätälöidyn listankin "harhaopeistamme" joiden kimppuun voisit käydä. Mitäs tuumit?

    Äänestä

  • Rakas Melperi, minusta sinun kannattaisi hieman mie"ttiä, millä asenteella tänne kirjoittelet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 67 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Melperi kirjoitti:

poistit palstalta avauksen "Oulun OLKIOPPI"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu