Mulla menee nyt hermot kertakaikkiaan!! Tämä on kirjotettu keskellä raivokohtausta... Ja siitä syystä raivoan etten jaksa enää tätä mielialan vaihtelua! Aamuisin saatan herätä hyväntuulisena, keittää kahvit jne kunnes jostain helvetin syystä alkaa masentamaan tai kiukuttamaan. Sitten taas jonkin ajan kuluttua olen rauhallinen, väsynyt ja hiljainen, ärsyttää jos joku soittaa ku ei huvita kellekään taas selittää että tämmösellä tuulella ollaan NYT. Ja sitten taas jännityksellä odottamaan millanen mieliala mahtaa tulla seuraavaksi. Kylläpä ei elämä käy tylsäksi kun mieli muuttuu muutaman tunnin välein. Joskus harvoin saatan jopa 3-4 päivää olla suht normaali koko ajan. Silloin elämä tuntuu jopa mukavalta.
Eräs psykiatri epäili vahvasti 2-suunt. häiriötä, mutta 2 muuta arvelivat olevan jonkinlainen persoonallisuuden piirteeni, ei siis edes häiriö.Kyllä tämä itsestäni melkoiselta häiriöltä tuntuu... Mielialalääke on nyt meneillään, ollut useemman kuukauden. Sekin vie vaan kaikki seksihalut ja sekös entisestään kiukkuani kasvattaa, ettei voi edes seksistä enää nauttia!
Olen NIIN kyllästynyt tähän ja vihaa täynnä! Ja joitain mielialaa tasottavia lääkkeitä tietenki pitäs alottaa ja eikun lisää sivuoireita kehiin niiden myötä, kuten väsymys, huimaus, sekavuus, haluttomuus...
Noh, halusinpahan vaan purkautua tänne. Epätoivoisesti kai toivon että joku sanoisi jotain lohduttavaa...
Eräs psykiatri epäili vahvasti 2-suunt. häiriötä, mutta 2 muuta arvelivat olevan jonkinlainen persoonallisuuden piirteeni, ei siis edes häiriö.Kyllä tämä itsestäni melkoiselta häiriöltä tuntuu... Mielialalääke on nyt meneillään, ollut useemman kuukauden. Sekin vie vaan kaikki seksihalut ja sekös entisestään kiukkuani kasvattaa, ettei voi edes seksistä enää nauttia!
Olen NIIN kyllästynyt tähän ja vihaa täynnä! Ja joitain mielialaa tasottavia lääkkeitä tietenki pitäs alottaa ja eikun lisää sivuoireita kehiin niiden myötä, kuten väsymys, huimaus, sekavuus, haluttomuus...
Noh, halusinpahan vaan purkautua tänne. Epätoivoisesti kai toivon että joku sanoisi jotain lohduttavaa...
Vastaukset 23
Vanhimmat
sun pitäs vissii ostaa nyrkkeilysäkki tai jottai joho voisit purkaa ne agressiot, hakkaat vaa täysiä ni ruppee helpottamaa :D
Tiesitkö, että masennus on vihamielisyyden kääntämistä omaan itseensä, eli jostain syystä ei pysty purkamaan vihaa muulla tavalla.
Itsekin suutun tosi rajusti, kuten tänään ja helpottaa kummasti, en pitäisi lainkaan sairautena. Purkaudu silloin tällöin, niin et kerää sisääsi aggressioita.
Itse paiskoin tavaroita ym. eikä kaduta.
Kaikkein pahinta on pitää kaikki sisällään, lopulta purkaus tulee rajuna.
Mukavaa iltaa!
Älä haudo pettymyksiäsi - suuntaa ne toimintaan. Kun masentaa liikuntakin auttaa. Meitä suopmalaisia nöyryytetään niin moninaisin keinoin.
Tommy Taberman kirjoitti viimeisessä Me-lehdessä kyykyttäjistä, kuinka ihmistä häpäistään heikkouksistaan julkisesti. Tämä johtaa siihen, että ei uskalleta puhua ongelmista, koska pelätään tuota häpeää.
Taberman pohtii millaista olisi elämä ilman alistamista, nöyryytystä ja pilkkaa. Miksi tälläinen visio tuntuu utopialta? Miksi se ei ole itsestäänselvyys?
Suomalainen mielenterveyden hoitojärjestelmäkin käyttää edelleen kyykytystä vakiintuneena ja tehokkaana hoitomuotona. Ärsytetään potilaita tuomalla esiin heidän itse kokemansa vahvuudet heikkoutena, jotta saataisiin heidät purkamaan agressionsa. Kun sitten agressiot nousevat esiin ne tukahdutetaan kiinnipidolla ja lääkkeillä. Lääkkeet eivät ole kuitenkaan pakkopaita vaan ne korvaavat lobotomian!
Ihmisen voimavarat löytyvät hänen omista vahvuuksistaan. Ottamalla ne käyttöön pääsemme vaikeuksitamme voittoon.
muutaman vuoden hakemisen jälkeen näyttäisi, että on löytynyt sopiva lääkitys. Se tasoittaa mielialojen ääripäitä. Lisäksi ulkoilu, nukkuminen ja syöminen ovat tärkeitä. Itselläni on nukahtamisvaikeuksia. Olen tässä pari tuntia odotellut taas nukkumattia, mutta ei näy eikä kuulu. Lääkkeiden alin annostus niin, että se kuitenkin tehoaa, pitäisi myös auttaa siihen, että tavallinen elämä on tasapainoista ja rauhallista. Ja rauhaa ja omaa aikaa sitä tarvitsee. Ainainen stressi, meteli ja vaatimukset joka taholta pahentavat oloa.
Jatka vain lääkärin kanssa asioiden pohtimista ja tutkimista. Kun oikea diagnoosi löytyy, se auttaa myös lääkekuluissa... MD- diagnosoidut potilaat saavat 100% korvatut lääkkeet, on vain 5euron omavastuu ostosläjästä. Unilääkkeit eivät kuulu tähän ryhmään.
siis MD = ma-de? Miten sait 100% korvattavat lääkkeet? Eli mitä siihen tarvittiin?
Sama ongelma kaikilla psykiatrian asiakkailla. Diegnooseja teetätetään ja pillereitä syötetään, mutta ongelmat jatkuvat.
Normaalistihan ollaa kyselty, että mikä sitten oikeasti harmittaa? Onko ollut jokin asia, joka ei ole sujunut suunitemien mukaan? Onko lähipiirissäsi joku hankala ihminen? Sählääkö joku selkäsitakana jotakin?
Et kertonut ikääsi etkä sukupuolta. Jos olet nainen en ihmettele kovastikkaan. Naisen kehitykseen kuuluu tuollaisia jaksoja. Oletko ajatellut oletko tyytyväinen parisuhteeseesi yleensä. Minä olen nainen ja miehenvaihto auttoi mua tuollaiseen. Mies ei huomioinut, kiinnosti muut asiat enemmän kuin mua pidellä kädestä ja vähän muustakin. Huommauttelin ensin, raivokohtauksien alkaessa lyödä pintaan, aloin miettimään mitä minä haluan ja vaihdoin miehen sellaiseen, joka viihtyy minun kanssani. Ei ole tarvinnut kolmeen vuoteen korottaa ääntään hänen kanssaan neuvotellaan.
Nainen olen ja 27 v.
Ei mulla sen kummempia syitä ole tähän kiukkuun ja mielialanvaihteluun, periaatteeesa asiat hyvin, on ihania ystäviä ja oma ihana kulta. Hänen kanssaan on kaikki hyvin, pelkään vaan milloin hän ei enää jaksa näitä mun ailahteluja. Kun saatan hällekin olla tosi tympee kun kunnon raivokohtaus on päällä. On tietty asioita jotka mua ahdistaa, kuten opiskelutilanteeni ja rahahuolet. Mutta tälläinen olen ollut aina, ilman noitakin huolia. Eli jostain 16-vuotiaasta asti. Siitä asti olen käynyt vähän väliä terapioissa ja syönyt pitkiä kausia masislääkettä.
Päällimmäisenä tässä mulla on pelko. Pelottaa, että loppuelämänikö joudun kamppailemaan mieleni kanssa. Univaikeuksia myös ollut aina. Viimeyönä nukahdin aamu kuudelta ja neljän tunnin unen jälkeen ei enää saanut millään lisää unta. No, välillä saatan kyllä useita päiviä nukkua suht normaalistikin.
Tuntuu, että mun päässäni on jatkuva myllerrys meneillään. Asioita pyörii mielessä laidasta laitaan, en saa otetta mistään, olen vaan ja elän. olin tavallaan tyytyväinen saadessani epäilyksen 2-suuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sitten taas sitä ei vahvistettukaan. Tyytyväinen siksi, että oireeni saivat vihdoin jonkinlaisen syyn, sain vihdoin vastauksen. Mutta eivät nuo lääkäritkään kaikkea tunnu tietävän, joten epätietoisuudessa nyt elän, että mikähän se meikäläisen diagnoosi sitten mahtaa ollakaan.
Onhan mulla kaikkea muutakin mahdollista, kuten paniikkihäiriötä. Olen myös sairaalloisen mustis mutta se ei onneksi vielä ole tässä uudessa suhteessa pahemmin tullut esille. VIELÄ. Kauhulla odotan. Läheisriippuvainen olen myös, yksin en kestä muutamaa tuntia pitempään. Että näin. Eteenpäin on vaan silti yritettävä.
Hyvin suurella todennäköisyydellä kärsit tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Psykodynaamisesti tarkasteltuna kyseessä on ns. rajatilahäiriö. Potilaista 75% on naisia, joiden tunteita ei ole lapsuudessa kohdattu. Monilla on myös seksuaalisen hyväksikäytön taustaa lapsuudessa. Lisätietoa löydät kyllä. Häiriö on aika hankala eikä siihen pillerit auta.
Tuotakin mulla on epäilty joskus... Pitääpä etsiä lisää tietoa nyt. Olin nimittäin jo lapsena hieman outo, tosin hyvästä perheestä ja välit vanhempiin edelleen erittäin hyvät. Mutta olin ollut jo lapsena todella riipuvainen vanhempieni huomiosta ja läheisyydestä ja pelkäsin kaikkea muita lapsia enemmän. Eikös nämä perssoonallisuushäiriöt ole havaittavissa jo lapsuudessa, niin olen kuullut.
Jep, tuohon tautiin kuuluu tuo läheisriippuvuus ja kertakaikkisen suuri vaikeus olla yksin. Monesti liitännäisilmiönä on sosiaalinen fobia ja useasti nämä tyypit ovat jo lapsena "outoja": herkkiä ja riippuvaisia. Geenit määrää nämä pitkälti, mutta myös ympäristö. Terapia voi auttaa tai sitten ei.
...nuista persoonallisuushäiriöistä ja kyllä kuulosti hyvin tutulta... Olen nimittäin myös itsetuhoinen, yrittänyt itsaria pari kertaa, nuorena viiltelin itseäni henkisen tuskan vuoksi, elän täysin tunteilla ja tunteet vievät minua mihin sattuu, järjen ääntä en kuulekaan kun on meneillään jokin tunnekuohu. Ja tunteissani olen aina ääripäissä. Jos rakastan, rakastan aivan mielettömästi, jos vihaan, sekin on valtavan suurta. Ja pettymykseni huomataan, olen hyvin dramaattinen lähipiirilleni.
Olen varmaan aika helkutin hankala tyyppi, mutta silti minusta kuulema tykätään paljon. Koska sillon kun olen ihana, olen aivan superihana :)
Tuo oli kyllä outoa lukea, että hyväksikäyttöä esiintyy lapsuudessa jne, koska mulla on ollut todella onnellinen lapsuus. Että mikä lie tehny musta tämmösen. Sisarukset on kuitenki ihan normaaleja.
tuttua juttua. Itsekin elänyt tuon ja nyt hyvin asiat. Olen siis bipo. Jos olet myös, niin sinun on elettävä rauhallista, järjestelmällistä elämää ja vältettävä stressiä ja kiirettä. Tsemppiä ja TASAISTA elämää sinulle. Rauhallinen elämäntapa on parasta hoitoa kaksisuuntaisille ja kun opit tuntemaan omat tunnereagtiosi, niin opit itseäsi myös kuuntelemaan ja näin välttämään asioita, jotka aiheuttavat "kohtauksia" esim. musiikki/kahvi/alkoholi/auringonvalo/stressi ym. Alkoholia ei saa kaksisuuntaiset käyttää lainkaan ja lääkityksen oltava kohdallaan. Tsemppiä siis sinulle!
... että kumpi on nyt kyseessä- 2suunt. vai persoonallisuushäiriö. Kovasti kyllä viittaisi nimenomaan persoonallisuushäiriöön, kun noita juttuja lueskelin. Ja kun miettii koko elämääni niin se selittäisi enemmän asioita kuin m-d. Molempiin kyllä oireiluni sopii. Mutta turha kai niitä diagnooseja on itse mietiskellä. Helpottaisi vaan kovasti tietää...
Läheinen ystäväni on rajatilapersoona ja hyvin samankaltaisia on oireeni myös hänen kanssaan ja hän myös epäillyt minulla samaa.
Miten sitten tulla toimeen luonnehäiriöisenä? Itsehillintää, itsensä tuntemista?? Helpommin sanottu kuin tehty. Itsehillintäni on olematonta. Kun tunnekuohu tulee ei sille mahda mitään, on kuin katselisin itseäni ulkopuolisena silloin. Ja mietin että taas tuo hullu ämmä riehuu ja tekee itsestään pellen.
Olen tällä hetkellä pelokas ja toivoton tämän asian kanssa. Pelkään menettäväni kokonaan otteen elämästäni. Pelkään menettäväni rakkaani, joka itse on erittäin terve ja tasapainoinen ihminen.
eli se bipo.
... että sinulla on terve, rakastava kumppani tukemassa (minulla on rinnallani ollut yli 20 vuotta terve kumppani).
Nyt sinun pitää ensiksi RAUHOITTUA ja "unohtaa" ne diagnoosit vaikka ne ovatkin tärkeitä selviytymisesi kannalta tulevaisuudessa.
Puhu myös kumppanillesi KAIKKI asiat, mitä tähän koko juttuun nyt kuuluu, jotta hän pystyy seuraamaan prosessiasi ja näin pysymään tukenasi. Älä kuitenkaan "rasita" häntä turhaa, koska hän on nimenomaan kumppanisi ei terapeuttisi. Puhu hänelle kuitenkin nimenomaan tästä "hänen menettämisen pelosta", kun olet nyt sairastunut.
Jos mahdollista, niin hae itsesi terapiaan ja ennen kaikkea syö tarvittavat lääkkeet (ALKOHOLI POIS - ainakin toistaiseksi) ja toivottavasti olet lääkkeiden kanssa myös koko ajan hoitavan psykiatrin säännöllisessä seurannassa.
Liity paikalliseen mielenterveysyhdistykseen, josta saat vertaistukea. Liittymällä jäseneksi voit saada myös apua ja neuvoja asioittesi hoidossa.
Älä mieti nyt sitä seksiä vaan se asia hoituu, kun muut asiasi ovat hoidettu - PUHU TÄSTÄ ASIASTA KUMPPANISI KANSSA avoimesti - hellikää toisianne ;)
Tämä on nyt pitkä prosessi (vuosia) ja etenee pikkuhiljaa, joten älä hötkyile ja yritä "syödä elefanttia päivässä" - puhu tästä asiasta kumppanisi kanssa!
Lue kirja (jos et ole vielä lukenut):
Leena Vähäkylä: Kun mieli keinuu (muistaakseni) kertoo kaksisuuntaisuudesta potilaiden näkemyksenä ja kokemuksena.
Ennen kaikkea rauhoitu: nuku kunnon yöunet, ulkoile luonnossa kumppanisi kanssa, syö hyvin. Älä katso paljon Tv:tä ym vaan anna mielesi ja kroppasi levätä.
Tästä on hyvä jatkaa!
voit unohtaa kaksisuuntaisen diagnoosin, oirekuvasi sopii täydellisesti tunne-elämältään epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Usko pois. Hankalaa se on , tiedän. Ei auta kuin elää ja yrittää hankkiutua terapiaan. Tsemppiä.
tekee alanERIKOISLÄÄKÄRI (eli tässä tapauksessa psykiatri) seurantakertojen jälkeen, EMME ME TÄÄLLÄ PALSTALLA.
Itse annoin ohjeet mielenterveysongelmiin yleisesti - en tehnyt DIAGNOOSIA ma-de. Lue kuitenkin se kirja, jos kiinostaa, koska joku erikoislääkäri (psykiatri) on jo vahvasti epäillyt ma-de diagnoosia, vaikka sinulla ei sitä olisikaan, niin voit kirjasta oivaltaa jotakin itsestäsi.
Ihmisellä voi olla myös päällekkäin ma-de ja persoonallisuushäiriö ja vielä pari muutakin diagnoosia, joten siksi älä kuuntele ihmisten diagnooseja täällä "keittiöpsykologiapalstalla" vaan omat ammatti-ihmiset eli lääkärisi sen tekevät.
Jo tehty diagnoosi voi myös muuttua vuosien varrella - niin ihmeellinen tuo meidän pääkoppamme eli tunnetietokonejärjestelmämme - on. Sinun tulee itse TUTUSTUA OMAASI ja vain sinä voit lopulta sitä päätäsi ja tunnejärjestelmääsi ymmärtää ja hallita ... niin paljon kuin ihminen voikaan aivojaan (tunnepuoltaan) ymmärtää. Lääkitys(kokeilut) auttavat vaikeimpina hetkinä eli ovat
kainalosauvoja mutta kun opit itsesi tuntemaan niin voit selvitä ilman niitäkin ----> TERAPIAAN!
Voimia taas :)
jos sun lekurit ei osaa vastausta antaa niin mä sanon 99% varmuudella sen et sulla on 2-suuntanen mielialahäiriö ja sen vaikein ja harvinaisin muoto. en muista sitä nimea/koodia mut se tarkoittaa juuri tuota että sulla vaihtelee mieli nopeasti, sulla on tavallaan eessä monta rataa ja et tiiä mitä meet ja ja lopulta mihin sun mieli edes sut vie. mä oon siinä pieteessä et mulla oli yli 3kuukautta hypomania/mania/vihaa itseä ja muita kohtaan/ ja sitten myös masennusta pukkas päälle. myös se ei ole minulle outoa että minulla on yhtäaikaa masennus ja mania, tätä moni ei usko, mutta lekuri on diagnosoinnut sen 2-suuntasen vaikeimmaksi muodoksi, joka ehkä sullakin on. mun päässä on tosiaan monta aotorataa ja jokaisella oma tehtävä, en pysty toteuttaa mitään niistä koska masennus on päällä samalla. ja siitähän seuraa tietysti agressioita jotka purkautuu kaikkein lähimpiin, ja valitettavaa rakkaimpiin.
mulla alkoi ongelmat yläasteella, paniikkihiriöllä, mulla on kans sairaalloinen läheisriippuvuus ja kas kas olen aivan sairaalloisen mustasukkanen. joka enemmän tuhoo mua ja sitten kumppaniani. se on niin hävettävää antaa epäillyt julki, edes epäkierosti vihjasta.tuntuu et hulluhan oon mut pakko sanoo ja samalla hävettää itteensä miten voi olla tällänen. se miksi mun mieli vaihtelee, siihen ei löydy syytä. mä oon tällä hetkellä syvästi masentunu, ja siihen liittyy erittäin voimakas viha ihmisiä kohtaan. mun masis on nyt seuraus hypo/mania kaudesta, pakkohan ihmisen on tippua alas kun ei nuku, vaan pää hallitsee ja pakottaa sen ylikierroksille. jos voisin valita niin valvoisin yöt ja nukkuisin päivät. mua ei kiinnosta mennä nukkumaan, tunne on sellanen ettei halua herätä enää. mun sairaus vie voimat, välillä on päiviä jopa viikkoja kun on ok, sitten tulee pommi. saatan itkeä psykologilla 45 minuuttia ja sit kun pääsee pois niin olo on ok.. pian kumminkin tiput taas. mulla masennus lääkkeet aiheuttaa vaan enemmän maniaa, eli kierrokset lisääntyy niin että ne pitää lopettaa heti. tällä hetkellä menee tasaava lääkitys ja sit psykoositaustan takia psykoosinesto läälitys. tarvittaessa unensaantiin tapu ja maniaan,masennukseen neurolepti... bentsoja en saa, en halua väärinkäytön takia. eli jos haluan olla rauhallinen joutuisin syömään lääkkeitä jotka rauhottaa: väsyttämällä. ja kuka järkevä ihminen haluaa syyvä lääkkeitä tuskaan jotka nukuttaa, pieni lääkärin määräämä annos ei auta, ei edes koko päivän satsi kerralla otettuna,,,,,
eli tarkotan et mullaku on kokeiltu kymmeniä lääkkeitä niin toleranssi on huipussa, mikään ei auta. olen tavallaan yksin tuskan kanssa ja se aiheuttaa mulle vihaa ja sitä kautta mesennusta tietenkin. uskon kyllä et joskus pääsen irti tästä, mutta mun elämä on jo melkein mennyt, mulla on vähintään 6v. jakso jolta en muista kuin muutaman jutun. kaikki kaveripiirit on jättäny,,, olen ollu pillereissä vuodet kun oireet on ollu niin voimakkaat etten muuten ois selvinny. mut nyt maksan siitä sen että elämäni on ollut aika lailla paskaa. nuorena koulussa todella olin masentunu ja sit paniikkijutut, masennukset jne.. mä olen sen takia vihainen että mun elämä on raiskattu, olen kohta 30v. ja mua luullaan korkeintaan 20v.ulkonäön perusteella... mä olen vuosien takana, ehkä jossain missä mun elämä otettiin. myönnän, olen katkera ja todella vihainen koko systeemille, ihmispopulaatiolle. teidän ei tartte sanoo et tollei ei pääse pois kuopasta, mutta muistakaa myös se ettette ikinä sano masentuneelle et mee ulos tee sitä tai tuota, se on sama kuin iskisitte puukon sydämeen. sen tajuaa vasta kun itse on kokenu... pitäis mennä nukkumaan kun heti ysiltä pitäis olla psypolil, ei kiinnosta. en oo ottanu ees iltalääkkeitä,,, en haluais, sillä mun historia on näyttäny sen että ne ei mua paranna. turruttaa jollain tapaa aivot ja tekee musta siten ihmisen joka voi olla jotenkin elämässä kiinni. täällä pienellä paikkakunnalla, lopullisella varhaiseläkkeellä 29v.
kaikki mun eri diagnoosit (joita en luetellu)ja muutenkin ihmiselämä huomioon ottaen,,, tuntuu että mulla on oikeus olla vihainen. tiedän ettei se todellakaan auta, mutta tuska on liian kova. ja kaikkein pahinta on se et masennus on itseenpäin käännettyä käsittelemätöntä ahistusta. jos pystyisin hyväksymään maailman epäkohdat, etten voi nille mitää, elämäni korjautuisi.
ehkä mut on nyt hakattu loppuu, en tiedä?
olen vaan hukassa, väsynyt ja täynnä kysymysmerkkejä!
toivottavasti joitain autto ettei oo yksin, varsinkin sinä ANGRY WOMAN!
