Kysymys paksusuolen tähystyksessä (umpisuoleen asti tähys) käyneille, miltä tuntuu onko kivuliasta jne. Itsellä edessä ensi kuussa..kertokaahan kokemuksista....
kolonoskopia
Kipinä
71910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläni kokemus oli helpompi kuin mitä olin etukäteen luullut. Eli turhaan jännitin. Mitään kipulääkitystä tai rauhottavia en halunnut. Toki oli kohtia (suolen mutkia), jolloin tuntui, mutta varsinaista kipua en sano tunteneeni. Avustava hoitaja paino vatsaani aika kovastikin juuri noissa mutkakohdissa, jotta tähystin pääsi hyvin eteenpäin ja toki tuo painaminen tuntui.
Mulle ehkäpä hankalin vaihe koko hommassa oli se etukäteen tehtävä täydellinen suolen tyhjennys. Sain Colonsteril-rakeita, jotka liuotettiin nesteeseen. Tuota nestettä piti sitten juoman muutamassa tunnissa monta litraa ja nesteen maku oli todella kuvottava. Ja vessassa asustettiin sitten juomisen alettua kohtuu tiiviisti.
Mutta kokemukset ovat yksilöllisiä. Niitä ei voi yleistää. Jollain sattuu ihan valtavasti, jollain on niin hankalia mutkia, ettei vaan yksinkertaisesti päästä suolen loppuun asti ja joillain taasen sitten homma onnistuu helpohkosti, kuten mulla.
Ihmetyttää aina nämä "oikeamieliset" sankarit jotka muistavat joka käänteessä mainita että "mitään kipu- rauhoittavaalääkettä en halunnut". Miksi et? Pelkäätkö jotain niissä lääkkeissä? Kyllä sinä hellanlettas voit yhden tabun ottaa, et jää koukkuun. Ei ole mitään sankariutta olla ottamatta tarjottua apua!
Sanavalintani oli väärin - myönnän. Siis en tajunnut pyytää, koska niitä ei tyrkytetty. En siis itse osannut vaatia/haluta :) Enkä toki kieltäytynyt tarjotusta avusta, kun sitä ei tarjottu.
Ja toisaalta omalla kohdallani olisi ollut ihan turhaakin tuo esilääkitys, koskapa tutkimus meni hyvin. Ja olihan se toisaalta mukava päästä heti tutkimuksen jälkeen kotiin, ei tarvinut jäädä muutamaksi tunniksi odottelemaan kotiinpääsyä...
Enkä minä lääkkeitä pelkää :) Tarvittaessa toki otan. Siis minulle ei tarjottu apua, jos olisi tarjottu, olisin varmasti ottanut vastaan, vaikka näin jälkikäteen tiedän, etten sitä olisi tarvinut :)
Niin, olikos sulla itselläsi kokemuksia kolonoskopiasta? Vai oletkos vaan tyyppi, joka ei siedä positiivisten kokemusten esille tuontia?
minulle klonoskopia sattui ihan älyttömästi,lääkäri työns letkua pyllyyn ja täti painoi mahasta minkä jaksoi,suoli pitkä ja mutkainen minulla.litkun juominenkin noin 5l oli rankkaa.
Mulle tehtiin se ,todella kivulias mutta
sekin on yksilöllistä ja kannattaa ottaa
rauhallisesti.Vatsaani ei paineltu,lääkitystä
ei anneta koska kuulema lääkärin täytyy
potilaan kivun perusteella osittain edetä
suolessa joka on onnistumisen ja komplikaati-
oiden osalta tärkeää.
Viime kuussa kävin kolonoskopiassa elämäni ensimmäistä kertaa. Alku meni hyvin mutta suolen loppuosaan pääseminen tuotti niin suuria kipuja, että pyörryin hetkeksi. No lopulta päästiin perille eikä mitään ikävää edes löydetty.
Sairastan itse colitis ulcerosaa eli kroonista paksunsuolen tulehdusta. Useimmalle meikäläiselle kolonoskopia on n. jokavuotinen juttu. Toisilla sen tekeminen voi olla kivuttomampaa, toisilla ei. Riippuu tietenkin missä kunnossa suolikin on. Omat tähystykseni ovat aina olleet yhtä helvettiä, mutta en halua pelotella. Haluan vaan, että jos tiedät jo etukäteen kipukynnyksesi matalaksi niin sinulla on oikeus saada esilääkitystä ja toimenpiteen aikanakin kipulääkitystä. Mun mielestä turha reippaus ja sankaruus kannattaa jättää tästä tapahtumasta vallan pois. Ja ne tyhjennyslitkut on pahoja, joten kannattaa yrittää vaikka oikein väkevä karkki suussa (Fishermans freind tms.). Lisää juttuja voit vaikka katella yhdistyksemme sivuila www.ccafin.org . Tsemppiä ja toivottavasti sun suolesi on teerve :)