täällä odotellaan romahdusta kuin kuuta nousevaa

Joo, jatkakaa odotteluanne.
Mutta miksi te täällä siitä meuhkaatte.
Ihan kuin kertoisi kavereille että on ostamassa autoa. "Ostan upouuden auton vuonna 20ó5,2006,2007,2008 tai 2009, kunhan niiden hinnat romahtaa järkevälle tasolle."

No mitä tämä hintojen järkevä taso sitten tarkoitta? Varmaan sitä hintaa mikä sopii yksilön omalle kukkarolle ja tavoite on aina jokin Mersedeksen juhlamalli. Eli yhtälö on mahdoton tuhnulla sillä hän ei ymmärrä että reaalihinnat nousevat palkkojen mukana. Tuhnu katsoo vanhaa tilastoa ja toteaa että pakostakin hinnat tippuvat 70luvun tasolle mutta palkat nousevat ja nousevat.

Miettikää nyt helkkari vähän.
ja sotakaa vaikka mopedi, tai pieni 14 neliön yksiö.

Vai olenko muka väärässä?
8607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Reaalihinnat Helsingissä ovat ylittäneet 80-luvun kasinovuosien kuplatason. Alas tullaan ja lujaa.

Äänestä
  • Jos katsoo Tilastokeskuksen käppyröitä, vaikkapa uusinta, ollaan vielä kaukana 80-luvun lopun tasosta.

    Äänestä

  • Samoin on menty muiden aikojen huippujen.
    Ja palkat senkuin nousee.
    Tuijota sinä vaan sitä reaalihintaa kun et siitäkään taida mitään hiffata.
    ja katso uudelleen.

    Revi siitä,
    Taidat olla vähän neliö.

    Äänestä

sekä uudet aluvanteet perusrenkailla mukaan (samaan hintaan). Mukava ajella kuplahintaisten rynderikämppien ohi kun mahtimessevällä on hintaa ja tili on tehty osto- ja myyntivaiheessa.

Äänestä
  • Varsinainen kupla-auto on muka tilattu ja siitä mellevästä tilistä on hartaita toiveita.

    Hohhoijaa.

    Äänestä

  • Jontte kirjoitti:

    Varsinainen kupla-auto on muka tilattu ja siitä mellevästä tilistä on hartaita toiveita.

    Hohhoijaa.

    , että tili tehdään ostovaiheessa, voidaan mersu tilata jo nyt.

    Äänestä

Heh, bullerolla meni herne nenään. Miksi meuhkaat kokoajan?

Äänestä
  • tosiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anttipantti kirjoitti:

Joo, jatkakaa odotteluanne.
Mutta miksi te täällä siitä meuhkaatte.
Ihan kuin kertoisi kavereille että on ostamassa autoa. "Ostan upouuden auton vuonna 20ó5,2006,2007,2008 tai 2009, kunhan niiden hinnat romahtaa järkevälle tasolle."

No mitä tämä hintojen järkevä taso sitten tarkoitta? Varmaan sitä hintaa mikä sopii yksilön omalle kukkarolle ja tavoite on aina jokin Mersedeksen juhlamalli. Eli yhtälö on mahdoton tuhnulla sillä hän ei ymmärrä että reaalihinnat nousevat palkkojen mukana. Tuhnu katsoo vanhaa tilastoa ja toteaa että pakostakin hinnat tippuvat 70luvun tasolle mutta palkat nousevat ja nousevat.

Miettikää nyt helkkari vähän.
ja sotakaa vaikka mopedi, tai pieni 14 neliön yksiö.

Vai olenko muka väärässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu