Vika johdossa?

Kaikille tiedoksi, että ATK-ongelmien ensiapu on irrottaa piuhat ja laittaa ne takaisin.

Viime perjantaina en päässyt ollenkaan nettiin enkä sähköpostiin ja kun vika jatkui vielä lauantainakin, soitin S:n asiakastukeen, josta sain asiantuntevan neuvon:

Irrota johto modemista ja puhelinpistokkeesta ja vähän ajan päästä laita puhelinjohto takaisin pistokkeeseen ja johto modemiin. Näin yksinkertaista se oli ja netti palasi!

Kun näihin asiakastukipalveluihin soittaa, pitää olla kärsivällinen, odotusaika oli nytkin runsas puolituntia. Onneksi kännykässäni on kaiutin, joten saatoin askaroida kaikenlaista odotellesswani.

Sitten muistin, että jokin aika sitten sain samantapaisen neuvon digi-infosta, kun digiboxiin tuli jotain häiriötä.

Siis piuhat irti ja takaisin!
10557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Saman neuvon olen saanut pojaltani, jos en pääse linjoille. Itselläni on modeemi ja routeri, joista nyppäsen johdon irti muutamaksi sekunniksi ja laitan takaisin.
Simsalabim! Kaikki toimii taas!

Äänestä
  • Jos etsitään loogista selitystä asialle, niin mieleen tulee huono kontakti (huono kosketus pintojen välillä). Irrotus ja uudelleen kiinnitys poistaa tämän.

    Olen myös huomannut, että jos kaapeliyhteys on katkaistu vie tovin ennenkuin yhteys syntyy.

    Mystistä on sähkön tie!

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Jos etsitään loogista selitystä asialle, niin mieleen tulee huono kontakti (huono kosketus pintojen välillä). Irrotus ja uudelleen kiinnitys poistaa tämän.

    Olen myös huomannut, että jos kaapeliyhteys on katkaistu vie tovin ennenkuin yhteys syntyy.

    Mystistä on sähkön tie!

    Eilen olin tässä koneella kirjoittelemassa kirjeitä ja just kun sain valmiiksi, että tulostaisin,eikös sähkökatkos ja kaikki pyyhkiytyi pois.pikkuisen otti aivoon.katkos kesti yli puolituntis ja sitten kone herjaa "kun et ole sammuttanut okein"äärrrr.

    Äänestä

Se auttaa usemmiten.

Jos tietokone herjaa jonkin ohjelman kohdalla muuten, niin sammuttaminen ja uudelleenkäynnistäminen auttaa.

Oletko koskaan huomannut, että TV:n kaukosäädin toimii muutaman sekunnin vielä senkin jälkeen, kun patterit on kokonaan poistettu? Elektroniikka on kyllä erikoista!

Äänestä
  • Kaukosäätimessä on lähetin, joka ei sähköttä toimi.

    Kaukosäätimen kulutus on erittäin vähäinen. Jos paristojen poiston jälkeen jää varausta (jännitettä) paristokoskettimien väliin niin säädin voi pienen hetken toimia.

    Äänestä

  • Johtojen hetkeksi irroitus herättää myös torkahtaneen digiboksin eloon.

    Äänestä

Mitä muuta kuin elektroniikan, tuo mieleenne "Vika johdossa"?

Haloska ja ne muut muijat on Alfred Tannerin mainio kupletti, jossa kaikkiin ongelmiin on vastauksena, että vika on johdossa.

Se on yksi niitä harvoja kupletteja, joka soveltuu naisväen esitettäväksi. Siinä on vuoronperään laulu- ja monologiosuudet. Siiri Angerkoski on ollut tämän kupletin suvereeni esittäjä, näinkin sen hänen esittämänään viime keväänä TV:ssä.

Itse esitän siitä joskus pienessä piirissä lyhennetyn viiden minuutin version!

Äänestä

Aamuvirkkuna huomioin ettei Suomi24 avaudu aamutuimaan nopeasti jos avautuu ollenkaan, viestin lähettäminen takkuilee, menee palstalle viivellä ja jopa se "proxy error" on tullut hyvin tuttavaksi.

Vika ei ole laitteessani eikä johdoissa vaan operaattorissa. Googlet, MTV3, Kolumbus ym toimivat hyvin samaan aikaan joista myös viestit lähtevät hyvin kaikkina vrk aikoina.

Äänestä

Oletetaan, että on kyseessä katkos vaikka laajakaistayhteydessänne. Kiireesti irroitatte "johdon" ja kiinnitätte uudestaan. Tänä aikana on vika hävinnyt.

Näin syntyy kuvaamanne käsitys korjaantumisesta.

Muistakaa ajankulukin!

Äänestä

Viime päivinä tämä Suomi24 on ollut aika venkula toimimaan. Myös kurssin koneilla sama ongelma. Toimii kun lapamato, onko joku tarkkailu linjoilla kun entinen Sentraali Santra?
Nytkin 19 jälkeen surkea saada viestejä mihinkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saara.dma kirjoitti:

Kaikille tiedoksi, että ATK-ongelmien ensiapu on irrottaa piuhat ja laittaa ne takaisin.

Viime perjantaina en päässyt ollenkaan nettiin enkä sähköpostiin ja kun vika jatkui vielä lauantainakin, soitin S:n asiakastukeen, josta sain asiantuntevan neuvon:

Irrota johto modemista ja puhelinpistokkeesta ja vähän ajan päästä laita puhelinjohto takaisin pistokkeeseen ja johto modemiin. Näin yksinkertaista se oli ja netti palasi!

Kun näihin asiakastukipalveluihin soittaa, pitää olla kärsivällinen, odotusaika oli nytkin runsas puolituntia. Onneksi kännykässäni on kaiutin, joten saatoin askaroida kaikenlaista odotellesswani.

Sitten muistin, että jokin aika sitten sain samantapaisen neuvon digi-infosta, kun digiboxiin tuli jotain häiriötä.

Siis piuhat irti ja takaisin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu