Olen tässä alkanut miettimään, et olenkohan jollain tavalla omalaatuinen tai pahemman kerran itsekeskeinen, kun en todellakaan viihdy suurten ihmisjoukkojen keskellä tai kaipaa hälisevää ystävälaumaa ympärilleni.
Monet täällä kirjoittelevista ihmisistä tuntevat itsensä yksinäisiksi, ja kaipaisivat niin kovasti ystäviä rinnalleen, mut mulle yksinäisyys ja oma aika on jotenkin luonnollisempi vaihtoehto, kuin porukassa liikkuminen. Toki minulla on muutamia ystäviä, joiden seurasta nautin ja joita on kiva tavata säännöllisesti, mutta jatkuva hälinä ympärillä stressaa aivan tajuttomasti. Jos vähänkin pidempään on jonkun saman ihmisen kanssa tekemisissä tai tapailee häntä liian usein, tulee monesti jotenkin ahdistava tunne. Sellainen, et nyt täytyy saada omaa rauhaa ja paljon, muuten ei mistään tule mitään.. Monet ihmiset ku on jotenkin niin omaa persoonaa rajottavia, pitää miettiä mitä voi sanoa, mistä puhua jne.. Olen myös sen verran kiltti, et en osaa sanoa kunnolla ei, tuntematta huonoa omaatuntoa tai ellen ole täysin varma asiasta. Ehkä sekin kuluttaa henkisesti, kun "joutuu" jatkuvasti tekemään myönnytyksiä ja olemaan se joustava alistuva persoona. Tai vastaavasti puolustelemaan itseään ja valintojaan, mikäli ilmaisen olevani eri mieltä kuin muut. Tuntuu, että ihmisten keskellä on hirveän vaikea saada kosketusta omaan itseensä ja tunteisiinsa, sitä jotenkin kadottaa itsensä..
Ei osaa pitää kiinni omista periaatteistaan.
Inhoan myös kaikkea sitoutumista, ja mul on tarve
päästä täydelliseen vapauteen ja riippumattomuuteen. Toisaalta jos jostain ihmisestä todella välitän, niin olen valmis tekemään hänen puolestaan melkein mitä vaan ja antamaan tälle ystävyydelle kaikkeni. Silti mul on voimakas tarve säilyttää tietty etäisyys ja oma reviiri. Tarvitsen tätä yksinäisyyttä latautumiseen ja oman itseni kuuntelemiseen, jotta sitten taas jaksan olla ihmisten seurassa hermostumatta ja ärsyyntymättä.
Ongelmani taitaakin olla juuri se, ettei minulla ystävistä huolimatta ole ystävänä samankaltaista ihmistä kuin minä, minkä takia stressaannun.
Kaipaisin kovasti ihmistä, jonka kanssa voisi vaan olla, puhumatta mitään, tekemättä mitään..
IHmistä, jonka kans vois hiljaa kuunnella itseään ja toista.
Monet täällä kirjoittelevista ihmisistä tuntevat itsensä yksinäisiksi, ja kaipaisivat niin kovasti ystäviä rinnalleen, mut mulle yksinäisyys ja oma aika on jotenkin luonnollisempi vaihtoehto, kuin porukassa liikkuminen. Toki minulla on muutamia ystäviä, joiden seurasta nautin ja joita on kiva tavata säännöllisesti, mutta jatkuva hälinä ympärillä stressaa aivan tajuttomasti. Jos vähänkin pidempään on jonkun saman ihmisen kanssa tekemisissä tai tapailee häntä liian usein, tulee monesti jotenkin ahdistava tunne. Sellainen, et nyt täytyy saada omaa rauhaa ja paljon, muuten ei mistään tule mitään.. Monet ihmiset ku on jotenkin niin omaa persoonaa rajottavia, pitää miettiä mitä voi sanoa, mistä puhua jne.. Olen myös sen verran kiltti, et en osaa sanoa kunnolla ei, tuntematta huonoa omaatuntoa tai ellen ole täysin varma asiasta. Ehkä sekin kuluttaa henkisesti, kun "joutuu" jatkuvasti tekemään myönnytyksiä ja olemaan se joustava alistuva persoona. Tai vastaavasti puolustelemaan itseään ja valintojaan, mikäli ilmaisen olevani eri mieltä kuin muut. Tuntuu, että ihmisten keskellä on hirveän vaikea saada kosketusta omaan itseensä ja tunteisiinsa, sitä jotenkin kadottaa itsensä..
Ei osaa pitää kiinni omista periaatteistaan.
Inhoan myös kaikkea sitoutumista, ja mul on tarve
päästä täydelliseen vapauteen ja riippumattomuuteen. Toisaalta jos jostain ihmisestä todella välitän, niin olen valmis tekemään hänen puolestaan melkein mitä vaan ja antamaan tälle ystävyydelle kaikkeni. Silti mul on voimakas tarve säilyttää tietty etäisyys ja oma reviiri. Tarvitsen tätä yksinäisyyttä latautumiseen ja oman itseni kuuntelemiseen, jotta sitten taas jaksan olla ihmisten seurassa hermostumatta ja ärsyyntymättä.
Ongelmani taitaakin olla juuri se, ettei minulla ystävistä huolimatta ole ystävänä samankaltaista ihmistä kuin minä, minkä takia stressaannun.
Kaipaisin kovasti ihmistä, jonka kanssa voisi vaan olla, puhumatta mitään, tekemättä mitään..
IHmistä, jonka kans vois hiljaa kuunnella itseään ja toista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosi tutun kuuloista juttua. Oon itte kovin samanlainen ja aika pitkälti aspergerin syndroomainen. Olis kiva, jos voitais jutella. Jos sopii, niin kiinnostais meilata.
Näköjään oot melko samanlainen, kuin mä.
Tekisi mieli lainata sua, kun kerron itsestäni seuraavan kerran.
Kiva kuulla, että on olemassa muitakin samanlaisia oman tiensä tallaajia, kuin minä.
Uskallatko laittaa s-posti osoitettasi tänne ?
Kyl mua saa ihan vapaasti lainata : )
Tommonen se on. Otottelen viestiä.
[email protected]
Toisaalta olisi kiva välillä tehdä ja jakaa asioita toisen kanssa mutta ilman paineita olla tietynlainen, keksiä sitä ja tätä... ehkäpä omana itsenään sitä on joukossa liian tylsä sivustakatsoja tai sitten muuten vaan ajautuu seuraajaksi muiden jutuille jotka eivät sitten edes kiinnosta... mihin verrattuna yksinäisyyskin tuntuu ihan hyvältä :)
Todellakin olisi ihanaa, jos jostain löytäisi niin läheisen ihmisen, että vois kertoa hänelle vaikka kaiken ja tehdä kaikkea hassua. Mutta kun sellaisia on mun kokemusten perusteella aika hankala löytää.. En jaksa kuunnella liitäjien pinnallista keskustelua, niinpä usein ajaudun sivustaseuraajaksi, ja olen suorastaan helpottunut, päästessäni heistä eroon omaan yksinäisyyteeni. Kai mä sitten olen jotenkin liian syvällinen..
Mutta olisi se kiva jos olisi joku, jonka kanssa lähteä vaikka johonkin tapahtumaan tai viettää juhlapyhiä..
Tykkäätkö muuten paljon käydä erilaisissa paikoissa viitaten kohtaan: "jonka kanssa lähteä vaikka johonkin tapahtumaan tai viettää juhlapyhiä..".
Mun on vaikea kiinnostua esim. festareista ja juhlapyhiä pidin pitkään ajanhaaskuuna. Nyttemmin olen tajunnut, että ei ne ehkä sitä olekkaan. Rakkaus ja rakkaat ihmiset on tärkeintä, mitä voin kuvitella.
Ainoa ongelma on se, että autismiltani en juuri pysty sosiaaliseen toimeen.
Mä en pysty kyllä edes oikein pinnalliseen keskusteluun ja asenne sitä kohtaan on 0.
Miksi muuten sellaista edes harjoitetaan?
Sellainen ystävä on mahtava, minkä kanssa voisi olla, mutta ei muuta, kuin olla. Tietäisi, että ei ole yksin, mutta ei tarvitsisi kuitenkaan koko ajan olla ihmisten kanssa.