Tämä kysymys on kaikille jotka aktiivisesti harjoittavat uskontoa, siten että siihen kuluu päivässä/viikossa tuntikaupalla oikeaa aikaa. Esitän tämän buddhalaisuus alueella, koska meditaatio jos jokin on aikaa vievää uskonnon harjoittamista, ja voi ei-harjoittajan mielestä vaikuttaa ajanhukalta. Sama kyllä pätee kaikkiin uskontoihin, rukoiluun, hyväntekeväisyystyöhön tai mitä ikinä kukin tekeekään. Ja kysymys siis kuuluu, koetteko työnteon ja siihen kuluvan ajan (eli rahan ansaitsemisen välttämättömyyden) haittaavan uskonnon harjoittamistanne?
Itse koen kahdeksan tunnin työpäivän jatkuvasti esteeksi uskontoni harjoittamiselle. Haluaisin meditoida ainakin kaksi kertaa 30 minuuttia joka päivä, tehdä aamu- ja iltarukouksen, joogata, kirjoittaa unipäiväkirjaa sekä vielä jotain muuta sekalaista. Kuitenkin, koska katto pään päällä täytyy olla ja saada ruokaa suuhun ja olla vähän säästössä sitä varten jos tulee sairaskuluja tms... no ymmärrätte varmaan yhtälön?
Tunnen pientä syyllisyyttä siitä, etten saa tarpeeksi aikaan asiassa joka minulle on elämässäni kaikkein tärkein. Suomen olosuhteissa ja yhteiskunnassa asuva ei kuitenkaan oikein voi heittäytyä kerjäläismunkiksikaan. Siten sahaisin vain omaa oksaani. Olen ollut työttömänäkin mutta jatkuva huoli toimeentulosta ja yleinen toimettomuus olivat yhtä nekin haittaavia henkistä ja hengellistä kasvua ajatellen.
Toisinsanoen yhteiskunnan jäsenyys ja toisaalta uskonnon harjoittamisen aiheuttama yhteiskunnan normaalista järjestyksestä erottautuminen aiheuttavat jatkuvaa kitkaa.
En voi heittäytyä vain meditoimaan ja joogaamaan kaikkea sitä vapaata aikaani mitä töiden jälkeen jää jäljelle. Haluan panostaa parisuhteeseeni, koska shaktismi ja tantra ovat lähellä sydäntäni, ja ne tuovat sielullista kehitystä jota pelkästään meditoimalla ei voi saavuttaa. Lisäksi taiteen tekeminen on minulle tapa ilmaista syvimpiä tuntojani ja se on usein vienyt minut mitä korkeimpiin oivalluksen tiloihin. Joten haluan satsata siihenkin.
Silti rutiinihommat pitäisi jotenkin saada tehtyä. Uskon että juuri buddhalainen sen ymmärtää miksi pidän päivittäistä harjoittamisen rutiinia tärkeänä. Sinne tänne sekoilemalla ei synny tarpeeksi kriittistä massaa valaistumiseen, vaikka kaikki tarvittava periaatteessa olisikin elämässä läsnä.
Kuinka te olette kokeneet työelämän tai ylipäänsä yhteiskunnassa toimimisen suhteessa uskonnon harjoittamiseenne? Koetteko vastaavan kaltaista kitkaa niiden välissä, vai onko teidän harjoittamisenne paremmin elämään yleensä integroitua kuin minun?
Kuinka voisin muuntaa tapaani olla ja elää työelämässä henkisemmäksi?
Miten käyttää jäljelle jäävä vapaa-aika tehokkaimmin?
Kuinka oppisikin luopumaan päivästä ja menemään nukkumaan aikaisin, jotta jaksaisin herätä aamulla mietiskelemään ennen töihin lähtöä?
Tällaisia asioita olen pohdiskellut. Ainoa ratkaisu jonka olen keksinyt, on vain priorisoida asioita entistä rajummin ja luopua yhä useammista asioista. Mutta nyt olen tilanteessa, jossa en enää koe voivani luopua enää mistään.
N.
Itse koen kahdeksan tunnin työpäivän jatkuvasti esteeksi uskontoni harjoittamiselle. Haluaisin meditoida ainakin kaksi kertaa 30 minuuttia joka päivä, tehdä aamu- ja iltarukouksen, joogata, kirjoittaa unipäiväkirjaa sekä vielä jotain muuta sekalaista. Kuitenkin, koska katto pään päällä täytyy olla ja saada ruokaa suuhun ja olla vähän säästössä sitä varten jos tulee sairaskuluja tms... no ymmärrätte varmaan yhtälön?
Tunnen pientä syyllisyyttä siitä, etten saa tarpeeksi aikaan asiassa joka minulle on elämässäni kaikkein tärkein. Suomen olosuhteissa ja yhteiskunnassa asuva ei kuitenkaan oikein voi heittäytyä kerjäläismunkiksikaan. Siten sahaisin vain omaa oksaani. Olen ollut työttömänäkin mutta jatkuva huoli toimeentulosta ja yleinen toimettomuus olivat yhtä nekin haittaavia henkistä ja hengellistä kasvua ajatellen.
Toisinsanoen yhteiskunnan jäsenyys ja toisaalta uskonnon harjoittamisen aiheuttama yhteiskunnan normaalista järjestyksestä erottautuminen aiheuttavat jatkuvaa kitkaa.
En voi heittäytyä vain meditoimaan ja joogaamaan kaikkea sitä vapaata aikaani mitä töiden jälkeen jää jäljelle. Haluan panostaa parisuhteeseeni, koska shaktismi ja tantra ovat lähellä sydäntäni, ja ne tuovat sielullista kehitystä jota pelkästään meditoimalla ei voi saavuttaa. Lisäksi taiteen tekeminen on minulle tapa ilmaista syvimpiä tuntojani ja se on usein vienyt minut mitä korkeimpiin oivalluksen tiloihin. Joten haluan satsata siihenkin.
Silti rutiinihommat pitäisi jotenkin saada tehtyä. Uskon että juuri buddhalainen sen ymmärtää miksi pidän päivittäistä harjoittamisen rutiinia tärkeänä. Sinne tänne sekoilemalla ei synny tarpeeksi kriittistä massaa valaistumiseen, vaikka kaikki tarvittava periaatteessa olisikin elämässä läsnä.
Kuinka te olette kokeneet työelämän tai ylipäänsä yhteiskunnassa toimimisen suhteessa uskonnon harjoittamiseenne? Koetteko vastaavan kaltaista kitkaa niiden välissä, vai onko teidän harjoittamisenne paremmin elämään yleensä integroitua kuin minun?
Kuinka voisin muuntaa tapaani olla ja elää työelämässä henkisemmäksi?
Miten käyttää jäljelle jäävä vapaa-aika tehokkaimmin?
Kuinka oppisikin luopumaan päivästä ja menemään nukkumaan aikaisin, jotta jaksaisin herätä aamulla mietiskelemään ennen töihin lähtöä?
Tällaisia asioita olen pohdiskellut. Ainoa ratkaisu jonka olen keksinyt, on vain priorisoida asioita entistä rajummin ja luopua yhä useammista asioista. Mutta nyt olen tilanteessa, jossa en enää koe voivani luopua enää mistään.
N.
Vastaukset 13
Vanhimmat
pidä vuosi "virkavapaata". kyllä sinä pärjäät, jos oikeasti tahdot.
Itse ole joogannut vasta vuoden enkä ole buddhalainen. Olen ratkaissut tuon ajanpuutteen kysymyksen osaltani siten, että periaatteessa kaikki on meditaatiota, ei vain joku erityinen lootusasennossa istuminen. Näin voin halutessani pyhittää esim. työpäivän keskittymällä huolellisesti kulloiseenkin tehtävään. Vertaa vaikkapa kävelymeditaatioon. Tästä muuten hyötyy myös työnantaja työn laadun ja määrän kasvuna. Voit myös omistaa työpäivän jumalallesi.
Vapaa-aikana vähennä tv:n katselu pariin tuntiin viikossa niin alkaa aikaa löytymään kehittävämmälle tekemiselle!
asiaa. Mahdollisuuksien mukaan kannattaisi myös tehdä työtä, joka on hyväksi henkisen kehityksen kannalta. Minä esimerkiksi en koskaan haluaisi olla töissä busineksessä markkinointihommissa, jotka perustuvat ihmisten ajattelun manipuloimiseen (erittäin ei-buddhalaista) mutta jollekin hyvän asian järjestölle voisin sitä työtä tehdäkin (sehän auttaisi parantamaan jotain epäkohtaa ja olisi myös osa henkilökohtaista harjoitusta). Näin minä olen ajatellut...
Eräässä joogakirjassa oli pointti, että harjoitusmäärän on oltava sellainen, että se sopii muuhun elämään. Esimerkiksi virkavapaa nopeasti ajatellen kuulostaa hyvältä mutta sen päätyttyä olet taas nykytilanteessa, jossa aikaa ei ole harjoitukselle tarpeeksi. Toisaalta esimerkiksi viikonloppuisin on enemmän aikaa ja viikonloput/ vapaapäivät ovat jokseenkin säännöllisiä ja ainakin itse hyödynnän niitä. Jokaisella varmaan on päivässä turhia toimia (kuten tv:n tuijottelu), jotka voisi korvata paremmalla asialla.
Kiitos ehdotuksista. Niiden suhteen minulla on seuraavanlaista kerrottavaa:
Television katselun vähensin elämästäni jo monta vuotta sitten. En ole edes omistanut töllötintä enää pitkään aikaan. Mielestäni tämä oli hyvä ja helppo asia toteuttaa ja olen pysynyt päätöksessäni.
Ehdotuksesi työn tekemisen muuntamiseksi keskittymisharjoitukseksi on periaatteessa hyvä, mutta mielestäni kalskahtaa hieman idealistiselta. Teoriassa hyvä ajatus, mutta entä käytännössä? Keskityn toki jo nyt työtehtäviini niin hyvin kuin pystyn, mutten silti koe sen korvaavan meditaatioharjoitusta.
Kävelymeditaatiossa ajatukset voi hiljentää, mutta työelämässä valitettavasti ei voi. Olen media-alalla, ja työni vaatii jatkuvasti ajattelua, analysointia, suunnittelua ja neuvottelua. Tähän verrattuna astioiden tiskaamisen muuntaminen tiedostamismeditaatioksi käy kuin leikki vain. Ymmärrätkö ongelmani?
Jos haluan oikeasti voida hiljentää ajatukseni töissä hetkeksi, ainoa paikka on mennä paskalle istumaan, ja sielläkin koko ajan ovet paukkuu ja porukka juttelee käsiä pestessään työasioista.
Itseltäni työ keskittymisharjoituksena onnistuu parhaiten silloin kun koko päivän saa itsekseen ratkoa matemaattisia ongelmia. Joogassa puhutaan moraalisäännöistä jotka pitkälti samat kuin budhalaisuudessa. Näitä voisi sitten harjoittaa tuollaisena kuvailemanasi hektisenä päivänä. itse olen huomannut, kuinka paljon itsessäni on kehitettävää esim. sen kaltaisissa hyveissä kuin varastamattomuus (esim. puhumalla joutavia kollegalle varastat itse asiassa hänen työaikaansa), totuudenmukaisuus (olen tyytyväinen jos pystyn suoritumaan työviikosta ilman ensimmäistäkään toiseen henkilöön kohdistuvaa arvostelua) jne. Eli työpäivän voi mielestäni muuttaa harjoitukseksi ja samalla havaitsee kuinka paljon on itsessä kehitettävää.
Moraalisääntöjen noudattaminen tukee meditaatioharjoitusta, sillä olen huomannut sen hiljentävän mieltä ja siten valmistavan sitä varsinaiseen meditaatioharjoitukseen. Itse muuten meditoin tänä aamuna junassa ja nyt on hyvä fiilis!
Meditaatio eli mietiskely tunnetaan osana valtauskontoja. Se ei liity erityisesti buddhalaisuuteen.
Meditaatio ei edellytä paikallaan istumista - mitään ei tarvitse "suorittaa", varsinkaan vastentahtoisesti. Eikä mietiskelystä ole hyötyä jos mielessä pyörii päällimmäisenä kiire.
Meditoida voi kävellessään, suorittaessaan jotain ei-ajatustoimintaa vaativaa rutiinityötä. Meditoida voi missä vain, milloin vain, kunhan olosuhteet ja se mitä on tekemässä, eivät kahlitse mieltä.
Meillä on töissä pitkät käytävät - kävelen siis hitaasti keittiöön kahvia hakemaan ja teen samalla kävelymeditaatiota.
Samoin meditoin aamulla bussissa, kun on pitkä työmatka.
Ei työelämä eroa harjoittamisen kannalta vapaa-ajasta ja aviopuolisosi kanssa olemisesta. Aina voit harjoittaa ystävällistä ja taitavaa puhetta, anteliaisuutta jne.
Buddhan opettamaan kahdeksanosaiseen polkuun kuuluu myös oikea elinkeino. Onko elinkeinosi omiaan vähentämään sinun ja muiden aistivien olentojen kärsimystä vaiko lisäämään kärsimystä, edistääkö työsi hyvän tekemistä ja pahan välttämistä? Nämä eivät välttämättä ole helppoja kysymyksiä, ja kannattaa muistaa, että paras on hyvän suurin vihollinen.
Jos sallitaan ihan konkreettinen ehdotus, tasapainottaisiko ja lieventäisikö päivätyöpaikan vaihtaminen esim. hesarin/postin jakamiseen tms. niitä ristiriitoja, joita syntyvät viestissäsi mainituista yhteensovittamattomista tarpeistasi?
http://www.buddha-dharma.info/forum/index.php?PHPSESSID=551f83b5da20c63ca21cb76e3a5b4bb4&topic=140.0;prev_next=prev
Tuo on todella hyvä pointti. Ja inhottavan totta.
Olisi hyvä, jos voisi tehdä työksi sellaista, joka samalla on ainakin jonkinlaista "harjoittamista".
Valitettavasti työttömyys on suuri ongelma. Elämme aikoja, jolloin kannattaa ottaa mitä vain työtä saa, ennemmin kuin jäädä työttömäksi. Oma työni ei ole kokonaan vastenmielistä (se vastaa koulutustani ja pääsen hyödyntämään siinä taitojani joissa olen lahjakas). Kuitenkaan se ei mielestäni työni ei varsinaisesti todella hyödytä tai auta ihmiskuntaa kuin ehkä vain satunnaisesti.
En usko että hesarin jakaminen tekisi minusta onnellisempaa. Sellaiset työajat eivät sovi minulle, eikä sellainen työ kiinnosta minua. Se on yksitoikkoista ja pitkäpiimäistä. Istuminen paikoillaan meditaatiossa on mielestäni kiinnostavaa, jopa jännittävää joskus. Mutta hesarin jakaminen ei kyllä oikein innosta. Lisäksi siitä maksetaan huonosti, jolloin nähty vaiva ei edes maksa itseään takaisin kuten paremmin palkatussa työssä (jossa kenties joutuu käyttämään aivojaan).
Ongelma siis on, että joudun työssäni ajattelemaan ja käyttämään aivojani. Toisaalta työ jossa ei tarvitsisi, ei myöskään olisi minulle hyväksi. Olen ollut töissä esimerkiksi varastolla ja voin vakuuttaa, että se orjuuden ja kadotuksen ilmapiiri mikä siellä oli tappaa kyllä kaikki viimeisetkin henkisyyden rippeet, varsinkin kun kyseessä on minunlaiseni herkkä taiteilijasielu.
