Taustaa: Avioeron yhteydessä 3v poikani jäi isälleen koska hänellä oli talo ja hän kirsti minua henkisesti saadakseen poikamme hoitoonsa.
Olen kokenut henkisen lamaantumisen, koska olen huono äiti enkä tapellut lapsestani. Ystävä/sukulaiset ovat sitä mieltä etten rakastanut lapseani tarpeeksi. Kyllä rakastan. (itken nytkin kun kirjoitan).
Ex mieheni sanoi kymmenen hyvää ja kymmenen kaunista minkävuoksi pojan on parempi olla hänellä. Minulla pieni yksiö, hänellä rivarinpätkä missä pojalle oma huone. Minulla pienituloinen työpaikka hänellä hyvätulonen.
Kuulostaako tutulta?
Ihan samoja murheita kuin huostanotetuilla lapsilla.
Miten me etä-äidit jaksamme tämän?
Olemmeko huonompia kuin muut?
Emme ole, vaan annamme mahdollisuuksia lapselle.
Jos annamme rakkautta ja ymmärrystä lapselle ja häntä hoitavalle vanhemmalle. Annamme myös itsellemme rauhan. Antakaa lapsen rakastaa kaikkia ketä hän tahtoo. Siitä lähtee yhteiselo.
Olen huomannut mitä enemmän puutun negatiivisesti lapseni elämään. Saan vain negatiivista palautetta. Jos kannustan häntä isänsä kanssa. Kehun hänen isäänsä mm. Saan enemmän itselleni.
Jos päästän irti ... tulee poikani takaisin.
Hän käy nytkin joka toinen viikonloppu luonani. ja koitan edellen rakentaa suhteen hänen isäänsä niin ettei tarvitsisi riidellä.
Olen kokenut henkisen lamaantumisen, koska olen huono äiti enkä tapellut lapsestani. Ystävä/sukulaiset ovat sitä mieltä etten rakastanut lapseani tarpeeksi. Kyllä rakastan. (itken nytkin kun kirjoitan).
Ex mieheni sanoi kymmenen hyvää ja kymmenen kaunista minkävuoksi pojan on parempi olla hänellä. Minulla pieni yksiö, hänellä rivarinpätkä missä pojalle oma huone. Minulla pienituloinen työpaikka hänellä hyvätulonen.
Kuulostaako tutulta?
Ihan samoja murheita kuin huostanotetuilla lapsilla.
Miten me etä-äidit jaksamme tämän?
Olemmeko huonompia kuin muut?
Emme ole, vaan annamme mahdollisuuksia lapselle.
Jos annamme rakkautta ja ymmärrystä lapselle ja häntä hoitavalle vanhemmalle. Annamme myös itsellemme rauhan. Antakaa lapsen rakastaa kaikkia ketä hän tahtoo. Siitä lähtee yhteiselo.
Olen huomannut mitä enemmän puutun negatiivisesti lapseni elämään. Saan vain negatiivista palautetta. Jos kannustan häntä isänsä kanssa. Kehun hänen isäänsä mm. Saan enemmän itselleni.
Jos päästän irti ... tulee poikani takaisin.
Hän käy nytkin joka toinen viikonloppu luonani. ja koitan edellen rakentaa suhteen hänen isäänsä niin ettei tarvitsisi riidellä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tärkeintä on, että lapsella on hyvä olla.
Alle kouluikäisenä tyttöni halusi mennä isälleen asumaan. Minä sanoin, että minulle sopii. Isä ei kylläkään ollut valmis asiaan. Mutta ajattelin, että jos lapsi ei viihdy minun kanssani, niin parempi olla siellä missä on hyvä olla.
Lasteni ollessa sijoitettuna, olisin tehnyt kaikkeni, että heillä on hyvä olla. Yritin neuvotella sijaisperheen kanssa, mutta minä en saanut sekaantua "heidän perhe-elämään". Olisin väistynyt lasteni elämästä, mutta sekään ei auttanut. Lapsillani oli paha olla.
Äidille on tuskaa nähdä, että lapset voivat huonosti!
Isänsä käyttää sinua hyväkseen ihan estottomasti. Surullisinta on, että koet saavasi itsellesi täyttymyksen hyväksikäytettynä olemisesta. Oletko marttyyri ja saat voimasi siitä, että saat pitää marttyyrin viittasi?
Suhteen luominen lapsen isään lapsen takia tuskin tuottaa tulosta.
Jos lapsesi isä on hyvätuloinen verrattuna itseesi, olisit saanut lapsellesi myös hyvän elatusmaksun.
Mielestäni nimim. etä-äiti toimii viisaasti pitäessään keskustelu välejä (ehkä jopa yksipuolisestikin) ex-mieheen. Sijoituspäätös on tehty ja sen mukaan on elettävä. Parempi olla puheväleissä ne muutamat kerrat kun viikon aikana kommunikoi kuin alkaa nyt riitelemään. Se on sekä itselle että erityisesti lapselle henkisesti tärkeää. Kun ei tarvitse jatkuvasti tapella, voi keskittyä myös oman elämän rakentamiseen. Myös lapselle jää tällöin vapaus ajatella muutakin kuin "mitä hän on tehnyt kun vanhemmat riitelevät hänen vuokseen".
Kommunikoinnin taso on tietysti rajoitettava siihen, mitä huoltajuus vaatii. Jos exä tapailee toista naista, on pysyttävä sivussa eikä tungettava heidän väliinsä. Muuten alkaa tappelu miehen ajasta ja tällaiseen vedetään aina mukaan "lapsen etu" ja "lapsen tähden". Eli lapsi kokee taas olevansa välikappale.
Jokatapauksessa hieno teko äidiltä rakentaa pojalleen tasapainoinen ja ennakoitavissa oleva elinympäristö!
Minun lapseni asuu perhekodissa. Olen monta kertaa miettinyt, miten tämän voi äiti kestää ja miten tämä kaikki vaikuttaa lapseen. Mielessäni on myös käynyt, että samanlaisia tunteita varmaan pyörii etävanhempien mielessä. Olen kanssasi samaa mieltä, että jos koettaa suhtautua asiaan positiivisesti, on tilanne kaikkien kannalta parempi kuin jatkuva negatiivinen palaute puolin ja toisin. Tietysti tämä edellyttää, että niin minä sijoitetun lapsen äitinä kuin sinäkin etä-äitinä tiedät, että lapsella on hyväksyttävät olot. Tilanne on tietysti toisenlainen, jos tietää, että lapsella on kurjat oltavat.
Se on lastani eikä lapseani!!!