Kun täällä näemmä haukutaan niin ahkeraan uusia kumppaneita/äitipuolia (en muuten ole sellainen - tiedoksi vain), niin tuli mieleen yksi asia lasten kannalta. Eikö vanhemman ja uuden puolison suhde ole siinä mielessä hyväksymisen arvoinen asia, kun lapsen täytyy kuitenkin saada jostain malli parisuhteesta kyetäkseen sellaiseen itse aikuisena? Ts. mitä parempi tämä vanhemman ja UO:n suhde on, sen paremman mallin lapsi saa (puolisoiden tasvertaisuus jne.).
Tämä asia tuli vastikään puheeksi ystäväni kanssa, kun tämä kummasteli yhden "sukulaisperhensä" tilannetta, jossa vanhemmat ovat keskenään niin riitaisia, että elävät kumpikin täysin omaa elämäänsä saman katon alla (silti yhä yhdessä). Nämä eivät edes jaa sänkyään, vaan ala-asteikäinen poika nukkuu äitinsä vieressä ja isä nukkuu yöt pojan huoneessa. Millaisen mallin parisuhteesta tämä poika saa?
Toinen asia, mikä puhututti, on ystäväni avomiehen tilanne. Tämä ei oikein osaa vieläkään elää parisuhteessa. Tuo on ollut lapsi vanhempiensa erotessa ja asettunut asumaan äitinsä kanssa, mutta äidillä ei ole ollut uusia kumppaneita (tai tämä ei ole niitä ainakaan pojalleen esitellyt). Tämän isä on uudessa liitossa, mutta nämä eivät ole olleet kovin paljon tekemisissä keskenään.
Kun ero on siis tullut, niin eikö sen jälkeen olisi paras toivoa sille ex-puolisolle (niin vaikealta, kuin se tuntuukin) hyvää ja tasapainoista liittoa nimenomaan lasten kannalta, jotta nämä saavat hyvän mallin parisuhteesta ja siten myös perusedellytykset onnistua sellaisessa itse aikuisena? Eikö jokainen vanhempi toivo lapsestaan kasvavan hyvän puolison ja tämän saavan jonain päivänä solmittua tasvertaisen ja toimivan liiton?
Tämä asia tuli vastikään puheeksi ystäväni kanssa, kun tämä kummasteli yhden "sukulaisperhensä" tilannetta, jossa vanhemmat ovat keskenään niin riitaisia, että elävät kumpikin täysin omaa elämäänsä saman katon alla (silti yhä yhdessä). Nämä eivät edes jaa sänkyään, vaan ala-asteikäinen poika nukkuu äitinsä vieressä ja isä nukkuu yöt pojan huoneessa. Millaisen mallin parisuhteesta tämä poika saa?
Toinen asia, mikä puhututti, on ystäväni avomiehen tilanne. Tämä ei oikein osaa vieläkään elää parisuhteessa. Tuo on ollut lapsi vanhempiensa erotessa ja asettunut asumaan äitinsä kanssa, mutta äidillä ei ole ollut uusia kumppaneita (tai tämä ei ole niitä ainakaan pojalleen esitellyt). Tämän isä on uudessa liitossa, mutta nämä eivät ole olleet kovin paljon tekemisissä keskenään.
Kun ero on siis tullut, niin eikö sen jälkeen olisi paras toivoa sille ex-puolisolle (niin vaikealta, kuin se tuntuukin) hyvää ja tasapainoista liittoa nimenomaan lasten kannalta, jotta nämä saavat hyvän mallin parisuhteesta ja siten myös perusedellytykset onnistua sellaisessa itse aikuisena? Eikö jokainen vanhempi toivo lapsestaan kasvavan hyvän puolison ja tämän saavan jonain päivänä solmittua tasvertaisen ja toimivan liiton?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kerrankin asia-viesti! Eikä sitten kukaan uskalla kommentoidakaan. Lissukin loistaa poissaolollaan...
Valitettavasti vain kaikki eroajat eivät (ehkä koskaan) pääse sille tasolle, että pystyisivät suomaan toiselle onnellisuuden eron jälkeen. Siinä vaaditaan ihmiseltä suurta sydäntä kerrassaan. Ehkäpä se olisi helpompi löytää sen kautta, jos pystyisi hetkeksi luopumaan katkeruuksista ja olettamuksista, ja katsomaan asiaa lapsen silmin. Parisuhteen mallin löytyminen on todellakin suositeltavaa.
Entäpä jos mies haluaakin keskittyä uuteen suhteeseensa enemmänkuin uusiin lapsiin. Jos isä joutuu "pakolla" ottamaan lapset luokseen, ja lasten isällä ollessaan keksittyy vain uuteen puolisoonsa? Vähemmästäkin lapsi tuntee itsensä hylätyksi, tuskinpa kovinkaan hyvää mallia siitä saa. Itse en lapsia exälle tyrkytä, mutta hän pakon saneleman ottaa lapset luokseen, kun on kerran tullut siitettä heidät maailmaan.
Itse haluaisin jättää moisen isän oman onnensa nojaan, mutta en voi kieltääkkään häntä ottamasta lapsia. Vaikka lapset ovatkin oman onnensa seppiä isänsä luona.
Lapset jettu n.10 vuotta sitten tapahtuneessa avioerossa ja itselläni on uusperhe ja lasten isällä ei koko aikana mitään vakituista. Nämä lapset jotka ovat eläneet ns. normaalin perhe-elämän keskellä, kykenevät solmimaan parisuhteita, kun taas kahdelle isänsä luo jääneelle se tuntuu olevan todella vaikeaa.