siis, haloo, eikö kellään ole kokemuksia siitä, jos ottaa jo aika iäkkäälle sheltille selttipennun? Kun minusta mikää muu rotu ei sovi.
Jos jollakin on kokemuksia, niin, kiltit kertokaa mulle, vaikka olis joitain muitakin rotuja,mutta kuinka se menee...
Jos jollakin on kokemuksia, niin, kiltit kertokaa mulle, vaikka olis joitain muitakin rotuja,mutta kuinka se menee...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jo pelkkä ajatus "ottolapsesta" on todella kyseenalainen, kun puhutaan koirista.
Ensinnäkään en todellakaan usko, että tuon ikäinen koiravanhus kaipaa seuraa tai mitään "ottolapsia", vaikka se omistajan mielestä kuinka romanttinen ajatus tahansa olisikin.
Päin vastoin, iäkkäälle koiralle pennun tulo taloon voi olla suurikin stressi, ja pahimmillaan taannuttaa mahdollisesti muuten hyväkuntoisen koiran tilan.
Mutta mikä pahempaa, tuolla asenteella kasvatetusta "ottolapsesta" valitettavasti ei tule tasapainoista ihmisten koiraa, vaan toiseen koiraan leimautunut säälittävä puolikoira, joka ei pysty elämään normaalisti ilman toisen koiran mallia kaikessa. Mitä sitten, kun vanha koira kuolee? Otetaan pennulle / nuorelle koiralle uusi pentu kaveriksi, jolloin saadaan ongelmat moninkertaistumaan, kun epävarma nuori koira joutuu epävarman pikkupennun malliksi ja siirtää käytöstapansa eteenpäin?
Koiralla on erittäin vahva leimautumiskausi pentuaikana, ja silloin sen täytyy päästä leimautumaan _ihmiseen_, ei toiseen koiraan. Emo vieroittaa pennut, ja pentujen täytyy itsenäistyä, tai niistä ei tule kunnon eläjiä. Pennulle paras ja helpoin vaihtoehto on hakeutua ottoemon suojiin, mutta ihmisen tehtävä on estää tällainen.
Ihmisestä on tarkoitus tulla pennun paras ystävä, ei vanhemmasta koirasta. Kammottaa, että ihmisillä on noita romanttisia "ottolapsi" -fantasioita. Koiran käytöksen tunteminen on silloin pahasti hakusessa, ja koiran hankintaa pitäisi tosiaan miettiä siinä tapauksessa tarkkaan.