Moi!
Mun tilanne on tällä hetkellä aika outo, toivoisin tähän muiden kokemuksia/tietoa. Eli, mulla on tässä 2-3 viikkoa ollut alavatsassa nipistelyä, vihlomista ja se on turvonnut hieman aivan tuosta häpyluun yläpuolelta. menin flunssan ja kuumeen takia lääkäriin viime maanantaina ja kerroin lääkärille siitä, kun epäilin että jos se olisi oireetonta pissatulehdusta. Kysyi, milloin on edelliset kuukautiset ollut ja kerroin että syön pillereitä ja noin kuukausi sitten oli kuukautiset, normaalit. ja siksi siis kuukausi sitten oli kun söin yhden ylimääräisen viikon niitä putkeen.. no, tohtorisetä sanoi, että nuo mun oireet on 8:nnen viikon raskausoireita, joten se epäili sitä. kokeen tulokset olivat puhtaat, eli ei tulehduksia, eikä se sitten ollut edes ottanut samalla raskaustestiä.
Olen itse tehnyt kotitestejä, kaikki negaa näyttää. Tuntuu edelleen päivittäin melkeinpä jatkuvasti nipistelyä alavatsassa ja sellainen outo tunne on siellä.
Lopetin pillerit viime torstaina kokonaan, kun kuitenkin tarkoitus on yrittää lasta. tänään alkoi kuukautiset, niinkuin pitikin, mutta yleensä ne alkaa aina heti kun nousee sängystä, mutta tänään vasta pari tuntia jälkeen tuli pyyhkiessä vähän ohutta ruskeaa vuotoa, lähinnä limaa. eli ei todellakaan minulle normaalia. sen jälkeen sitä on vähän enemmän tullut, mutta kuitenkin paljon normaalia vähemmän.
Eli, miltä tuo vaikuttaa??
ei varmaan voi testiä tehdä kun on nuo kuukautiset tuossa?
toivottavasti tuosta sai selvää, ja kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Söitkö koko laatan pillereitä sitä ennen ku lopetit ne? Kuinka kauan kaiken kaikkiaan söit pillereitä? Voisikohan pillereiden lopettaminen jotenkin ns. pakottaa kuukautiset tulemaan? En tiedä..
Itselläni on samoja nippailuja ja vihlontaa vatsassa ollut pari kolme viikkoa. kiertopäivä 64, menkoista ei tietoakaan, reilu viikko sitten tein negatiivisen raskaustestin.. Enpä tiedä mikä ihmeen häiriö mahtaa olla.. =(
joo söin täyden ja yhden viikon siihen perään suoraan. tarkoitus oli syödä kaks täyttä putkeen ja sit lopettaa kokonaan, mutta tää tilanne oli niin arveluttava, etten uskaltanut jatkaa, kun niitähän ei sais raskaana syödä. marraskuussa tulis kolme vuotta siitä kun aloitin pillerit.
kai ne joo tavallaan pakottaa kuukautiset tulemaan, siks en ihmetellytkään et alkoi, vaikka kyllä toivoin ettei olis alkanut ollenkaan. olis vaan mukava tietää et onko raskaana vai ei.. varmaan pitää ens viikkoon odottaa et menis lääkäriin testeihin, mut sekin on hankalaa kun aína aamuisin töissä ja pitäis aamulla se pissa sinne viedä..
Ja voithan tehdä viikon päästä uuden testin kun kerran raskautta epäilet. Tsemppiä vaan ja plussasäteitä
=)
myös sulle plussaonnea!!
tuollaista vähäistä ruskeaa verta saattaa tulla alkuraskaudestakin. Itselläni ei tullut, mutta mm. kaverilla tuli. hyvinkin saatat olla raskaana.
teepä testi, niin selviää
ja onnea jo etukäteen :)
joo, niin eilenhän mulla alkoi menkat, todella niukat, ni sit tänään on tullut jonkin verran enemmän, ei kauheasti, mutta aivan kirkkaan punaista ja tosi paljon limaa tulee. eilen vihloi illalla tosi kipeästi alavatsaa jonkun minuutin verran, mutta tänään ollut samanlaista kuin aikaisemmin, illalla tuntuu enemmän aina. ja pää armottoman kipeä kokoajan! kun eihän tuo kuukautisverikään sais olla kirkkaan punaista..ärsyttää ja ja huolestuttaa tää tilanne, tekis mieli jo juosta lääkäriin, mutta pissatestiä ei varmaan oikein voi kun on menkat.
mut eiks verikokeella saa samat kokeet tehtyä?