Epäilen raskautta,teimme miehen kanssa virheen ja olimme yhden kerran ilman ehkäisyä(keskeytetysti)!Intohimon kourissa ei järki pelannut.Nuorempi lapsi vasta alle vuoden ja enempää ei olla ajateltu..Hormonaalinen ehkäisy ei käy ja kumisuojia ei ollut..:/Mietimme lääkkeellistä keskeytystä..Kuitenkin toinen puoli sanoo,että EI.Ja mies sanoo,että minä päätän..Samaan aikaan isäni on sairastunut vakavasti ja elinaikaa ei paljon jäljellä:(Mietin jo siltäkin kantilta,että jaksanko sitten henkisesti..Ei varmaan kehittyvälle lapsellekaan äidin suuri suru hyväksi,kun ei näille olemassaolevillekaan..Mutta,entä jos näin vain on tarkoitettu ja teen suuren virheen poistaessani sen mahdollisuuden..Olen aivan sekaisin..Miksi kaikki asia tulevat näin yhtäaikaa?
Surkea tilanne...
kahden tytön äiti
51424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paras neuvo tässä tilanteessa on pitää hyvä oma tunto. Sitä ei kadu jälkeenpäinkään. Jos lapsen pitää, siinä ei ainakaan tee mitään väärää. Ja voihan olla, että et olekaan raskaana.
Ei kolme lasta nyt kauhean paljon ole. Kolmas lapsi on hyvä leikkikaveri nuorimmalle, kun ikäero on pienehkö (voisi se muuten olla paljon pienempikin).
tehdä se raskaustesti???
Hienoa, että Sulla on sellainen perusasenne, että EI abortteja. Siitä on hyvä lähteä liikeelle. Elämässä aina välillä vyöryy asioita - niin hyviä kuin vaikeitakin - miten milloinkin. Ne on vain otettava vastaan. Siitähän se elämän rikkaus tulee. Ja voimia annetaan kuitenkin aina vain siihen hetkeen - ei varastoon huomiseksi tai sinne asti, kun lapsi syntyy. Järkisyyt yrittävät harhauttaa meitä oikealta polulta pois, mutta kuuntele sydäntäsi. Se osaa neuvoa Sulle, mitä valita.
Jos haluat jutella luotettavan ihmisen kanssa sydämen äänen löytymiseksi, niin käypä ituprojektin sivuilla ja soittele siihen numeroon.
Voimia Sulle ja toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin!
Nimenomaan näin on tarkoitettu!
Lapsi tuli teille tuomaan lohtua ja näyttämään että elämä jatkuu!
Isäsi perintötekijätkin jopa...;)
Anna mahdollisuus...kun hän ensimmäisen kerran sanoo; "äiti rakastan sinua..." tiedät että se kannatti!
Tsemppiä!