Pidän kyllä esimerkiksi kukkien kastelusta, käsitöistä ja mykkäteatteriperformansseista, mutta en ole valitettavasti löytänyt sellaista työtä joka sekä maksaisi elämisen, että olisi muunnettavissa hengelliseksi harjoittamiseksi. Useinkaan nk. hyvän ihmisen töistä ei juuri makseta, vaan se on vapaaehtoistyötä tai palkkiot ovat vain nimellisiä.
Ainahan voi löytää sen kultasuonen, mutta sitä odotellessa: Vaikuttaako tilanteeni mielestäsi ratkaisemattomalta tällaisena? Onko työn vaihtaminen ainoa mahdollisuus, mikäli se ei anna minulle mahdollisuutta hiljentää mieltäni sen aikana?
Näkisin että kaikki työ edellyttää aivojen käyttöä eli ajattelua ja muistin käyttöä jollain tasolla, oli sitten valaistunut tahi ei, oli työ sitten painottunut ruumiilliseen tahi henkiseen suorittamiseen. Ehkäpä tarkoitat "ajattelutyöllä" tässä sitä, että olet työssä, jossa luovuutesi on valjastettu työnantajan määrittämiin tarkoitusperiin? Jos näin on, miten suhtaudut noihin tarkoitusperiin?
En minäkään usko, että hesarin jakaminen tekisi sinusta onnellisempaa. Mielestäni on turhaa haaveilua kuvitella, että mikään työ tekisi kenestäkään välittömästi onnellista, eri elinkeinot tarjoavat vain välillisiä keinoja onnentavoitteluun. Ja kun esität kysymyksesi buddhapalstalla, on odotettavissa että saat vastauksen, että työn välineellinen merkitys onnentavoittelussa liittyy siihen, miten hyvin tai huonosti mikin elinkeino tukee tyytymättömyydestä vapautumista.
Hesarin jakaminen oli ehdotus, joka pulpahti mieleeni lähinnä siksi, että olen joskus ajatellut, että sellainen työ olisi omalla kohdallani kohtuullisen hyvä kompromissi juuri esittämäsi kaltaisiin pulmiin ja/tai omiin tulkintoihini niistä.
En epäile, etteikö vielä parempia vaihtoehtoja voisi löytyä, lehtien jakaminen sattuu vain olemaan suhteellisen itsenäinen ja yksinkertainen työ, jonka voi suorittaa varsin nopeasti ja joka mahdollistaa enemmän joutilaisuutta käytettäväksi meditaatiotoon yms., joka tarjoaa kai kuitenkin riittävän elintason, jos tarpeet eivät ole kohtuuttomia, ja jossa voi kuvitella olevan joitakin muita tehtäviä helpompi vain suoraan keskittyä tehtävään itseensä mielen harhailematta hajautuneena erilaisiin multi-tasking tiloihin yms.
>>>Ainahan voi löytää sen kultasuonen, mutta sitä odotellessa: Vaikuttaako tilanteeni mielestäsi ratkaisemattomalta tällaisena? Onko työn vaihtaminen ainoa mahdollisuus, mikäli se ei anna minulle mahdollisuutta hiljentää mieltäni sen aikana?
"...eikä sellainen työ kiinnosta minua. Se on yksitoikkoista ja pitkäpiimäistä... Mutta hesarin jakaminen ei kyllä oikein innosta. Lisäksi siitä maksetaan huonosti, jolloin nähty vaiva ei edes maksa itseään takaisin kuten paremmin palkatussa työssä (jossa kenties joutuu käyttämään aivojaan)."
Minulle näyttää siltä, että ongelmasi voisi johtua juuri tuosta asenteesta, jossa pidät toisia asioita parempana kuin toisia.
Mikä tekee meditoimisesta uskonnon harjoittamista, mikäli meditoija ei meditoi jumalia, demoneita, enkeleitä tai muita olentoja joiden olemassaolosta ei ole edes varma?
Oletatko ettei voi meditoida ilman uskoa johonkin olentoon? Pitääkö teeskennellä uskoa, jos ei vaan oikeasti tunne uskoa?