reductil

Huomasin kyllä että aihesta on keskusteltu aiemmin, mutta kun kirjoitin ketjuun ei kukaan vastannut.
Niin olen käyttänyt redua nyt 3 viikkoa, en ole käynyt puntarilla, mutta silmät ja nenä erottuu jo kasvoista:)
Minulle ei lääkäri määrännyt mitään kontrolleja kirjoitti 6kk reseptin ja sanoi että tule sitten uudestaan. Kyllä syöminen on vähentynyt, mutta ruokaan en niin kiinnitä huomiota, kun en ole koskaan laihduttanut. Liikkumaan en pysty kovin paljon odotan leikkaukseen pääsyä jalasta.
Onko mielialaan vaikuttanut jos niin miten, luin ettei saisi käyttää yhdessä masislääkkeiden kanssa eli onko masennusta aiheuttava vai mielialaa kohottava vaikutus? Tietääkö kukaan?
53321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vastasin jo tähän tuolla toisella palstalla, mutta jospa oletkin joku toinen kysyleijä, niin laitetaan tähänkin.

Itse asiassa Reductil on alunperin kehitetty mielialalääkkeeksi - sivuvaikutus oli kuitenkin suurempi kuin mieliala-vaikutus. Eli laihdutti.

Mielialalääkkeiden avulla yleensä säädelllään serotoniinin ja dopamiinin synteesiä ja toimintaa aivoissa. Masennuksen hoitoon käytetään usein lääkkeitä, jotka estävät serotoniinin siirtymistä takaisin synapsipäätteeseen aivoissa. Niitä kutsutaan nimellä (selektiivinen) serotoniinin takaisinoton estäjä (SSRI). Koska myös Reductilin vaikuttava aine Sibutramiinihydrokloridimonohydraatti, mm. estää serotoniinin siirtymistä takaisin synapsipäätteeseen, ei sitä tulisi käyttää muiden serotoniinipitoisuuksia nostavien lääkeaineiden kanssa.

Eli kyllä se periaatteessa toimii mielialaa kohottavana lääkkeenä - eläinkokein todettu vaikutus. Tosin myös on raportoitu, vaikkakin harvinaisia tapauksia, depressiota sekä itsemurha-ajatuksia sibutramiini lääkityksen aikana. Tästä syystä erityisesti masennuksesta aikaisemmin kärsineelle potilaalle ei mielellään sibutramiinia määrätä.

Äänestä
  • Mitä tuollainen puolen vuoden kuuri maksaa ja onko sinulla se auttanut pudottamaan painoa? Itse yritän nyt vähähiilarisella dieetillä ja olen huomannut olevani pirteämpi ja voivani paremmin. Saako tuota Reductiliä lääkäriltä reseptin mitenkä helposti. Minä olen 165cm ja painan 95 joten ylipainoa on reilusti.

    Äänestä

  • myös pyöreä kirjoitti:

    Mitä tuollainen puolen vuoden kuuri maksaa ja onko sinulla se auttanut pudottamaan painoa? Itse yritän nyt vähähiilarisella dieetillä ja olen huomannut olevani pirteämpi ja voivani paremmin. Saako tuota Reductiliä lääkäriltä reseptin mitenkä helposti. Minä olen 165cm ja painan 95 joten ylipainoa on reilusti.

    15 mg kolmenkuukauden satsi 271 € - päivän hinta on siis 3,20... mieti mitä sillä saat. Eli kyllä sitä helposti tuon rahasumman on upottanut turhaan syömiseen tai vaikka epäonniseen laihdutuskokeiluun.

    Ai niin ja muistaakseni ne 10 mg maksoi kuukauden satsina 78 €, eli päivän hinta sitten 2,78 €.

    Nimimerkillä: kaikki mahdolliset vippaskonstit kokeillut ja mielettömän rahamäärän turhaan niihin upottanut.

    Äänestä

  • myös pyöreä kirjoitti:

    Mitä tuollainen puolen vuoden kuuri maksaa ja onko sinulla se auttanut pudottamaan painoa? Itse yritän nyt vähähiilarisella dieetillä ja olen huomannut olevani pirteämpi ja voivani paremmin. Saako tuota Reductiliä lääkäriltä reseptin mitenkä helposti. Minä olen 165cm ja painan 95 joten ylipainoa on reilusti.

    Olen pahoillani kun en tiedä mitä maksaa suomessa, itse kun asun Ruotsissa rajan pinnassa ja kävin Suomessa yksityislääkärillä, sain lääkkeen helposti, jotka hain täältä apteekista, minulle eivät olleet kalliita. Minulta oli vasta otettu verikokeet paikallisessa tk ja niissä ei ollut mitään poikkeavaa, kerroin lihoneeni 30kg muutaman vuoden aikana ja olen 175cm pitkä ja painoin 97kg. Nivelet ei kestä ylipainoani olen kai sen verran heikko rakenteinen. Näläntunne on pysynyt poissa oikeastaan ruuan merkitys on muuttunut, ennen lihavuuteni ja suruunsyöminen aiheutti mielipahaa, nyt se on poissa. En ole käynyt vaakalla mutta vaatteet ei kiristä ja osa jopa roikkuu, että kai vaikutusta on ollut ja toiset on sanoneet että olen laihtunut. En käytä masislääkkeitä, mutta Redun aloittamisesta 2 eka viikkoa olin aika alavireinen, nyt helpottaa jo.
    Sain tuolta laihdutuspalstalta karmeaa palautetta joka pani miettimään, aiheuttaa kuulema muistamattomuutta ja vanhemmalla iällä Alzheimerin?? En tiedä, mutta en tosin tiedä olenko huomenna elossa, tai onko koko maapalloa enää olemassa.
    Siis minulla on auttanut ja aioin jatkaa ainakin toistaiseksi.

    Äänestä

  • kokemuksia kirjoitti:

    Tuolla toisella palstalla kommentoinkin jo tätä asiaa, että on kovin helppo heittää kehiin viitteitä tutkimuksista, joita ei sitten osaa nimetä itse. Kannattaa suhtautua hysteeriseen polemiikkiin varauksella, kunnes varsinaisia tutkimustuloksia esitellään virallisesti virallisella taholla. Siinä vaiheessa tämäkin lääke menisi myyntikieltoon mikäli tutkimukset osoittaisivat tämän todellakin aiheuttavan niinkin vakavia asioita kuin Alzhemerin tautia.

    Kahdeksankymmenluvulla mesottiin kovasti alumiinista ja Rennie -närästyslääkkeestä juuri samaisen taudin aiheuttajana - ja viittailtiin tutkimustuloksiin tutkimuksissa, joita kukaan viittaaja koskaan ei osannut sitten nimetä.

    Eli niin kauan, kun painosi laskee ja sivuoireet eivät häiritse, syö pois vaan. Niin minäkin aion tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokemuksia kirjoitti:

Huomasin kyllä että aihesta on keskusteltu aiemmin, mutta kun kirjoitin ketjuun ei kukaan vastannut.
Niin olen käyttänyt redua nyt 3 viikkoa, en ole käynyt puntarilla, mutta silmät ja nenä erottuu jo kasvoista:)
Minulle ei lääkäri määrännyt mitään kontrolleja kirjoitti 6kk reseptin ja sanoi että tule sitten uudestaan. Kyllä syöminen on vähentynyt, mutta ruokaan en niin kiinnitä huomiota, kun en ole koskaan laihduttanut. Liikkumaan en pysty kovin paljon odotan leikkaukseen pääsyä jalasta.
Onko mielialaan vaikuttanut jos niin miten, luin ettei saisi käyttää yhdessä masislääkkeiden kanssa eli onko masennusta aiheuttava vai mielialaa kohottava vaikutus? Tietääkö kukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu