Kuinka monen tiedät olleen tekemässä päätöstä siitä, että televisio ei sovi uskovaiseen kotiin? Sanotaan, että päätös on ollut yhteinen, niin miten se yhteinen päätös on käytännössä syntynyt? Onko asiasta ollut äänestys, jossa EI-äänet ovat voittaneet vai miten käytännössä on voitu tehdä päätös joka koskee liki 100.000:tta ihmistä?
Olen asiasta aidosti kiinnostunut.
Olen asiasta aidosti kiinnostunut.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tämä asia kiinnostaa minuakin kovasti. Ja eikö näistä "yhteisistä päätöksistä" pitäisi äänestää aina toisinaan uudestaan. Kas kun tv-kiellosta aikoinaan päättäneet alkavat jo poistua keskuudestamme ja meitä jotka emme olleet syntyneet tuota päätöstä tehdessä alkaa olla enemmälti.
Olen saanut sen käsityksen että esim. televisio ja ehkäisykieltoa päätettäessä tavallinen riviseurakuntalainen ei ole saanut äänestää eikä vaikittaa päätökseen, vaan sen jälkeen kun se on julistettu "yhteiseksi sopimukseksi", siihen on vain ollut alistuttava hoitokokuksen tms. uhalla!
Tietenkin joku vl voi tämän korjata jos on päässyt äänestämään asiasta!
...yhteinen päätös syntyy uskonnonvapauslain ja yhdistyslain määräämässä järjestyksessä, eikä mitenkään muuten.
Kannattaa lukea nämä lait, niin ei tarvi olla epätietoisuudessa ja mikä tärkeää muistaa, jos jossakin kohtaa huomaa yhdistyksen poikkeavan lain kirjaimesta, niin siitä voi AINA tehdä tutkintapyynnön.
Lain kirjaimen henki on se, että valta on yksittäisillä jäsenillä valita henkilöt edustamaan organisaation eri elimissä, ihan samalla tavalla kuin valitaan kunnissa valtuustot, maassamme eduskunta ym.
Tärkeää om muistaa myös se, että SRK:lla ei ole ainuttakaan henkilöjäsentä, vaan rauhanyhdistykset ovat SRK:n jäseniä.
Yksittäistä rauhanyhdistystäkin koskee edellä mainitut lait.
Tiedossani ei ole, että SRK:ssa olisi ollut koskaan "kansanäänestystä", joita on myös mahdollista järjestää.
Toinen demokratialle tunnusomainen piirre on se, että harvoin päätökset ovat täydellisen yksimielisiä, mutta koska demokratia rakentuu enemmistöpäätökseen valtion, kuntien ja yhdistystenkin osalta, niin fiksu päättäjä ymmärtää, että "kansa on sanansa sanonut ja pulinat pois".
Tämähän oli vitsi eikö ollutkin? :D
ne vasta vitsien vitsejä ovatkin!
...eduskunnan ja kuntien valtuustojenkin päätöksiä?
Vai miksi puhut eduskunnasta ja kunnanvaltuustoista?
SRK:n ja rayhanyhdistysten päätöksentekojärjestelmä rakentuu samanlaisen demokratian pohjalle, sillä erotuksella, että yhdistyksen jäsenellä on käytössä ääni kuntalaisen tai kansalaisen sijasta.
Katsos helpottaa monia muodostamaan kuvaa päätöksentekojärjestelmästä, joka on määrätty yhdistyslaissa, kun käyttää ihmisille tunnetumpia esimerkkejä.
Kyseletkö huvikseen, vai etkö todellakaan ymmärrä, mitä yhdistyslaissa sanotaan.
Kysymys on mielenkiintoinen, mutta kovin "kulmikas". Ei ne päätökset synny sillä tavalla, että raati päättää ja sen jälkeen mahdollisesti "äänestetään."
Tuo televisioasiakin on nähty yhteiseksi hyväksi ja todettu se, että ei se taida olla sopiva huonekalu uskovaisen kotiin.
Pyhä Henki sydämessä antaa sen yhteisen ymmärryksen siitä, että ne huonot ohjelmat painavat vaakakupissa niin paljon enemmän, kuin hyvät, että parempi on olla hankkimatta koko laitetta kodin nurkkaan.
Sama käytäntö toimii kaikkiin muihinkin asioihin, jotka Jumalan valtakunnassa nähdään sellaisina, että ne aiheuttaa murheellista mieltä ja turhaa murhetta sydämelle.
Se on tuo uskon kuuliaisuus, se ei ole "kieltojen, eikä käskyjen täyttämistä." Ei todellakaan.
Jotenkin näin puin sanoiksi ajatuksiani..
ystäväsi kertoo sinulle, että kärpässientä ei kannata syödä, koska se on myrkyllinen, niin oletko syömättä kärpässientä siksi, koska ystäväsi kertoi, vai siksi koska luotat ystäväsi sanoihin ja tiedät, että se on myrkyllinen? Vai oletko niin "rohkea" että päätät kokeilla, puhuuko ystäväsi totta?
On ymmärtääkseni yleisessä tiedossa (siis tiedossa, ei uskossa), että myrkkysienen syöminen on älyvapaata touhua. Jos olisin sienten ystävä ja kaverini varoittaisi minua turvallisena pitämästäni sienestä (jota ei ole luokiteltu myrkkysieneksi), en ehkä ilman vakuuttavia perusteluja uskoisi häntä, koska pitäisin mahdollisesti itseäni parempana asiantuntijana.
TV:sta tulee kieltämättä paljon huonoa ja turhaa ohjelmaa, mutta ei sitä voi mitenkään myrkkysieneen (joka kiistatta on vain ja ainoastaan pahaksi ihmiselle) verrata. Muutenkin olisi hyvä keskustella siitä, mitä "seurakunnan neuvot" käsittää. Ovatko seurakunnan neuvot ehdottomasti noudatettavia myös arkipäiväisissä asioissa? Ei TV varmaan kenenkään uskonelämää vahvista, mutta...en itse olisi kovin jyrkkä näissä asioissa, pelkona se, että olennainen unohtuu ja jotkut vain seikkailevat sääntöviidakossa. Ulkopuoliset kiinnittävät helposti huomiota vain siihen, mitä "sääntöjä" meillä on. Uskohan on kuitenkin tärkein.
Olen osittain samaa mieltä, mutta haluan vielä tarkentaa jotain.
Jos ystäväsi varoittaa sinua myrkkysienestä, jota kuitenkin itse ehkä pidät turvallisena, niin haluatko todellakin kokeilla itse, ennen kuin uskot ystävääsi? Vaikka myrkkysieni ei ehkä ole tappava, niin vatsavaivoja siitä voi tulla... Tämä sienivertaus on minusta siinäkin mielessä osuva, että joistain myrkkysienistä saa sopivalla käsittelyllä (esim ryöppäämällä) syötäviä. Itse en ole sellainen sieniasiantuntija, että alkaisin tätä tekemään, mutta taitavan kokin valmistamia sieniä uskallan syödä.
Muistaakseni Paavali kehottaa jossain kohti Raamattua kokeilemaan kaikkea ja jättämään sen, mikä ei ole uskon vahvistukseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi kokeilla kaikkea, vaan kerran kokeillut ja huonoksi todetut asiat kannattanee jättää kokeilematta.
Siinä olen kuitenkin osittain samaa mieltä, että jyrkkä ehdottomuus saattaa olla haitaksi esim. televisio- tai alkoholikysymyksessä, jotka ovat mielestäni tässä suhteessa rinnastettavissa. Toisaalta olen sitä mieltä, että etenkin lasten ja nuorten kanssa on hyvä olla ehdoton, ettei rajanvedon kanssa tarvitse kamppailla. Mikä on sopiva ohjelma ja mikä ei? Voinko juoda vielä yhden lasillisen niin, etten vielä humallu? Minusta on paljon paljon helpompaa olla kokonaan ilman.
Sanoit: "Uskohan on kuitenkin tärkein." Siitä olen täysin samaa mieltä. Mistään perinnäistavasta tai seurakunnan neuvosta ei saa tulla niin tärkeää, että se tulee uskomisen esteeksi/ehdoksi. Samoin mikä tahansa muukin teko tai tekemättä jättäminen: järjestyksen tulisi olla se, että usko synnyttää tekoja (tai antaa voiman kieltäytyä jostakin), ei niin, että tekojen avulla yritetään luoda uskoa ja ansaita autuutta.
missä pilkkaajat istuvat"
Sehän se hämärää onkin. Mitä nuoremmasta väestä on kyse, sitä huonommin taitaa olla tiedossa mikä päätösgeneraattori niitä yhteisiä näkemyksiä muodostaa ja puolustaa.
Perinteen muodostamisen dynamiikkaan ja ryhmäpsykolgiaan saisi ehkä joku alaa tunteva antaa valaistusta. En sitä vilpittömästikään ymmärrä. Olen miettinyt perinteen uusintamista ja hallitsevuutta vuosia tuossa yhteisössä ja vieläkään en ole saannut kiinni, miten se saadaan menemään niin loistavasti läpi koko ryhmän.
Tosin kun täällä usein annetaan ymmärtää, liikkeessä on paljon ajattelevia, kouluttettuja ihmisiä, jotka eivät kriittisistäkään ajatuksistaan huolimatta, "päätöksentekoa" tai perinnettä kohtaan, nouse kapinaan tai sano yksinkertaiseksi "nyt riittää". Ihmiset ovat liian kilttejä. Päivämieslehden sivullla kyllä näytetään historiallisia katsauksia (esim. miten muodostui näkemys esittävään musiikkiin), mutta ei keskustelun avaus mielessä. Lehden sivuilla selvästi annetaan ymmärtää ihmisten "yhteisen ymmärryksen" olevan edelleen sama kuin 60- tai 70-luvulla. Jos kaikilla ei ole, se saattaa olla huolestuttava piirre, uskonelämän näkyvä ryppy, sielunvihollisen vaarallinen nykyansa. Asia pitää ymmärtää samalla tavalla. Jos ei ymmärrä, sitten pitää vaikka väen vängällä koittaa "uskoa" toisten ajatteluun /ajattelemattomuuteen ja pysyä ainakin tämän yhteisen linjauksen takana.
Kärjistän tietysti hiukan. Tiedän monia lestadiolaisia, jotka naureskelevat Päivämiehen konsensus-ajattelulle. Kaikki eivät ajattele niin kuin Päivämies asiat esittää, mutta toisaalta näillä ihmisillä ei ole mitään kanavaa tuoda näkemyksiään rakentavasti julki. Tilanne muistuttaa hyvin paljon kommunismia. Toisinajattelijoita on paljon, mutta he toimivat ikään kuin maan alla. Systeemi kuitenkin näyttäisi porskuttavan sujuvasti.
Liikkeessä järjestetään säännöllisesti ns. keskusteluiltoja, joissa annetusta aiheesta yritetään herättää keskustelua.
Vähänkään normaaliälyllä ja itsesuojeluvaistolla varustettu tajuaa, mitä viestiä näiltä puheenvuoroilta odotetaan ja mitä ei. Puheenvuorojen pito ei myöskään anna tasavertaisia lähtökohtia kaikille seurakuntalaisille. Keskustelua hallitsevat tietysti ne, joille esiintyminen ja ajatustensa julkinen esittäminen edes jollain tasolla onnistuu.
Kasvoin lapsuuteni ja osan aikuisuuttani lestadiolaisuudessa ja erosin liikkeestä 2000-luvun puolella. En koskaan ollut tilaisuudessa, jossa olisi keskusteltu suoraan tapakulttuurin/perinteen jatkettavuuden mielekkyydestä, niiden raamatullisuudesta jne., saati että avoin keskustelu olisi päättynyt aitoon, yksityisyyden suojavaan, äänestystilanteesen.
Olisin tietysti ollut niitä, jotka olisivat äänestäneet monet tapakulttuurin normit/säännöt romukoppaan. En nähnyt todellakaan mielekkääksi hengellistää moniakaan 1800-agraariyhteisöissä tai 60-70-luvun ristiriidoissa muodostuneita näkemyksiä ja normeja. Jotkut niistä olivat suorastaan absurdeja.
Turhauduin itse itsemäärämisvallan olemattomuuteen ja erosin vuosien pohdintojen jälkeen koko liikkeestä. En nähnyt vallan jalkautumista, tasa-arvoistumista tai vaihtumista. Monet ns. SRK-luottamustoimet tuntuivat olevan lähes elinikäisiä.
oli valmiina lehdistötiedotteena jo ennen kokousta, jossa asiaan piti otettaman kantaa.
Näin kertoi minulle eräs SRK:n johtokunnan silloinen jäsen.