Anopinkieli

Saako anopinkielen multa kuivua kunnolla kastelukertojen välillä? Anopinkieli on nuori, neljä noin 20 cm:n pituista kieltä. Riittääkö kerran viikossa kastelu (noin kahvikupillinen vettä)? Pitääkö sen olla ikkunalla vai viihtyykö myös varjoisemmassa paikassa?
2540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Anopin kielen juuret ovat hentoiset ja pienet. Varmimmin sen tappa kastelemalla liikaa. Nyrkkisääntö on, että kahden viikon välein kesällä, talvella vieläkin harvemmin. Omani on kasvanut pituutta paremmin, jos se on ollut aurinkoisella paikalla. Kyllä anopinkielet puolivarjossakin menestyvät. Melko ahtaassa kuukussa viihtyvät.

Äänestä
  • Minulla on iso, noin parin vuoden ikäinen anopinkieli. Ihmettelen vain, kun edellin kirjoittaja sanoi juurten olevan hentoja ja pieniä? Mullan vaihdon yhteydessä totesin, että minun kasvillani on ihan hirmuisen paksuja juuria. En kykene jakamaan kasviani osiin, koska suurin osa eri pesäkkeitä yhdistävistä juurista on etusormen paksuisia.

    Se muuten kukki alkukesästä (katkaisin kukkavarren pian) ja kasvatti sen jälkeen kolme uutta komeaa lehtipesäkettä, jotka ovat jo puolimetrisiä.

    MUTTA totta on, että anopinkieltä ei saa kastella liikaa. Minä kastelen näin kesällä kerran parissa viikossa (joskus useammin), ja silloin kastelen sen oikein kunnolla. Hyvin näyttää elävän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lerppis kirjoitti:

Saako anopinkielen multa kuivua kunnolla kastelukertojen välillä? Anopinkieli on nuori, neljä noin 20 cm:n pituista kieltä. Riittääkö kerran viikossa kastelu (noin kahvikupillinen vettä)? Pitääkö sen olla ikkunalla vai viihtyykö myös varjoisemmassa paikassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu