Olen töissä - vaikkakin sairaslomalla – syöpäsairaiden lasten hyväksi toimivassa yhdistyksessä ja nyt haluan saada hieman peilipintaa kokemuksilleni teiltä, jotka olette olleet työelämässä pidempään tai haluatte muutoin vain kommentoida.
Tämä voi vaikuttaa klassiselta "työ on perseestä" tai "valtion varoja" käytetään väärin....mutta ehkä silläkin uhalla, lukaise.
Mielenkiintoista tässä on ainakin se, että yhdistys on usein lehtien palstoilla, kahmii tunnustuksia kirjoistaan ja puheenjohtajana toimii istuva ministeri.
Pääsin yhdistykseen töihin vuosia sitten, viittä vaille valmiina tradenomina. Innosta puhkuen tein pitkiä iltoja ja yritin näyttää, mitä kaikkea osaan. Pian kävi ilmi, että hommaa on aivan liikaa enkä – yllättäin – repeäkään kolmeen paikkaan yhtä aikaa.
Sain pieneen toimistoon lisäapua ja homman piti toimia. Pahaksi onneksi sain kuitenkin aivoveritulpan ja jouduin sairaslomalla. Palasin töihin muutaman kuukauden jälkeen, olin saanut avukseni asiantuntevan kollegan ja homma tuntui lähtevän sujumaan. Pientä kitkaa tuli kyllä siitä, että toiminnanjohtaja olisi halunnut jälkikäteen leikata sairasajan palkkaani vastoin työsopimusta, mutta liiton lakimiehellä tästäkin päästiin yli.
Teimme ympäripyöreitä päiviä. Aamulla töihin, toimiston aukioloaikana juoksevat hommat (postitus ja postin vieminen, laskunmaksu, , puhelinpäivystys, laatikoiden nostelu ja siirtely, kaupungilla asioiden toimittaminen (välillä meillä oli auto käytössä), toimiston tarjoiluista huolehtiminen, kokouspaikkojen tarkastaminen…ym.). Työajan jälkeen vuorossa oli usein rästiin jääneitä paperihommia, tukkukäyntejä tai soittokierrosta asiakkaille. Illaksi otimme sitten usein kotiin oikoluettavaa.
Edellä kuvatun lisäksi minun toimenkuvaani kuuluivat viikonloppu- (tai pitemmät) kurssit Suomessa ja ulkomailla (sen voitte arvata, miten paperihommille sillä välin kävi ja miten helppoa oli ottaa tarvittavia vapaapäiviä).
Lisäksi hoidimme tarvittaessa potilasasuntojen siivouksen ja tavarahankinnat. Eli kaiken, mitä vastaan tuli. Työsopimuksessa olikin oiva lause tilannetta varten ”toiminnanjohtajan ja hallituksen erikseen määräämät tehtävät”.
Olihan meillä kollegan kanssa apuri! Sellainen, joka vaihtui puolen vuoden välein. Viimein saimme apurin, josta halusimme pitää kiinni ja hänelle saatiinkin järjestymään oppisopimuspaikka. Great! Ikävä puoli hommassa oli se, että toiminnanjohtaja muutti mieltään muutaman kuukauden päästä ja ilmoitti kehityskeskusteluissa, että oppisopimusta ei jatketa vaan nyt kannattaisi alkaa miettiä muita vaihtoehtoja. Myös minun ja sihteerikollegan, vaikka mekin olimme koulutuksessa työnantajan varoilla!
Loppuivatko yhdistykseltä rahat? Kyllä ne viimeisiä vetelivät, muutamia miljoonia vain.
Tässä vaiheessa täytyy tietenkin kertoa myös omista vioistaan. Aloin kärsiä vakavista unihäiriöistä. Taustalla pyöri työstressi, kesken jäänyt kriisityö omasta sairastumisesta, avioero (aika jännää muuten, että meidän kolmen työntekijän pitkät suhteet päättyivät suht samaan aikaan) ja diabetes (jota tuolloin ei oltu todettu. Ja kyllä, olen myös lihava, hyi!). Yhtä kaikki, aamulla heräsin usein kahvikuppi kädessä sohvalla tai sitten en herännyt lainkaan herätysKELLOIHIN. Sain varoituksen. Ei kiva ei, mutta ymmärrän, että työsopimuksesta pitää pitää kiinni. Vai pitääkö? Myös työnantajan?
Uskotteko, jos sanon, että antiikkilamppujen valossa on hankala tehdä toimistotöitä? Vuosia – siis todellakin vuosia – yritimme puhua siitä, että tarvitsemme kunnon valaistuksen. Hankimme asiantuntijalausuntoja, tietoa, teimme vertailuja lampuista…meille todettiin keväisin, että ”kohtahan valoa on enemmän” ja syksyisin ”jouluna on kiva tunnelmoida”. Aikansa tämä nauratti ja kollegan mies kävi omalla ajallaan ruuvailemassa oman työpaikkansa ylijäämälamppuja avuksemme. Työtuolifarssia ei viitsi edes kertoa. Työntekijöiden olisi pitänyt vain olla onnellisia siitä, että saivat tehdä arvokasta työtä. Vuosien tappelun jälkeen saimme pikkujoulut. Ne eivät jotenkin enää maistuneet.
Kunpa aikamme vain olisi riittänyt! Avuksi oli kuitenkin otettava myös perheenjäsenet. Toiminnanjohtajalla oli valmis malli: hänkin oli miehensä kanssa tehnyt yhtä ja toista yhdistyksen alkuaikoina. Ja me hullut menimme samaan juoneen mukaan! Ensin minun mieheni hommaili potilasasunnoissa. Ruuvi sinne, toinen tänne. Myöhemmin kollegan mies valjastettiin hommiin ja viimeiseksi edellä mainitun apurin mies kävi kantelemassa tavaroita. Eihän siinä mitään järkeä ollut, sen voi nyt todeta, mutta kun paine ja kiire oli kova ja työt piti saada tehtyä, ei huomannut pysähtyä miettimään.
Entä työntekomme aihe, syöpä? Mikähän meissä oli vikana, kun sekin tuppasi ahdistamaan. Välillä tekstiä tietysti vain oikoluki eikä ajatellut. Mutta joskus jossakin syvällä ihminen heräsi ja oli pakko itkeä. Töissä tai kotona. Sairas tai kuoleva lapsi, vanhempien kipu. Ehkä vain keskitysleirit tai luonnonkatastrofit ovat yhtä pahoja kokemuksia. Onneksi minulla ei ole lapsia, sihteerikollegalla oli niitäkin.
Pyysimme saada työnohjausta, samanlaista kuin sairaalatyöntekijöilläkin. Vastaus oli: me teemme hallinnollista työtä. Se hallinnollinen työ otti kursseilla kummasti lapsen ja nuoren hahmon. Nämä lapset ja nuoret kokemuksineen ja selviytymistarinoineen olivat mielettömän ihania, mutta itse olisin halunnut joitakin eväitä kohdata ja auttaa. Kelan raha-anomukseen laitettiin kohdalleni ”nuorisotyöntekijä”, mutta en huomannut kursseille matkatessani missä kohtaa nuori sihteeri olisi muuttunut kokeneeksi nuorisotyöntekijäksi. Tunsin raastavaa riittämättömyyttä. Ja huonoutta. Unihäiriöt pahenivat ja kaikki kävi vain entistä vaikeammaksi.
Yhä useammin uupumuksen keskellä heräsi myös kysymys siitä, mitä järkeä koko toiminnassa on. Kela, yritykset ja yksityiset lahjoittajat antavat rahaa hyvään tarkoitukseen. Tämä on hienoa! Mutta mitä sillä rahalla saa? Erittäin hienoja oppaita ja lehtiä, joita ei saa jakaa kenellekään. Potilasyhdistykset ja sairaalat tilaavat niitä jonkin verran, mutta käytännössä työntekijät hukkuvat toimistoon vyöryviin laatikkopinoihin, joita vintit ja kellarit ovat ennestään täynnä. Virallisesti yhdistys sanoo keskittyvänsä tiedotustoimintaan, mutta tämä on kyllä vasta julkaisutoimintaa.
Vika oli kuitenkin meissä kurittomissa ja laiskoissa työntekijöissä, jotka aiheuttivat olemassa olollaan ylimääräisiä kuluja työnantajalle. Meille piti saada rajat, joita sitten haettiinkin mm. kännykkäkiellolla ja työaikalistoilla. Tämä tietysti paransi ennestään hyvää motivaatiota ratkaisevasti.
Kollegani kirjelmöi oppisopimushässäkästä yhdistyksen hallitukselle ja minä kirjoitin ministerille. Kollegaa uhattiin kunnianloukkaussyytteellä eikä ministeri kiireiltään ehtinyt vastata minulle. Hän ehti kuitenkin soittaa toiminnanjohtajalle ja varmistua siitä, että asiat ovat hyvässä hallinnassa. Avuksemme saimme työpsykologin ja kaikki päättyi hyvin. No, ei päättynyt, mutta me työntekijät opimme sen, että pienessä hyväntekeväisyysjärjestössä työntekijät eivät ole töissä. He ovat palkallisia vapaaehtoistyöntekijöitä, joita on lupa myös kohdella niin. Heillä ei ole omaa perhettä eivätkä he saa sairastaa. Kehittämisehdotukset ja suoranaiset tarpeet kilpistyvät aina tähän lauseeseen: täällä ei ole pakko olla töissä.
Ei olekaan. Huomasin sen itsekin. Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan hoitaa itseäni ja selvitä menneestä. Oven kiinni paukahtamisesta on kohdallani jo kaksi vuotta, mutta vieläkään en pääse töissä tapahtuneen yli. Tiedän, että selvisin töistäni kiitettävästi varsinkin kun ottaa huomioon (nyttemmin paljastuneet) neurologiset ongelmat ja diabeteksen. Pintaan läikähtäneestä masennuksesta selviäminen onkin sitten toinen juttu.
Eli, rakkaat ystävät, kaikki kommentit ovat tervetulleita.
PS. Miksi helvetissä suojelisin tällaista työnantajaa? Säästän vaivaanne: Sylva ry, puheenjohtajana opetusministeri Tuula Haatainen.
Tämä voi vaikuttaa klassiselta "työ on perseestä" tai "valtion varoja" käytetään väärin....mutta ehkä silläkin uhalla, lukaise.
Mielenkiintoista tässä on ainakin se, että yhdistys on usein lehtien palstoilla, kahmii tunnustuksia kirjoistaan ja puheenjohtajana toimii istuva ministeri.
Pääsin yhdistykseen töihin vuosia sitten, viittä vaille valmiina tradenomina. Innosta puhkuen tein pitkiä iltoja ja yritin näyttää, mitä kaikkea osaan. Pian kävi ilmi, että hommaa on aivan liikaa enkä – yllättäin – repeäkään kolmeen paikkaan yhtä aikaa.
Sain pieneen toimistoon lisäapua ja homman piti toimia. Pahaksi onneksi sain kuitenkin aivoveritulpan ja jouduin sairaslomalla. Palasin töihin muutaman kuukauden jälkeen, olin saanut avukseni asiantuntevan kollegan ja homma tuntui lähtevän sujumaan. Pientä kitkaa tuli kyllä siitä, että toiminnanjohtaja olisi halunnut jälkikäteen leikata sairasajan palkkaani vastoin työsopimusta, mutta liiton lakimiehellä tästäkin päästiin yli.
Teimme ympäripyöreitä päiviä. Aamulla töihin, toimiston aukioloaikana juoksevat hommat (postitus ja postin vieminen, laskunmaksu, , puhelinpäivystys, laatikoiden nostelu ja siirtely, kaupungilla asioiden toimittaminen (välillä meillä oli auto käytössä), toimiston tarjoiluista huolehtiminen, kokouspaikkojen tarkastaminen…ym.). Työajan jälkeen vuorossa oli usein rästiin jääneitä paperihommia, tukkukäyntejä tai soittokierrosta asiakkaille. Illaksi otimme sitten usein kotiin oikoluettavaa.
Edellä kuvatun lisäksi minun toimenkuvaani kuuluivat viikonloppu- (tai pitemmät) kurssit Suomessa ja ulkomailla (sen voitte arvata, miten paperihommille sillä välin kävi ja miten helppoa oli ottaa tarvittavia vapaapäiviä).
Lisäksi hoidimme tarvittaessa potilasasuntojen siivouksen ja tavarahankinnat. Eli kaiken, mitä vastaan tuli. Työsopimuksessa olikin oiva lause tilannetta varten ”toiminnanjohtajan ja hallituksen erikseen määräämät tehtävät”.
Olihan meillä kollegan kanssa apuri! Sellainen, joka vaihtui puolen vuoden välein. Viimein saimme apurin, josta halusimme pitää kiinni ja hänelle saatiinkin järjestymään oppisopimuspaikka. Great! Ikävä puoli hommassa oli se, että toiminnanjohtaja muutti mieltään muutaman kuukauden päästä ja ilmoitti kehityskeskusteluissa, että oppisopimusta ei jatketa vaan nyt kannattaisi alkaa miettiä muita vaihtoehtoja. Myös minun ja sihteerikollegan, vaikka mekin olimme koulutuksessa työnantajan varoilla!
Loppuivatko yhdistykseltä rahat? Kyllä ne viimeisiä vetelivät, muutamia miljoonia vain.
Tässä vaiheessa täytyy tietenkin kertoa myös omista vioistaan. Aloin kärsiä vakavista unihäiriöistä. Taustalla pyöri työstressi, kesken jäänyt kriisityö omasta sairastumisesta, avioero (aika jännää muuten, että meidän kolmen työntekijän pitkät suhteet päättyivät suht samaan aikaan) ja diabetes (jota tuolloin ei oltu todettu. Ja kyllä, olen myös lihava, hyi!). Yhtä kaikki, aamulla heräsin usein kahvikuppi kädessä sohvalla tai sitten en herännyt lainkaan herätysKELLOIHIN. Sain varoituksen. Ei kiva ei, mutta ymmärrän, että työsopimuksesta pitää pitää kiinni. Vai pitääkö? Myös työnantajan?
Uskotteko, jos sanon, että antiikkilamppujen valossa on hankala tehdä toimistotöitä? Vuosia – siis todellakin vuosia – yritimme puhua siitä, että tarvitsemme kunnon valaistuksen. Hankimme asiantuntijalausuntoja, tietoa, teimme vertailuja lampuista…meille todettiin keväisin, että ”kohtahan valoa on enemmän” ja syksyisin ”jouluna on kiva tunnelmoida”. Aikansa tämä nauratti ja kollegan mies kävi omalla ajallaan ruuvailemassa oman työpaikkansa ylijäämälamppuja avuksemme. Työtuolifarssia ei viitsi edes kertoa. Työntekijöiden olisi pitänyt vain olla onnellisia siitä, että saivat tehdä arvokasta työtä. Vuosien tappelun jälkeen saimme pikkujoulut. Ne eivät jotenkin enää maistuneet.
Kunpa aikamme vain olisi riittänyt! Avuksi oli kuitenkin otettava myös perheenjäsenet. Toiminnanjohtajalla oli valmis malli: hänkin oli miehensä kanssa tehnyt yhtä ja toista yhdistyksen alkuaikoina. Ja me hullut menimme samaan juoneen mukaan! Ensin minun mieheni hommaili potilasasunnoissa. Ruuvi sinne, toinen tänne. Myöhemmin kollegan mies valjastettiin hommiin ja viimeiseksi edellä mainitun apurin mies kävi kantelemassa tavaroita. Eihän siinä mitään järkeä ollut, sen voi nyt todeta, mutta kun paine ja kiire oli kova ja työt piti saada tehtyä, ei huomannut pysähtyä miettimään.
Entä työntekomme aihe, syöpä? Mikähän meissä oli vikana, kun sekin tuppasi ahdistamaan. Välillä tekstiä tietysti vain oikoluki eikä ajatellut. Mutta joskus jossakin syvällä ihminen heräsi ja oli pakko itkeä. Töissä tai kotona. Sairas tai kuoleva lapsi, vanhempien kipu. Ehkä vain keskitysleirit tai luonnonkatastrofit ovat yhtä pahoja kokemuksia. Onneksi minulla ei ole lapsia, sihteerikollegalla oli niitäkin.
Pyysimme saada työnohjausta, samanlaista kuin sairaalatyöntekijöilläkin. Vastaus oli: me teemme hallinnollista työtä. Se hallinnollinen työ otti kursseilla kummasti lapsen ja nuoren hahmon. Nämä lapset ja nuoret kokemuksineen ja selviytymistarinoineen olivat mielettömän ihania, mutta itse olisin halunnut joitakin eväitä kohdata ja auttaa. Kelan raha-anomukseen laitettiin kohdalleni ”nuorisotyöntekijä”, mutta en huomannut kursseille matkatessani missä kohtaa nuori sihteeri olisi muuttunut kokeneeksi nuorisotyöntekijäksi. Tunsin raastavaa riittämättömyyttä. Ja huonoutta. Unihäiriöt pahenivat ja kaikki kävi vain entistä vaikeammaksi.
Yhä useammin uupumuksen keskellä heräsi myös kysymys siitä, mitä järkeä koko toiminnassa on. Kela, yritykset ja yksityiset lahjoittajat antavat rahaa hyvään tarkoitukseen. Tämä on hienoa! Mutta mitä sillä rahalla saa? Erittäin hienoja oppaita ja lehtiä, joita ei saa jakaa kenellekään. Potilasyhdistykset ja sairaalat tilaavat niitä jonkin verran, mutta käytännössä työntekijät hukkuvat toimistoon vyöryviin laatikkopinoihin, joita vintit ja kellarit ovat ennestään täynnä. Virallisesti yhdistys sanoo keskittyvänsä tiedotustoimintaan, mutta tämä on kyllä vasta julkaisutoimintaa.
Vika oli kuitenkin meissä kurittomissa ja laiskoissa työntekijöissä, jotka aiheuttivat olemassa olollaan ylimääräisiä kuluja työnantajalle. Meille piti saada rajat, joita sitten haettiinkin mm. kännykkäkiellolla ja työaikalistoilla. Tämä tietysti paransi ennestään hyvää motivaatiota ratkaisevasti.
Kollegani kirjelmöi oppisopimushässäkästä yhdistyksen hallitukselle ja minä kirjoitin ministerille. Kollegaa uhattiin kunnianloukkaussyytteellä eikä ministeri kiireiltään ehtinyt vastata minulle. Hän ehti kuitenkin soittaa toiminnanjohtajalle ja varmistua siitä, että asiat ovat hyvässä hallinnassa. Avuksemme saimme työpsykologin ja kaikki päättyi hyvin. No, ei päättynyt, mutta me työntekijät opimme sen, että pienessä hyväntekeväisyysjärjestössä työntekijät eivät ole töissä. He ovat palkallisia vapaaehtoistyöntekijöitä, joita on lupa myös kohdella niin. Heillä ei ole omaa perhettä eivätkä he saa sairastaa. Kehittämisehdotukset ja suoranaiset tarpeet kilpistyvät aina tähän lauseeseen: täällä ei ole pakko olla töissä.
Ei olekaan. Huomasin sen itsekin. Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan hoitaa itseäni ja selvitä menneestä. Oven kiinni paukahtamisesta on kohdallani jo kaksi vuotta, mutta vieläkään en pääse töissä tapahtuneen yli. Tiedän, että selvisin töistäni kiitettävästi varsinkin kun ottaa huomioon (nyttemmin paljastuneet) neurologiset ongelmat ja diabeteksen. Pintaan läikähtäneestä masennuksesta selviäminen onkin sitten toinen juttu.
Eli, rakkaat ystävät, kaikki kommentit ovat tervetulleita.
PS. Miksi helvetissä suojelisin tällaista työnantajaa? Säästän vaivaanne: Sylva ry, puheenjohtajana opetusministeri Tuula Haatainen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Hui mikä kokemus.. Eihän tuo ole ollut enää inhimillistä!
Täytyy itse yrittää ottaa tästä opiksi ja pitää tarkasti kiinni omista oikeuksista työpaikalla.
Jaksamista sinulle.
Rakas ystävä. toivotaan ja rukoillaan että tämä kirjeesi löytää osoitteensa asianomaisille, niille jotka tän kaiken kärsimäsi vääryyden olet saanut kokea. oikeus voittaa, uskotaan ja toivotaan!
T.Henna
Piu ja jerkku-fani:) Itsekin toivon, että asiat ko.työpaikassa muuttuisivat ja uudet ja TERVEET ideat saisivat vallan, eikä ihmisten rahoja hukattaisi turhaan.
Tästä todella pitää ottaa opiksi se, että pitää töissä puolensa ajoissa. Työnantaja tai sen edustajat eivät välitä työntekijästä (ainakin 9 tapausta 10:stä on tällaisia).
on se kun antaa ja valvoo itse et apu menee perille!!!!! Tiedän esmes sellasen tyypin, joka on sydänlapsille kerännyt posetiivin soitolla vanhan miljoonan ja ostanu suoraan osastoille ne laitteet, joita ne tarvii.
Itse voi myös viedä lapsille vaik joulupussit tai vastaavaa, jos haluu vaan ilahduttaa lapsia.
Mut hyvä tietää et tolle firmalle ei ainakaan kannata antaa mitään!!!!!
Irvokasta lukea hyväksikäytöstä alalla, jonka kuuluisi tehdä nimenomaan "päinvastaista" yhteiskunnalliseen (erityisesti vähäosaisten asioiden ym.) edistymiseen tähtäävää työtä. Vielä kuvottavampaa on, että oma unelmani on työskennellä voittoa tavoittelemattomalle organisaatiolle. Ajatuksenani on tottakai saada aikaan maailmanparannus, tai ainakin naapurustoon yhteenkuuluvaisuuden tunne =). Keneen voi luottaa? Itseensä kai... Minäpäs mietin tätä unelmaani uudelleen rouva ministeri -tämä ei kai ole tavoitteenne? Vaihtoehtonani on luoda "itsekkäästi" taloudellisesti kannattava ura rahoitusalalla ja piakkoin muuttaa työni mukana paremmille apajille (lue: ulkomaille). Sehän kuulostaa aurinkoiselta!!
...koko Sylva. Taas sellainen yhdistys, joka auttaa vain itseään ja omia kovapalkkaisia johtajiaan. Sihteerit ovat tietenkin pienellä palkalla, kun heillehän sen pitäisi olla kutsumus muka. Mitähän Haatainen saa palkaksi puheenjohtamisesta? Varmaan aika kivan summan, kun saa sen lisäksi ilmaista vaaliapua koko ajan, kun on tällaisen yhdistyksen puheenjohtaja. Samaa tehdään monissa yhdistyksissä - esim. omaishoitajien yhdistyksiä johtavat myös demarikansanedustajat, ja yllätys-yllätys, komeita ja kalliita laivaseminaareja pidetään, mutta ei niille ehdi yksikään omaishoitaja tulla, eikä kutsutakaan, koska omaishoitaja on kotona pallo jalassa, hoitamassa sitä omaista. Kieroa touhua. Myöskään penniäkään rahaa ei anneta omaishoitjaille, ja tuskinpa Sylvakaan antaa penniäkään syöpälapsille. Kuka on koskaan kuullut, että näin olisi tapahtunut?
Tyhmät ihmiset luulevat, että "voi kun kiva, tuossa on yhdistys, joka auttaa sairaita lapsia", ja lahjoittavat rahansa ja perintönsä sinne. Niillä saa Haatainen taas muutaman vaalimainoksen, ja valehtelu voi jatkua.
Nimimerkki "työpaikkana", oletko ajatellut kertoa havaintojasi laajemmin julkisuudessa? Joku lehti ehkä uskaltaisi kiinnostua. Noista rahoitussotkuista pitäisi puhua - meillä on jo riittävän pitkään tuettu kaiken maailman jäännöseräpoliitikkoja tällaisten yhdistysten kautta, ja huijattu ihmisiä raskaimman kautta. Se, että syöpälapsille annettu raha meneekin (Haataisen lisäksi) hyödyttömiin kirjasiin, joita ei anneta vaan myydään, pitäisi myös saada jonkun iltapäivälehden lööppeihin.
olen samaa mieltä kanssasi. uskoisin että "työpaikkana"- nimimerkin henkilö uskaltautuu vihdoin pikkuhiljaa julkisuuteen kokemustensa kanssa. Täytyy muistaa että koko työpaikka aiheutti masennusta ym josta henkilö parhaillaan pyrkii toipumaan.eiköhän jo tämänkin julkistamisen kautta rupea viidakkorumpu soimaan ja lehdistö saadaan kiinnostumaan. pidetään peukkuja!
Kauniisti sanottu, ja muutenkin ymmärtäväisyytesi ja hyvä sydämesi loistaa kilometrien päähän!!
Julkisuus olisi mielestäni nyt tärkeää, koska eihän tuo meininki lopu, ennen kuin ihmiset lakkaavat tukemasta kaiken maailman "hyväntekeväisyysjärjestöjä", jotka tekevät hyvää lähinnä johtajilleen ja hallituksilleen.
Kyselin vähän tästä Sylvasta, ja heillä on myös tukiasuntoja niille syöpälapsiperheille, jotka tulevat maakunnasta Helsinkiin saamaan lapsille hoitoja. Kuulostaa hyvältä, eikö vain? - Mutta ei niitä asuntoja lainata perheille, joilla on jo muutenkin hätä, vaan ne vuokrataan kovaan hintaan. Ja ainoa tapa saada pieni alennus vuokraan on se, että Kela ensin sitoutuu maksamaan osan vuokrasta Sylvalle. Sylva ei siis taaskaan lahjoita kenellekään mitään.
Kiva yhdistys, antakaa vain lahjoituksia sille... :( Ja postia kannattaa laittaa joko yhdistykseen: [email protected] tai puheenjohtajalle vaikka eduskuntaan: [email protected] . Ihan vaikka vain pikku viesti siitä, että kieroilu on nyt tiedossa.
Sylvan sivujen mukaan puheenjohtaja on vaihdettu 1.9.2005! Uusi on Veikko Lammi, aivan tuntematon suuruus.
Se on ehkä hyväkin, jottei kukaan vain luule, että tämä olisi poliittista. Nyt kyse on entistä selvemmin siitä, että hyväntekeväisyysjärjestö ei tee hyvää, vaan kerää rahaa piiloon, ja sitä rahaa sairaat juuri nyt tarvitsisivat.
Mutta tämän ketjun aloittajan työssä ollessa puheenjohtaja ja vastuullinen oli tuo Haatainen. Eikähän tässä silti näy Haataisen osaamattomuuden kädenjälki edelleen.
Enemmän julkisuutta ja keskustelua aiheesta kiitos!! Ja tsemppiä kaikille niille, jotka joutuvat kärsimään sairaissa työyhteisöissä!!
ei silti saa lopettaa, tätä mieltä olen vakaasti. Ihminen ei vaikeuksien keskellä pärjää yksin ja silloin tarvitaan niitä, jotka haluavat ja kykenevät auttamaan. Eli Pahoinvoiva, älä luovu unelmastasi tehdä maailmasta parempi paikka! Ilman sitä unelmaa me kyynistymme. Mutta harkintaa ja muita tapoja, niinkuin Mielipidekin ehdotti, pitää käyttää.
Aika ikävää, että yhteisiä rahoja tolleen käytetään. Mistäs muualta yhdistys saa rahaa kun kelasta? Meinaan että varmaan joku muukin taho antaa.
sen näkee jo pitkästä viestistäsi. Mutta haluat
purkaa pahaa oloasi viestiisi.
Kyllä jotain mätää on työpaikassasi.Miksi et ot-
tanut lopareita. Ja viimeseksi kysyisin,Onko tämä
kaikki tämän ministeri Haataisen syytä. Ethän vai
tee politiikkaa!
työhullu on liian hyvä työntekijä
Sepustus on pitkä, mutta tuskinpa aito ja tosi.
Ministeri Haatainen ei ole enää Sylvan puheenjohtaja eikä ollut sitä myöskään sinä päivänä, jolloin viesti lähetettiin. Yhdistyksen palveluksessa oleva henkilö olisi tiennyt tämän.
Korkea-asteen koulutuksen saanut henkilö tietää, että tällainen vuodatus julkisuudessa johtaa väistämättä työsuhteen purkamiseen. Varsinkin kun kirjoittajan esittämät epäkohdat ovat enemmän mielipietitä kuin tosiasioita.
Johtopäätökseni on, että kirjoittaja yrittää esiintyä Sylvan työntekijänä ja aiheuttaa vahinkoa sille henkilölle, jonka nimissä on kirjoituksen laatinut.Lisäksi kirjoitus on pahantahtoinen hyökkäys Sylvaa ja ministeri Haataista kohtaan.
Herjaukset punnitaan viimekädessä lakituvassa leivättömän pöydän ääressä.
Pitkä tämä tarina todellakin on, koska työsuhteeni on kestänyt jo vuosia. Mutta en tiennytkään, että Haatainen ei enää ole Sylvan puheenjohtaja. Kiitos tästä tiedosta! En ole saanut työpaikaltani mitään postia tai tiedotteita.
Tradenomi on amk-(eli ammattikorkeakoulu) tutkinto.
Toki oma tunnereaktioni on mielipide, mutta rahojen käyttö, puutteelliset työolosuhteet ja työntekijöiden epäasiallinen kohtelu ovat kaikki faktoja.
Jos asia todellakin "lakitupaan" etenisi (miksi ihmeessä etenisi?), olen valmis kertomaan saman käsi Raamatulla. Lisäksi minun on valitettavan helppo todistaa kaikki, mitä edellä kerroin.
En ole huolissani vain itsestäni ja työntekijöistä vaan myös siitä, saavatko syöpälapset apua vai eivät.
Miksi minusta kovasti tuntuu siltä, että tämä "Heidi J." on ihan joku muu, joka tällä viestillä yrittää kääntää todellisuuden aivan toiseksi? Ja käyttää sumeilematta toisen oikeaa nimeä, mutta välttyy syytteiltä vain sillä, että jättää sukunimen arvoitukseksi. Kyllä on alas vajottu väärintekemisen puolustamisessa! Sanonko tosiaan, kuka tässä nyt on olevinaan Heidi J.? Oikea nimi löytyy Sylvan sivuilta.
Hyi, hyi, hyi!
"Oven kiinni paukahtamisesta on kohdallani jo kaksi vuotta, mutta vieläkään en pääse töissä tapahtuneen yli." Tämä teksi on lainattu viestiketjun aloittaneelta.
Taidat olla tosi IDIOOTTI.
p.s. kerro terkkuja kaikille niille, joita nuoleskelet kirjoituksellasi, kaikille niille jotka tekevät tästä maasta pahan ja rahan ahneen, suomalaisia kurjistaville pedoille!
...että tuossa esiintyy "Heidi J.":nä nyt Sylvan toiminnanjohtaja itse - sen verran työnantajamaista tekstiä tuo oli, ja Haataista puhutellaan koko ajan kunnioittavasti ministeriksi, ikäänkuin hän olisi joku hienokin ihminen, vaikka on vain umpikiero poliitikko.
Tietenkin tämä on vain arvaus, enhän minä asiaa tiedä - muutenhan voin joutua kunnianloukkauksesta leivättömän pöydän ääreen, heh-heh. Sehän on sanomattakin selvää, että Sylvan keräämiä miljoonia voidaan varmasti tuhlata huippujuristeihin, jos joku ilkeää Pyhää Sylvaa tai sen Arvovaltaisia Johtajia arvostella.
Edelleen silti kysyn, mikseivät syöpälapset saa muuta kuin kirjasia, ja niitäkin maksusta??
Ja miksi henkilökuntaa kohdellaan ala-arvoisesti - uskon täysin todeksi nimimerkin "työpaikkana" kirjoituksen.
"Ohjelma: 15.2.2005:
Teema: Miten syöpäsairaan lapsen perhe selviää arjesta?
11.30 Tilaisuuden avaus: Sylva r.y:n toiminnanjohtaja Leena Vasankari-Väyrynen
Sairaalla lapsella oikeus hyvään elämään: SYLVA RY:n PUHEENJOHTAJA, OPETUSMINISTERI TUULA HAATAINEN Yleistyykö lasten syöpä?"
http://www.janina.fi/helmi2005.htm
En ymmärrä, jos kyseinen ihminen on lähtenyt pois talosta kaksi vuotta sitten, niin miten selität yllä mainitun jutun? Eikös Haatainen ole ollu pj. ainakin viimeiset kolme vuotta? Vai olenko minä tyhmä?
miettikää kommenttejanne. tässä ei nyt varmastikaan ole kysymys mistään "nuoleskelusta" tai muustakaan vaan ihmisen omat kokemukset työpaikastaan. asioista ei pidä enää vaieta jottei tällaista pääse enää tapahtumaan missään työpaikalla, varsinkaan hyväntekeväisyysjärjestöissä! ottamalla lopareita ei näitä asioita hoideta! me suomalaiset ollaan yleisestikin aivan liian kilttejä työnantajille, hyväksymme kaiken paskan kiltisti niellen!
kyllä tarkoitettu vedättäjä nimierkki Heidi!
Kannaattaisi harjoittaa sitä sisälukutaitoa!
tuli virhe, ei tästä nyt kannata hikeentyä. pointti on se, että sylva saisi vastata teoistaan.
vähän provosoidusti....
...niin kyllä alkaa oksettaa. Työnantaja itse tuossa kirjoittaa ihan selvästi, käyttäen työntekijän nimeä ihan a) ilkeyttään, ja b) saadakseen jotkut luulemaan, että työntekijä itse olisi muka tuohtunut, kun joku muu kirjoittaa muka valheellisen tarinan hänestä, vaikka tarina onkin aivan tosi!!
Kuka muu kuin työnantaja voisi kirjoittaa: "tällainen vuodatus julkisuudessa johtaa väistämättä työsuhteen purkamiseen".
Koska kaikki muut siinä yhdistyksessä näyttävät olleen alistetussa ja surkeassa asemassa, ei minulle kyllä tule mieleen kuin Sylvan toiminnanjohtaja, joka olisi voinut tämän kirjoittaa. Minsiterikään se ei ole.
Palaapas palstalle vielä, niin katsotaan, kuka oikeasti olet. Sylvan maine on kuitenkin nyt mennyttä, ja se on ihan oikein - kaksituhatta lukijaa pelkästään täällä on suuri joukko ihmisiä, ja yhtään poikkipuolista viestiä, lukuunottamatta tätä "Vedätystä", ei ole tullut.
Kyllä nuo kokemukset pahoja on. Mutta tuo raha puoli jää mietityttämään että onko tässä taasen paljastumassa uusi kerääjä joka laittaa rahat omaan taskuunsa ja keräyksen kohde saa nuolla näppejään?
Tällasta toimintaa ei missään muodossa saa suvaita.
Keke
sillähän tollasista päästään! Anna kirjoittaja toi juttu lehdille, niin saa muutkin tietää eikä anna roposiaan "hyvään tarkotukseen". Kyllähän nää keräykset tiedetään, mut aina jaksaa yllättää kuin totuus on tarua ihmeellisempi.
Hyvää viikonloppua kaikille, nauttikaa syksystä!
Lämmin kiitos kaikille tähän mennessä kommentoineille.
Irtisanoutumisesta voin sanoa, että se kävi kyllä mielessä ja usein. Miten ihanaa olisikin ollut vain haistattaa pitkät v:t ja lyödä ilmoitus pöytään! Liiton lakimies toppuutteli ja jostain takaraivosta kumpusi kummia ajatuksia: vuokra, opintolaina, lääkekulut...
Katselin silti uusia työpaikkoja ja kävin muutamassa haastattelussakin. Ei kuitenkaan napannut. Hyvä niin, voin nyt sanoa. Nämä vanhat kokemukset pitää purkaa ensin alta pois, saada paino kuriin ja ehkä jopa miettiä uutta alaa.
Mutta teiltä lukijoilta haluaisin vielä kysyä:
- onko muita järjestötyöntekijöitä, joilla on samoja kokemuksia? jos on, miten tilanne selvisi kohdaltanne?
- oletteko olleet työpaikoissa, joissa esimies on alaistensa puolella eikä heitä vastaan?
Vähän samanlaisia kokemuksia on minullakin. Tulin valituksi "unelmatyöhön" reilu vuosi sitten, mutta tämä vuosi on ollut silkkaa tuskaa. Tehtäväni on pyörittää projektia, johon on ulkopuolinen rahoitus.
Palkka.
Olin useamman kuukauden ilman palkkaa, sillä työnantajalla ei ollut varaa maksaa. Tänä aikana minua lohdutettiin(?) sanomalla, että "eikö ole kiva, että on kuitenkin työpaikka?". Palkkojen jo saavuttua myöhässä tilille (ilman korkoja tietysti), jouduin hallituksen puhutteluun. Jouduin tekemään selontekoa miksei niiden kuukausien aikana, jolloin olin ilman palkkaa (eikä siis projektissakaan ollut varoja), ei projekti ollut edennyt odotetusti. Erityisen kyselyn kohteena olivat ne projektiosiot, jotka vaativat rahaa (jota ei siis ollut). Yksinkertainen vastaukseni "ei rahaa" ei kelvannut, odotuksena oli, että MINÄ olisin omista varoistani pyörittänyt projektia...
Esimies.
Hallituksen puheenjohtaja toimii esimiehenäni. Hän ei ole aikaisemmin ollut toiminnassa mukana, eikä tiedä projektistani todellisuudessa mitään. Hän oli ollut pj yli puoli vuotta ennen kuin sain hänet edes lukemaan projektisuunnitelman! Joka ei todellakaan ole samanlainen kuin hänen mielikuvansa. Hän myös käy neuvomassa ja antamassa työtehtäviä - mutta hallituksen kokouksessa hän peruu sanomansa. Esimerkiksi: "tämä sinun pitäisi tehdä yksin" onkin hallituksen kokouksessa "ei sinun kaikkea pidä yksin tehdä". Pj myös puhuu selkäni takana. Sen sijaan, että hän tulisi ottaisi selvää kunnolla tästä projektista, hän epäilee minua ja esittää epäilyksiään niin hallitukselle kuin ulkopuolisille henkilöille. Koska olen sanonut hänelle vastaan (esim. ollut suostumaton tekemään jotain projektiin kuulumatonta) ja hoputtanut järjestämään projektin rahoituksen kuntoon, on hän ilmoittanut, etten minä tule toimeen hänen kanssaan. Olen kuulemma loukannut pj:aa puheillani ja esimerkiksi puolustautuessani asiattomia syytöksiä vastaan. Hänellä oli kuulemma mennyt elämä sekaisin, kun olin vastannut hänen työmotivaatiokysymykseensä kahden palkattoman kuukauden jälkeen, että kokeile itse elää ilman palkkaa. Tämä oli kuulemma suora syytös häntä vastaan ja äärimmäisen loukkaavaa. Tämän kuulin, kun eräs hallituksen jäsen soitti ja vaati minua sopimaan riidan(?) pj:n kanssa. Käyttäydyn kuulemma hyvin epäkunnioittavasti ja tätä hallituksen jäsentä loukkasi erityisesti se, etten ollut enää oma iloinen itseni. Jännä juttu, mutta parin kuukauden rahattomuus vähentää kummasti iloisuutta...
Työaika ja lomat.
Oletushan tietysti on, että järjestötyöntekijä on aina töissä. Toinen oletus sitten on, ettei kaikkia työtunteja lasketa. Työnantajalla on selkeästi se mielikuva, ettei minulla tarvitse olla muuta elämää. Olen periaatteessa töissä ma-pe ja useimmiten vielä iltaisin. Lauantait ja sunnuntait ovat viikkovapaapäiväni, mutta usein niillekin sattuu jotain työnantajan puolelta. Kesällä kävi niin, että olin koko vkonlopun töissä ja koko hallitus tiesi sen. Seuraavalla viikolla hallituksen kokouksessa minulta pyydettiin selostusta mistä ihmeestä minulle voi kertyä ylityötunteja... Lomat luonnollisesti tulee pätkissä, ettei projekti kärsi. Ja on kai vain ihan luonnollista, että hallituksen jäsenet soittavat loman aikana kuin olisin normaalisti töissä.
Tiedotus.
Tehtäviini kuuluu myös tiedottaminen. Tiedottamisen kautta minun pitäisi omalta osaltani koordinoida hallituksen toimintaa. Valitettavasti vain, hallituksen jäsenet eivät vaivaudu ilmoittamaan minulle asioista. Kaipa minun pitäisi soittaa päivittäin hallitus läpi ihan vain kysyäkseni oliko jotain tiedotettavaa. Parasta(?) tässä on se, että juuri ne henkilöt, jotka eivät informoi minua, tulevat ja valittavat minulle, etten ole tiedottanut asiasta. Miten voi tiedottaa asiasta jota ei tiedä?
Varainhankinta.
Kuten jo sanoin, olen projektissa, jolla on ulkopuolinen rahoitus. Järjestön varainhankinta ei kuulu työhöni millään tavalla - sitä tosin joudun tekemään. Älyvälkky hallituksessa on esittänyt, että pitäisi keksiä keinoja, miten projektirahoitusta voitaisiin siirtää järjestön kassaan. Olen kieltäytynyt tekemästä mitään vähänkään epäilyttävää ja arvatenkin en ole siitä kiitoksia saanut. Minulle on mm. esitetty, että tekisin tekaistuja matkalaskuja. Laskut maksettaisiin minulle ja minä sitten kierrättäisin rahat työnantajalle...
Toimitilat.
Työpaikallani mitä todennäköisimmin on homeongelma ja vesiputket kaipaisivat kunnostusta. Hanasta tuleva vesi on ruskeaa, mutta ainahan sitä voi kantaa tarvittavan veden kotoa... Viime talvena työpaikan lämpötila laski alle 15 asteen - asiaa kyllä kauhisteltiin, mutta parannusta asiaan tuli vasta, kun ITSE ostin lämpöpuhaltimen. Osa toimistotarvikkeistahan on jo muutenkin omalla rahalla hankittuja. =(
Tuki, kannustaminen.
Tuki ja kannustaminen - mitä ne ovat? Hallitukselta en ole koskaan kiitosta saanut - vaikka aihetta siihen olisikin ollut. Hallituksen ulkopuolisilta, niiltä jotka ovat projektia läheltä seuranneet, olen toki tukea ja kannustusta saanut - mikä sitten on auttanut jatkamaan ja jaksamaan.
Tässä minun kokemuksiani järjestötyöstä. Onneksi minulla on ihanat ystävät ja sukulaiset! Heidän avullaan olen vielä järjissäni enkä ole tippunut masennuksen syvimpään kuoppaan. Lähellä se on kyllä ollut.
Olen yrittänyt hakeutua toisiin tehtäviin, mutta valitettavasti ei ole - ainakaan toistaiseksi - onnistunut. Olen myös miettinyt hyppäämistä tyhjän päälle eli irtisanoutumista ilman tietoa uudesta paikasta. Mutta toistaiseksi tässä vielä sinnitellään...
...työnantajasi nimi. Siinä on nähtävästi taas järjestö, jota meidän ulkopuolisten ei pitäisi missään nimessä tukea. Ja tule pois, ennenkuin oma olosi pahenee.
Hyvä, että jaat kokemuksesi! Kuinka helvetissä ne kehtaavat ihmetellä, ettet ole oma iloinen itsesi kun palkka ei juossut?! Järkyttävää.
Inhoan tuollaista alentavaa "onhan sulla sentään tekemistä" -asennetta. Kiitos, sitä riittää meillä kaikilla ilman päivätyötäkin, mutta eiköhän suurin osa ihmisistä tee työtä saadakseen palkkaa. Itsensä toteuttaminen on monesti vasta toisella sijalla.
Esimiehesi on paitsi kaksinaamainen myös kyvytön johtamaan tai eläytymään toisen ihmisen tilanteeseen. Asiat saa kätevästi solmuun, kun yhdelle puhuu yhtä ja toiselle toista. (Tai antaa saman tehtävän kolmelle ihmiselle yhtäaikaa, kuten minun työpaikassani.)
Tuo matkalaskujen kierrättäminen on paitsi laitonta myös sikäli kummallinen idea, että laskuihin tarvitsee usein tositteita mukaan. Ei taida se loppu hallituskaan järin fiksua olla? Jos tilintarkastuksessa ei kymmenes liputon matkalasku enää menisikään läpi, sinä olisit allekirjoituksellasi tehnyt petoksen. Yhteisö kyllä vetäytyisi tästä irti..."eihän me mitenkään tiedetty niitä tekaistuiksi".
Kauhea on tuo sinunkin tarinasi. En voi sanoin kuvata, miten suurta myötätuntoa tunnen. Onneksi olet saanut tunnustusta työstäsi työpaikan ulkopuolelta ja sinulla on hyviä ihmissuhteita. Työn vastapaino, hyvät kokemukset muualla elämässä, on ainoa keino välttää burn out.
Tarkennus - työnantajani ei ole hyväntekeväisyysjärjestö. Järjestön tulot koostuvat jäsenmaksuista, "sponsorituloista" sekä erilaisista tapahtumista ja tempauksista. Siitäpä syystä projektirahoituksen kierrättäminen yhdistykselle olisi tärkeää, ettei vaan hallituksen tarvitsisi tehdä mitään varainhankinnan hyväksi...
Mielelläni lähtisin pois, mutta uskallus ei riitä. Haluaisin olla rohkea ja lähteä ennen kuin on liian myöhäistä. Kuulun kuitenkin niihin pelkureihin, jotka haluavat varmistaa selustansa, tässä tapauksessa uuden työpaikan ennen irtisanoutumista.
Et ole mikään pelkuri, johan kerroitkin asioistasi avoimesti, niinkuin ketjun aloittajakin!!
Tuo on nykymaailmassa ihan ymmärrettävää, että haluaa varmistaa uuden työpaikan ennenkuin lähtee edellisestä, mutta siinäkin pitää kuunnella itseään, eli jos vi...us käy liian suureksi, silloin pitää valita köyhyys sen sijaan, että mielenterveys menisi!!
Voimia!!
Kyllä esimiehiä on hyviäkin. Se on ihmisen omista taidoista ja luonteesta kiinni, ottaako toisen ihmisen (myös alaisen) huomioon ja miten sanoo vaikeatkin asiat (syyllistääkö alaista vai puhuuko asioista asioina).
Valitettavasti esimiesasemaankin usein vain joudutaan, ihmisen kypsyydellä ei ole mitään väliä.
Mutta mukavia ja tehokkaita pomoja siis on! Sellaisia, joille voi puhua suoraan ja jotka osaa tehdä tarvittaessa tehdä päätöksiä eikä jahkaa jahkailun jälkeenkin. Eli tsemppiä oikean työpaikan löytymiseen!
...ostamassa surunvalittelukortin ystäväni isän muistoksi. Kirjakaupassa oli myös pari Sylvan addressia, joissa uoksee Sylvan tapiiri takana (aika ahdistavan näköinen otus, mustat synkät silmät). Onneksi olin lukenut tämän keskustelun, enkä ostanut Sylvan korttia. Ostin täysin kaupallisen, mistä ei mene penniäkään muualle kuin kirjakaupalle. Erittäin hyvä valinta, ja halvempi kuin huijausaddressit, joilla "ei-kenellekään-mitään-apua"-järjestöt rahastavat.
Juuri niin pitää toimia tuollaista huuhaa-järjestöä vastaan!
Olet ollut monta vuotta työpaikassa, jossa esimiehesi johtamistyyli ei ole sopinut sinulle. Hän on pitänyt yllä selvää hierarkiaa, aiheuttanut ja ratkaissut kaikki ristiriidat itse. En saanut kirjoituksestasi selvää, mikä yhdistyksen hallituksen rooli oli työpaikkanne ristiriitojen selvittelyssä. Olitko hallituksen kuultavana ja yritettiinkö asiaa selvittää yhdessä?
Olen itsekin töissä järjestössä, mutta meillä toimii vuorovaikutus koko henkilökunnan kanssa, myös toiminnanjohtajan. Pidämme viikoittain yhteisen palaverin, jossa käymme läpi kaikkien työtilanteen ja silloin on lupa myös nostaa "kissa pöydälle". Vanha totuushan on, että työntekijät viihtyvät työyhteisössä, jossa vuorovaikutus toimii molemminpuolisesti. Kun työntekijä saa tuoda esiin esimiehensä puutteita, ja esimies ottaa palautteesta opikseen, työntekijän viihtyvyys ja motivaatio lisääntyvät, kiire vähenee ja työyhteisö menee eteenpäin. Ja tietenkin myös toisinpäin.
Olemme myös tiiviisti yhteydessä hallitukseen, koska he tekevät yhdistyksemme kannalta tärkeät päätökset kokouksissaan, joita me sitten toimistolla noudatamme. Koko toimiston väki on hallituksen kokouksissa mukana vähintään kolme kertaa vuodessa.
Kirjoituksestasi saa väärän kuvan työskentelystä järjestössä. Asioihin pitäisi puuttua ajoissa, ennen kuin ne pääsevät niin pitkälle.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja voimia siihen, että pääset taas jaloillesi.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja kannustuksesta! Tosi on, näkemykseni on yksipuolinen eikä suinkaan totuus koko järjestökentästä...hyvä, että kerroit omista kokemuksistasi.
Esimieheni ei kestä arvostelua. En tiedä, kestänkö itsekään, mutta minä en olekaan esimiesasemassa enkä ole saanut koulutustakaan tähän puoleen työelämässä.
Sylvan hallitus on pääasiassa kumileimasin toiminnanjohtajan ideoille. Työntekijöitä ei ole ikinä kutsuttu hallituksen kokouksiin tai kehittämis- ja ideoimispalavereihin (joita kyllä on järjestetty). Päin vastoin, kun tilanne alkoi mennä tulehtuneeksi, tj ei enää halunnut päästää sihteereitä edes tapahtumiin, jottemme turhaa valittaisi hallitukselle...eli osuit kirjoituksessasi aivan asian ytimeen.
Älkää kuitenkaan, hyvät ihmiset, lopettako hyvien asioiden tukemista vaikka lopettaisittekin Sylvan tukemisen!
että tämä viesti on laitettu piiloon otsikon osalta, eli tätä ei enää löydä kuin linkillä??!
Jos näin on, niin on selvääkin selvempää, että Haatainen ja kumppanit, yhdessä ihmisiä sumuttavan "hyväntekeväisyysjärjestön" johdon kanssa, ovat kannelleet ylläpidolle.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, niinpä niin. Mutta ylläpidon ei pitäisi uskoa kaikkea, ja aivan suotta kaventaa rehellistä ja avointa keskustelua, joka on internetin vapauden vahvin puoli.
Mietin pitkään kannattaako tähän edes osallistua. mutta osallistuin nyt kuitenkin. Olen tutustunut Sylvan toimintaan ja mielestäni yhdistys saa paljon hyvääkin aikaan. Esitteessä sanotaan ; Tuetut lomat perheille, Tukihenkilöiden koulutus, ilmainen majoitus hoidon ajaksi vanhemmille, tiedotus, lehti, vaikutus yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon, ym. voiko tämä kaikki olla muka valhetta? jos voi, sen haluaisin itsekkin kyllä välittömästi tietää. tähän asti olen pitänyt yhdistystä aikaansaavana ja hyvänä. Mitä jos yhdistys oikeasti saa merkittävää apua aikaan, eikö ole aika vahingollista ´kirjoittaa täällä tämmöisiä, jos kaikki onkin olettamuksia vain? Olen huomannut että huijaustapauksien jälkeen ihmiset ovat jotenkin vallan ylikriittisiä tällaisiin asioihin (mikä tietysti on ymmärrettävää jos on rahat mennyt "hukkaan") mutta pitäisikö tutkia ennenkuin hutkia?
Taas on kiusaustapaus hyväntekeväisyysjärjestössä.