En ole vielä oksentanut ja tuskin sitä koskaan tulen vapaaehtoisesti tekemään mutta... Olen painon mukaan ylipainoinen mutta silmämääräisesti ihan ok, siltä jopa joskus itsestä tuntuu. Käyn täällä usein lukemassa näitä kirjoituksia ihan sillä etten itse alkaisi oksentamaan. Onko mulla mahd. BEDi?? Olen alkanut pikkuhiljaa laihduttamaan, jättänyt rasvan pois leivältä ja siirtynyt rasvattomiin vaihtoehtoihin. Mun kihlattu taas on lihotuskuurilla ja viikon loppuna ostettiin taas karkkia ja hyväskää... Aina kaupassa ajattelen että tästä riittää pitkälle mutta kun pussi aukeaa sitä on tungetytava suuhun koko ajan, varsinkin suklaata... niin kauan syön kun sattuu ja on kauhea olo. En aina osaa lopettaa. Ihan hävettää ja on pakko kullalle koko ajan selittää kuinka se johtuu kuukautisista jne. Mutta kyse ei kuitenkaan ole hirveistä määristä.
Sitten taas kun pääsen koulusta, nälkä on kova. Syön yhden leivän ja sen jälkeen voisin syödä ihan kaiken vaikka tietäisin että oikea ruoka olisi valmista puolen tunnin päästä. Nykyään pystyn pitämään tällaisessa tilanteessa itseni kurissa mutta ennen se oli menoa ja sitten oltiin kipeitä. Mutta siis koskaan en oksenna.
Olisi kiva kun voisi jutella kun itseäkin hävettää niin... Kiitos jo etukäteen!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.