voisko

ystävällisesti valaista mikä on pohjasuojatuslevy?
mitä tekee?
kannattaako hankkia?
5341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joskus seiskyt luvulla näitä pidettiin parhaina ja "ainoina" hyvinä suodattimina mitä seura akvaristi harrastaja voi akvaarioonsa laittaa.

Nykyään tiedetään enemmän ja usein myydään jo pienempiinkin akvaarioihin ulko- tai matto suodattimia joilla on parempi suodatuskyky sekä suurempi massapinta-ala suodattamaan akvaarion epäpuhtauksia.

Nimi oli siis Pohjasuodatuslevy.
Se laitetaan akvaarion pohjalle hiekan alle josta nousee putkella ohjattu puhallin akvan yläreunaan joka taas kierrättää akvaarion vettä suodattimen läpi. Ongelmana suodattimen tukkeutuessa puhdistamisen hankaluus, no, silloin luultiinkin ettei akvaarioita tarvitse puhdistella saatika huoltaa kuin kerran muutamassa vuodessa.
Siihen sitten lopahti monien harrastajien innostus kun akva levättyi alle vuodessa ja kalat olivat vainaita muutaman vuoden päästä kun akvan nitraatti ja nitriitti arvot olivat jatkuvasti ns. tapissa.

Nykyään onneksi tekniikka on parantunut ja tieto akvaarion hoidostakin on tullut eteenpäin.
Akvojen hoitaminen siis on paljon helpompaa muttei todellakaan mitään yksinkertaista puuhaa niinkuin esim. kissan hoitaminen.

On osattava mitata akvaarion vesiarvoja, valittava oikeata kalastoa akvaarioon sen mukaan ja kalojen mukaan. Kaikki kalat eivät sovellu samaan akvaan joidenkin lajien kanssa.

LUKEKAA AKVARISTIN LINKIT

Vaihdettava NO3 nitraatti arvoa hyväksi käyttäen vettä säännöllisin ajoin, joskus jopa useammin kuin kerran viikossa akvaarion vedestä puolet (pienemmät mahd. ylikansoitetut akvat).

Kun vielä saataisiin KAIKKI akva harrastajat tajuamaan mikä on oikeasti vastuu hoitaa akvaarion luontokappaleita oikein, olisi ko. lemmikkien elämä stressivapaampi ja pitkäikäisempi monissa akvaarioissa.

Johan tuli "taas" paasattua, mutta siltabba sitä muut saattaa tajuta mikä on akvaario kaloille parempi maailma elää vangittuna niin usein liian pieniin "akvaarioihin" harrastajien kotona...

Äänestä
  • Miten sitten hoidat kissasi kun se niin yksinkertaista ja helppoa on? Ois tosi kiva tietää, miten esim. säännöllisten matolääkitysten ja mahdollisten muiden lääkkeiden anto on kissalle yksinkertaista, miten helppoa on viedä kissa rokotuksiin ja miten yksinkertaista on hommata kissalle hoitaja lomamatkan ajaksi? Akvaario kun pärjää muutaman päivän ihan yksikseen, mutta meillä ei ainakaan kissoja esim. jätetä oman onnensa nojaan pihalle matkan ajaksi. Minua tympäisee, että mainostat "joka välissä" kissan hoidon helpoksi ja yksinkertaiseksi. Siitä saa vaan tietynlaisen käsityksen negatiivisista(?) ajatuksistasi kissoja kohtaan, mikä lieee tällä palstalla kuitenkin irrelevanttia? Kuten tämänkin kirjoitukseni toki on, tiedän. Halusin vaan ottaa asian esille, ettei esim. lapset ala ruikuttamaan kotona, että otetaan meillekin kissa kun sen hoito on niin paljon helpompaa kuin tuon akvaarion.

    Äänestä

  • (kissa-asiaa) kirjoitti:

    Miten sitten hoidat kissasi kun se niin yksinkertaista ja helppoa on? Ois tosi kiva tietää, miten esim. säännöllisten matolääkitysten ja mahdollisten muiden lääkkeiden anto on kissalle yksinkertaista, miten helppoa on viedä kissa rokotuksiin ja miten yksinkertaista on hommata kissalle hoitaja lomamatkan ajaksi? Akvaario kun pärjää muutaman päivän ihan yksikseen, mutta meillä ei ainakaan kissoja esim. jätetä oman onnensa nojaan pihalle matkan ajaksi. Minua tympäisee, että mainostat "joka välissä" kissan hoidon helpoksi ja yksinkertaiseksi. Siitä saa vaan tietynlaisen käsityksen negatiivisista(?) ajatuksistasi kissoja kohtaan, mikä lieee tällä palstalla kuitenkin irrelevanttia? Kuten tämänkin kirjoitukseni toki on, tiedän. Halusin vaan ottaa asian esille, ettei esim. lapset ala ruikuttamaan kotona, että otetaan meillekin kissa kun sen hoito on niin paljon helpompaa kuin tuon akvaarion.

    tai sitten jyrsijöiden hoito tahi koiran hoito, Kyllä akvaarion pitäminen on erittäin vastuullista ja vaikeaa jopa aikuiselle.
    Täällähän saa jatkuvasti lukea juttuja epä onnistuneista kypsytyksistä tai kypsymättäjättämisistä tai kalojen ennen aikaisista kuolemista yms.

    Kyllähän kissojakin ym. lemmikkejä hoitaa täytyy mutta akvaarion hoitoon kuuluu paljon muutakin kuin säännöllinen veden vaihto sekä kalojen ruokinta.

    Pitää olla perillä vesi kemiasta joka on erittäin oleellinen asia akvaario harrastuksessa.
    Pitää tietää mikä on kullekin kalalle se oikea tapa hoitaa kalaa ja antaa sille oikeat elin olosuhteet, meillä on itsellä 4 kissaa ja pidän niiden hoitoa paljon helpompana kuin kahden akvaarioni hoitamista.
    Kyllä kalojakin tarvitsee valmistella omia matkoja ajatellen etukäteen, veden vaihdoilla ja paastoilla yms. tarkkailulla. Kalat pärjäävät hienosti ilman ruokaa viikonkin. Mutta valmistelut vaativat myös oman perehtymisen.

    SAMAN LAILLA MUAKIN tympäsee kun ihmiset pitää lemmikejään itsestään selvyyksinä eikä perehdy kunnolla niiden oikean laiseen hoitotapaan.

    Äänestä

  • (kissa-asiaa) kirjoitti:

    Miten sitten hoidat kissasi kun se niin yksinkertaista ja helppoa on? Ois tosi kiva tietää, miten esim. säännöllisten matolääkitysten ja mahdollisten muiden lääkkeiden anto on kissalle yksinkertaista, miten helppoa on viedä kissa rokotuksiin ja miten yksinkertaista on hommata kissalle hoitaja lomamatkan ajaksi? Akvaario kun pärjää muutaman päivän ihan yksikseen, mutta meillä ei ainakaan kissoja esim. jätetä oman onnensa nojaan pihalle matkan ajaksi. Minua tympäisee, että mainostat "joka välissä" kissan hoidon helpoksi ja yksinkertaiseksi. Siitä saa vaan tietynlaisen käsityksen negatiivisista(?) ajatuksistasi kissoja kohtaan, mikä lieee tällä palstalla kuitenkin irrelevanttia? Kuten tämänkin kirjoitukseni toki on, tiedän. Halusin vaan ottaa asian esille, ettei esim. lapset ala ruikuttamaan kotona, että otetaan meillekin kissa kun sen hoito on niin paljon helpompaa kuin tuon akvaarion.

    liittyy alkuperäiseen aiheeseen?

    Äänestä

Ei kannata hankkia, matto suodatin tai ulko suodatin parempi vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku ihminen kirjoitti:

ystävällisesti valaista mikä on pohjasuojatuslevy?
mitä tekee?
kannattaako hankkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu