Halaukset

Mitähän tarkoittanee???

Olin entisen työnantajan kanssa keskustelemassa. Yks kaks olin sohvalla lepäämässä ja hän tuli viereeni ja laittoi päänsä vatsalleni. Tunsin kuin hän olisi jollain tapaa rakastunut. Sitten uneeni tuli yhden yrityksen johtaja. Hän tuli iloisena vastaan ja kertoi kuinka oli ikävöinyt kovastikkin ja ihmetteli missä mä oon ollut. Hänkin halasi ja oli jollain tapaa rakastunut,mutta ykskaks se muuttui nuoremmaksi henkilöksi(hänen työntekijä) hänkin halasi ja oli jollain tapaa rakastunut.. Samalla huomasin että minulla oli valkoiset housut ja valkoinen paitapusero. Paitapusero oli vatsan kohdalta veressä ja jotenkin tuntui että se puku olisi ollut koko unen ajan ja hieman veressä. Nämä mies henkilöt nuorentui kokoajan.
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vatsa tässä pääosassa ja valkoiset vaatteet jotka veressä vatsan kohdalta. Ja miehet jotka halaavat ja rakastuvat ja nuortuvat. Eli uni liittynee menneisyyteen, ajassa mennään taaksepäin. Siellä on ehkä jokin traumaattinen muisto rakastumisesta, jossa on vuodatettu verta, asia on tahraantunut, valkoiset vaatteet likaantuneet verellä, veri voi kuvata rakastumista ja siinä vereslihalla olemista. Olet haavoittunut joskus, mutta nytkyään osaat jo käsitellä asiaa hyväksyen, osana menneisyyttäsi.

Äänestä
  • pitää paikkansa. Menneessä pitkä onneton avioliitto. Loukkauksia paljon, paljon surua, tuskaa ja murhetta.
    Nykyelämässä vielä häiriöitä, yritän katkaista linjoja vastaamatta puheluihin ja tekstareihin.
    Ymmärrän menneisyyden ja olen kääntänyt sen opiksi ja voitoksi. Oli niin sanottu karma liitto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annica kirjoitti:

Mitähän tarkoittanee???

Olin entisen työnantajan kanssa keskustelemassa. Yks kaks olin sohvalla lepäämässä ja hän tuli viereeni ja laittoi päänsä vatsalleni. Tunsin kuin hän olisi jollain tapaa rakastunut. Sitten uneeni tuli yhden yrityksen johtaja. Hän tuli iloisena vastaan ja kertoi kuinka oli ikävöinyt kovastikkin ja ihmetteli missä mä oon ollut. Hänkin halasi ja oli jollain tapaa rakastunut,mutta ykskaks se muuttui nuoremmaksi henkilöksi(hänen työntekijä) hänkin halasi ja oli jollain tapaa rakastunut.. Samalla huomasin että minulla oli valkoiset housut ja valkoinen paitapusero. Paitapusero oli vatsan kohdalta veressä ja jotenkin tuntui että se puku olisi ollut koko unen ajan ja hieman veressä. Nämä mies henkilöt nuorentui kokoajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu