Ultrat

Onko muita joilla onjäänyt ensimmäinen ultra käymättä? Meillä oli tullut viikkojaliikaa ettei keretty enää sinne, ja huolettaa se kun nuo mittaukset ynnämuut jäi pois. Toisaalta viikkojakin on jo 33 että pian itse pääseekin näkemään pikkuisen jolloin kaikki huolet ja murheet varmasti unohtuu...:)
2413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rv 13 niskapoimu tai rv 20 rakenneultra. Kyselin niskapoimua yksityiseltä, mutta ei saanut aikoja enää ja meni kans sit niin pitkälle, ettei tehdä enää. Valitsin kunnallisena rakenneultran, koska rakennevirhe lie huomattavasti todennäköisempi kuin joku geenimutaatio tai kromosomivirhe. Mäntykihän on aina mänty, mutta moni mänty kasvaa kieroon...

Toiseksi kysyin neuvolasta, kun olin kuullut että muualla ainakin tehdään veriseerumiseulonta, mutta täällä ei. Sanoivat että sekä ultrasta että seulonnasta on luovuttu, kun tuo niskapoimuhomma on niin mielettömän epävarma testi ja on antanut suhteettoman suurelle osalle, etenkin nuoria, vääriä positiivisia tuloksia ja ihmiset joutuneet turhaan odottamaan paniikissa lapsivesinäytteiden vastauksia. Toiseksi, eihän se mitään takaa, vaikka niskapoimu-ultrassa kaikki näyttäisi normaalilta, voi silti olla sairas lapsi. Ihmettelen, miksi sitä edes siis tehdään. Täällä se tehdään vain jos äiti yli 35 v.

Äänestä
  • Hei!

    Lueppa viesti ketju ->

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=690&posting=22000000010427410

    Olen keskustelun aloittanut Ihmettelijä. Vauva lehdessä 8/2005 oli juttu ultaääniseuloista sivulla 68. Siinä haastateltiin perinatolgian erikoislääkäriä Tommi Vimpeliä. Lehdessä kirjoitetaan näin:

    "Tommi Vimpelin mukaan ultraääniseulonnan merkitys on nykyisin korostanut liikaakin.

    - Tutkimusta pidetään välttämättämä ja suorastaan pelätään, että jose se jää tekemättä, lapsi on varmasti vammainen. Yksi rakenneultraäänitutkimuson ainoa seulonta, jota voi järkevästi perustella tehtäväksi kaikille raskaana oleville. Muita ei tarvita ilman eityistä lääketieteellistä syytä.

    - Vaikka ultraääni tutkimus antaa tärkeää tietoa sikiön voinnista, seulonnan merkitystä on silti turha liioitella, perinatologi Tommi Vimpeli sanoo.

    - Mikään tutkimus ei takaa täysin tervettä vauvaa ja onhan ennenkin synnytty ilman seulontoja. Raskausaika on loppujen lopuksi pientä alkuverryttelyä varsinaiseen työhän verrattuna: yksikään ultraäänitutkimus ei kerro, millainen lapseta tulee murrosiässä"

    Lainaus Vauva-lehti 8 / 2005

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matami kirjoitti:

Onko muita joilla onjäänyt ensimmäinen ultra käymättä? Meillä oli tullut viikkojaliikaa ettei keretty enää sinne, ja huolettaa se kun nuo mittaukset ynnämuut jäi pois. Toisaalta viikkojakin on jo 33 että pian itse pääseekin näkemään pikkuisen jolloin kaikki huolet ja murheet varmasti unohtuu...:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu