Mitä tehdä?

Olemme jo lähellä 50v, olemme viettäneet aikaa yhdessä pari vuotta. Emme ole suunnitelleet sen kummemmin tulevaisuutta.
Hänellä on oma asunto, mutta kuitenkin hän ns.asuu luonani. Päivittäin hän käy omassa kodissaan.

Hän joutuu työnsä takia reisaamaan, joka tietty tekee välillä hyvää molemmille olla erossa. Viihdymme hyvin toistemme kanssa. Asia mikä välillä alkaa vaivaamaan on pettäminen...
Hän on tunnustanut pettäneensä vaimoaan. Se minkä sanoi syyksi on sitominen. Ex vaimo ei olisi päästänyt häntä minnekään.
No,totuutta en tiedä, enkä ota siihen kantaa.
Ajatus vaan vaivaa minua. Hän reissaa paljon ruotsissa, joten risteillen parhaissa hyteissä kuuluu hänen etuihin.
Otan tietysti hänet iloisin mielin vastaan kun tulee reissuista, mutta hän on niin väsynyt että nukkuu illat jo sohvalle.

Toki hän myöntää aina että on tullut laivalla taas juotua liikaa. Mitä siihen sen lisäksi sisältyy, kuka tietää.

Itselläni on takanani liito, johon uskoin niin kauan kun mieheni pettäminen tuli esille.

Ketään ei voi omistaa, enkä haluaisi olla itse sidottu. Sitä vain epäröi kun on toiseen luottanut 100% ja tulee petetyksi.

Rakastan avokkiani ja nautin hänen seurasta, mutta en halua udella ja epäillä.
Mielestäni meiltä ei puutu mitään, eli seksiä, hellyyttä ym..
1657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta sinun pitäisi puhua miesystäväsi kanssa asiasta. Parisuhteessa ei auta se, että puhuu muiden ihmisten kanssa, vaan reilusti vaan kissa oman keittiön pöydälle. Kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä epäilyjä sinulla on - ovathan ne ymmärrettäviä aikaisemman kokemuksesi perusteella. Siinähän se rakkaus punnitaan, kun vaikeitakin asioita otetaan esille... mukavinta tietenkin on, jos miehesi ymmärtää huolesi ja muuttaa käytöstään: tulee hyvin nukutun laivamatkan jälkeen virkeänä oman kullan kainaloon!
Onnea matkaan sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mari kirjoitti:

Olemme jo lähellä 50v, olemme viettäneet aikaa yhdessä pari vuotta. Emme ole suunnitelleet sen kummemmin tulevaisuutta.
Hänellä on oma asunto, mutta kuitenkin hän ns.asuu luonani. Päivittäin hän käy omassa kodissaan.

Hän joutuu työnsä takia reisaamaan, joka tietty tekee välillä hyvää molemmille olla erossa. Viihdymme hyvin toistemme kanssa. Asia mikä välillä alkaa vaivaamaan on pettäminen...
Hän on tunnustanut pettäneensä vaimoaan. Se minkä sanoi syyksi on sitominen. Ex vaimo ei olisi päästänyt häntä minnekään.
No,totuutta en tiedä, enkä ota siihen kantaa.
Ajatus vaan vaivaa minua. Hän reissaa paljon ruotsissa, joten risteillen parhaissa hyteissä kuuluu hänen etuihin.
Otan tietysti hänet iloisin mielin vastaan kun tulee reissuista, mutta hän on niin väsynyt että nukkuu illat jo sohvalle.

Toki hän myöntää aina että on tullut laivalla taas juotua liikaa. Mitä siihen sen lisäksi sisältyy, kuka tietää.

Itselläni on takanani liito, johon uskoin niin kauan kun mieheni pettäminen tuli esille.

Ketään ei voi omistaa, enkä haluaisi olla itse sidottu. Sitä vain epäröi kun on toiseen luottanut 100% ja tulee petetyksi.

Rakastan avokkiani ja nautin hänen seurasta, mutta en halua udella ja epäillä.
Mielestäni meiltä ei puutu mitään, eli seksiä, hellyyttä ym..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu