Hei..
Olen ollu nykyään todella surullinen, usein itken tunteja huoneessani niin ettei kukaan saa tietää, sekä alan melkein itkemään ja suutun jos joku sanoo jotain hiukankin loukkaavaa. Minulla on aina ollut aika pitkä pinna kyllä, enkä koulussakaan ole koskaan itkenyt tai kavereideni nähde, ja perheeni nähden joskus 4 vuotiaana. No olen surullinen ja jos joku loukkaa minua niin menen "suihkuun" ja sormet vaan silloin kurkkuun suoraan (siis seillä on wc pönttö) ja yritän oksentaa.
Ja vaikka kuinka yritän en onnistu, yleensä järki sanoo seis ja lopetan ja kadun tekemääni koko ajan.. Olen ylipainoinen 66/160 sekä olen pikkuhiljaa vähentänyt ruokaa, silti syön ihan tarpeeksi kouluateria sekä koti ruoka päivässä, en syö melkein mitään rasvaista. Minulla on kova hinku laihduttaa, mutta en vain onnistu, olen muuten viimeiset 2 viikkoa vasta joka päivä yrittänyt oksentaa, mutta ei onnistu.. Kotona meillä on perjantaisin sipsejä joihin sorrun aina, sekä , lauantaisin karkkia missä käy samoin.. Mielessäni on pyörinyt myös kamalia itsemurha ajatuksia, en tietenkään itsemurhaa ikinä tekisi. ENole siis ikinä onnistunut oksentamaan, mutta limaa kyllä tulee aina paljon. Ja joka yrityksen jälkeen päätän "ensi kerralla onnistun" mutta ongelmana on että en halua tappaa itseäni tai oksentaa!! Mutta jos pystyisin laihtumaan, niin tekisin mitä vain sen eteen.
Kysyisin mielipidettänne, olenko jotenkin sairas? Pitäisikö kertoa vanhemmille tai jotain, kiitos jos etukäteen teille jotka viitsitte nähdä vaivaa vastata minulle.
Olen ollu nykyään todella surullinen, usein itken tunteja huoneessani niin ettei kukaan saa tietää, sekä alan melkein itkemään ja suutun jos joku sanoo jotain hiukankin loukkaavaa. Minulla on aina ollut aika pitkä pinna kyllä, enkä koulussakaan ole koskaan itkenyt tai kavereideni nähde, ja perheeni nähden joskus 4 vuotiaana. No olen surullinen ja jos joku loukkaa minua niin menen "suihkuun" ja sormet vaan silloin kurkkuun suoraan (siis seillä on wc pönttö) ja yritän oksentaa.
Ja vaikka kuinka yritän en onnistu, yleensä järki sanoo seis ja lopetan ja kadun tekemääni koko ajan.. Olen ylipainoinen 66/160 sekä olen pikkuhiljaa vähentänyt ruokaa, silti syön ihan tarpeeksi kouluateria sekä koti ruoka päivässä, en syö melkein mitään rasvaista. Minulla on kova hinku laihduttaa, mutta en vain onnistu, olen muuten viimeiset 2 viikkoa vasta joka päivä yrittänyt oksentaa, mutta ei onnistu.. Kotona meillä on perjantaisin sipsejä joihin sorrun aina, sekä , lauantaisin karkkia missä käy samoin.. Mielessäni on pyörinyt myös kamalia itsemurha ajatuksia, en tietenkään itsemurhaa ikinä tekisi. ENole siis ikinä onnistunut oksentamaan, mutta limaa kyllä tulee aina paljon. Ja joka yrityksen jälkeen päätän "ensi kerralla onnistun" mutta ongelmana on että en halua tappaa itseäni tai oksentaa!! Mutta jos pystyisin laihtumaan, niin tekisin mitä vain sen eteen.
Kysyisin mielipidettänne, olenko jotenkin sairas? Pitäisikö kertoa vanhemmille tai jotain, kiitos jos etukäteen teille jotka viitsitte nähdä vaivaa vastata minulle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo kuulostaa NIIN tutulta. Minulla on ollut ihan samanlaista pari kuukautta sitten. Itkin joka ilta huoneessani, enkä koskaan kavereiden tai perheen nähden. Ja pakko myöntää, että vieläkin joskus masennun tosi pahasti ja itken paljon. En suosittele , että yrität oksentaa, itse yritin niin kauan, että lopulta onnistuin, ja enköhän sitten jatkanut sitä. Sen jälkeen olin paljon ahdistuneempi ja masentuneempi kuin ennen :( ja muista toki, mitä kaikkea muuta vahinkoa oksentaminen sinulle tekee. Yritin laihtua oksentamalla "vain makeat pois" ja pakkomielteisellä liikunnalla, ja usein jätin ruoankin syömättä. Enkä laihtunut yhtään. Ruokaa ei siis ainakaan kannata jättää liian vähälle. Järki pakotti lopettamaan oksentamisen, ja olen onnistunut pari kuukautta olemaan oksentamatta. Joskus tulee vieläkin ahdistuessani ajatuksia, että pakko ostaa jotain herkkuja ja oksentaa ne sitten.. En tiedä miksi yritän sillä purkaa ahdistuneisuutta, en todellakaan. Koska sehän aiheuttaa sitä oikeastaan lisää. Voitko puhua kenenkään kaverisi kanssa? Jos on kauhean masentunut ja ahdistunut, ei kannata jäädä yksin miettimään näitä.. Itse puhun nettikavereille, kun ei muut suostu kuuntelemaan. Sekin helpottaa :) Jos sinusta tuntuu, että pitäisi kertoa vanhemmille, voithan puhua heille. Ehkä he osaavat auttaa. Tsemppiä sinulle, älä vajoa masennukseen!