Olispas kiva tietää mihin merkkeihin 80-luvun kiihkeät Lada fanaatikot ovat vaihtaneet. Ladallahan oli silloiseen aikaan useampia mallisarjoja kymmenen eniten rekisteröidyn mallin listalla. Itse kuvittelisin useimpien päätyneen VW, Opel, Toyota, Mazda merkkisiin ajopeleihin, onko näin?
kysymys
utelias
9539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En tiedä olenko ollut mikään fanaatikko mutta sosialistisella paikkakunnalla asunut kuitenkin.
Lada on todella ollut edullinen ostaa ja käyttää mutta leiman otsaansa on saanut.
Nyt olen ostanut Saksasta vähän tyylikkäämmän Mersun JA HALVALLA. Nyt sitten saa taas leiman otsaansa.
Käyttäkää ihmiset rohkeasti järkeä älkääkä uskoko Suomen autokauppiaita, hakekaa itse kunnon auto. Mielestäni joku ooppeli tms. ei olisi yhtään tilannettani parantanut. Joko Lada tai oikea Auto.
Fanaatikot eivät ole vaihtaneet ladaa kuin ehkä ehkä uudempaan ladaan. Eihän Mersu fanaatikkokaan vaihda paitsi toiseen Mersuun.
Se mihin merkkiin entiset lada-kuskit ovat siirtyneet onkin sitten toinen asia. Voisi kuvitella heidän vaihtaneen niihin malleihin jotka ovat nyt myyntitilastojen kärjessä. Useimmat ehkä juuri Toyotaan. Itse vaihdoin samaran Skoda Octaviaan.
Tosiasia on että Ladasta siirrytään jotenkin ennestään tuttuihin merkkeihin: olihan Skoda pitkään Ladan kova kilpailija, tästä imagosta saattaa Skodassa olla jotakin jäljellä.
Ocussa ei ole jälkeäkään itä-autosta. Kokeile niin selviää totuus itsellesikin
Eikös siinä octaviassa ole yhtä paljon vanhaa skodaa, kuin mitä uudessa Lada 110:ssa on vanhaa ladaa? Ainakin mitä minä olen verrannut vanhaa takamoottori 120:stä skodaa ja uuttaa octaviaa, sekä omaa laatikko ladaa ja 110:aa. Merkittävää kehitystä on molemmissa tapahtunut, mutta merkin vielä tunnistaa.
kuinka joku voi olla noin tietämätön siitä, mitä autoalalla on tapahtunut. Skodan vanhoissa ja uusissa malleissa on yhteistä vain valmistusmaa ja ehkä tehtaan henkilökunta tai ainakin osa siitä. Skoda Octavia on Vw Golf eri kuorissa. Tekniikka on SAMAA kuin Volsussa ja joidenkin mallien osalta yhtäläisyyksiä löytyy myös Audiin A 3:een, joka sekin on VAG konsernin tuote
Pienempi Skoda eli Felicia pohjautuu aivan täysin Vw Poloon aivan samoin kuin Seat Ibizakin. Eroja löytyy lähinnä korin ja matkustamon muotoilussa, mutta tekniikka on näissäkin pitkälti samaa moottoreita myöten.
Skoda Superbia taas tulisi verrata Vw Passatiin tai Audi A 4:ään. Kaikki edellä mainittu pätee näidenkin mallien suhteen
En muista varmasti omistaako Vag konserni Skodan kokonaan vai pelkästään määräenemmistön osakkeista. Se kuitenkin on AIVAN VARMAA, että Volsulla joka tapauksessa on määräysvalta Skodassa ja se olisi halutessaan voinut vaihtaa myös Skodan nimen.
Lada 110:n kohdalla tällaista kehitystä ei ole tapahtunut. Valmistaja on edelleen se sama kuin ennenkin, eikä 110 pohjaudu minkään muun valmistajan tekniikkaan. Joskus puhuttu GM:n tulo Ladan omistajaksikaan ei ole toteutunut.
sisustaltaan ihan ku joku lada, lähinnä se tulee mieleen... Ja ajoltaankin..Enpä moista ottas on ku lypsyjakkaralla istus ja kolakärrillä ajelis. Turha vängätä mitään että se on sama kun volkkari jne KUN EI OO SAMA
En vänkää mitään. Skoda on osa Vag konsernia, se on fakta samoin kuin sekin, että Skodan tekniikka tulee Volkkarilta. Oletpa kumma tyyppi ellet tätä ole jostain kuullut. Muita Vag konsernin merkkejä ovat: Volkswagen, Audi, Seat, Bentley ja Bugatti. Kaksi viimeisintä ovat vähän eksoottisempia vanhoja luksusluokan merkkejä, joiden valmistusoikeudet Vag on ostanut viime vuosina. Kuorma-autopuolella ainakin Man kuuluu samaan konserniin. Vag sai alkunsa 70-luvulla Wolksvagenin ostaessa taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneen Audin. Siinäpä sulle asiatietoa, totta joka sana. Pitäydy sinäkin asiassa, paskanjauhajiahan täällä riittää.
..suoraan kysymykseen. Kyllä se vaihtui Toyotaan, vielä lähempää auringon nousua kotoisin, kuin latuska.