Olen pohtinut - ja maininnut lääkäreillekin -
että minua arveluttavat mm. seuraavat oireet:
- lievä hengenahdistus satunnaisesti, ehkä
kuitenkin enemmän aamuisin
- virtsaa tulee usein päivisin ja jalkeilla
ollessa tosi vähän mutta joka yö herään
välillä valtavaankin pissahätään ja
on pakko päästä veskiin - ja virtsaa
tulee sitten reippaasti, huomattavasti
enemmän kuin valveilla
- toisessa munuaisessani on kesällä tehdyn
ultraäänen mukaan "oletettavasti kysta, jota
seurattava"
(Läheiselläni on munuaissyöpä)
- turvotusta on pitkin kroppaa ja olen
lihonut tasaisesti viime vuosien aikana
eivätkä kilot tahdo lähteä millään
putoamaan
VOisiko akupunktiosta olla apua?
"Punktiota" munuaisen vajaatoimintaan?
1
668
Vastaukset
- Tero.Inkeri
Hei,
itse olen hoitanut monenlaisia virtsavaivoja, erinäköisiä turvotustiloja, muita nesteaineenvaihdunnan häiriöitä sekä munuaisvaivoja akupunktiolla. Hoidon vaikutukset ovat usein melko hyvät. Kiinalaisen lääketieteen teorioden mukaan pystytään määrittelemään, mistä vaivasi johtuvat. Useimpiin vaivoihin on hoitokeinoja, tosin tämäntyyppisten vaivojen hoito vaatii yleensä aikaa. Ongelmat ovat kehittyneet hitaasti pitkän ajanjakson kuluessa joten mitään ihmeparantumisia ei ole odotettavissa. Niinkuin ei akupunktiolla yleensäkään.
Sinun tapauksessasi täytyy ensisijaisesti koettaa pysäyttää tilan paheneminen ja helpottaa oireita. Ensin täytyy kuitenkin tehdä tarkempi tutkimus tilastasi. Itse otan sinut ainakin mielelläni potilaaksi. Jos asut toisella paikkakunnalla, pystyn ehkä suosittelemaan sinulle pätevää hoitajaa läheltäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k314074- 462797
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut422755- 302503
Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82485Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3192339- 382029
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t521748Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461653- 1411507