Aloita nyrkkeily tai joku "fyysinen laji", johon saat purkaa ylimaaraista, agressiivista energiaasi.
ANGRY WOMAN
jos haluat vaihtaa ajatusia prikulleen pistettä myöten samassa tilanteessa olevan immeisen kaa niin kirjoita meiliä mulle...
[email protected]
voin valaista sen verran että mulla on 2-suuntanen diagnoosi ja oireet siinä minun "muodossa" on samat kuin sinulla. eli luulen sinun sairastavan samaa kuin minä.
tunne elämältään epävakaan persoonallisuuteen en usko...
kirjoitin tänne jutun mut tais olla liian pitkä kun se ei tullu sivulle, joten palasin näin... olis mukava kuulla sinun ja kertoo omista oireista enempi, vertaistukea. tän kaa on yksin sillä tää mun versio on todellakin harvinaisin ja vaikein muoto 2-suuntasessa.
aina täytyy muistaa et on olemassa monta versiota kaikista sairauksista ja kaiki oireilee eritavalla
mulla on samat oireet niin mustis kuin paniikkihäiriöineen jne...
sun kannattaa myös lukea googlen kautta kaksisuuntaisilta sivuilta lisätietoja, uskon että huomaat epäilyksesi olevan totta.
mutta jos haluat kirjoittaa, osote on yllä.
Kiitos vastauksestasi...
Hmm... Kieltämättä laittoi miettimään. Eipä näistä diagnooseista koskaan tiedä, mikä lie se mun lopullinen oiskin. En saata sitä koskaan saada tietää. Vaikealta kuulostaa kyllä sun elämä tosiaan. Olisi kyllä kiinnostusta kirjotella enemmänkin, olen vain hieman laiska pitämään meilisuhteita yllä. Mutta otan osotteesi ylös, saatan vaikka kirjottaakin. Kyllä kohtalotovereita tarvii aina tällasessa tilanteessa, kun tuntuu, ettei kukaan ymmärrä.
käy tosiaan siellä googlessa hakusanalla kaksisuuntanen mielialahäiriö niin löyvvät kyllä sieltä asiaan valaistusta, kuuluit mihkä koodin alle sitten tahansa... ja muutkin ihmiset kun mietitte olojanne tai diagnooseja niin google auttaa.
voi olla myös että sulla puuttuu se todellinen oire, yht´äkkinen masennus tai hypo/mania. eli niitten kestäessä tietyn aikaa ja muita asioita plussatessa todetaan 2-suuntanen...
sun kannattais nyt pommittaa kyllä lekuria et saisit oikeet lääkkeet, ja sit ku diagnoosi on varmistettu saisit tietoo ja voisit ruveta hyväksyy elämääsi, ehkä ikuisen sairauden ja oireitten kanssa. niin mulle on sanottu.
mutta mulla on ollu diagnoosi jo monta vuotta.
tän hetkinen mesennus ja viha ja agressio on taas niin voimakas että en jaksa kyllä ymmärtää tätä enkä hyväksyä. tää on rankkaa rakkaalle ja mulle, niin sillo ku menee kohtailaisen hyvinkin.
yritän jaksaa jne. mutta ei masennukseen (maniaan) auta positiivinen ajattelu. eikä todellakaan mikään nyrkkeilysäkki,, tai ehkä toisille?
suuntaan telkkarin ääreen ja hukuttaudun tylsyyden maailmaan, jos ees hetkeksi unohtais tän.
kiitos!
Jotkut saavat kaikki mahdollisuudet ja toiset eivät mitään, minä taidan olla tuo jälkimmäinen osapuoli.