Al Khobar

Al Khobar on kaupunki Saudi - Arabiassa. Siellä, kuten monessa muussa muhamettilaisessa maassa voi iskeä jopa 50 asteen helle. Ettekö pidä kidutuksena sitä, että pakotatte naisenne kulkemaan ulkona pahimmillaan musta huntu päällä. Musta värihän kerää auringon lämpösäteitä, joten kaapunaisella on tuollaisissa helteissä helvetillinen kuumuus. Miksi kidutatte naisianne?

Ja koska tämä on ihan asiallinen teksti, totuudellinen jopa, sitä ei ole mitään syytä poistaa. Uskokaa jo muslimit, että Suomi on vapaampi maa, kuin yksikään muhamettilainen maa. Jos te alatte täällä hillumaan ja loukkaamaan meitä ja tapojamme, tulette saamaan samalla mitalla.

Vastatkaa, miksi kidutatte kaavulla (burkha?) naisianne?
4339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta muualla naisen on alistuttava miehen kontrollointiin.Vaikka kyllä niitä taitaa muutama kaheli täältäkin suomesta löytyä.

Myös suomessa on hankalaa käyttää niqabia=kasvojen peittävää huntua, josta näkyy vain silmät.Miettikää pakkasta -20C ja naamallesi lätkähtelee hengityshöyryjesi kastelema ja haiseva kankaanpala.Ei tee herkkäihoisille hyvää.Siellä muhii kaikenlaiset pesäkkeet vaikka pesisitkin sen päivittäin.
Toinen asia on se että ihmisen iho kyllä kaipaa auringonvaloa ollakseen terve ja iho muodostaa auringonvalon vaikutuksella ihmisen tarvitsemia vitamiineja.Kesällä niqab vielä jotenkin menettelee, mutta ei ole kovin herkkäihoisen must juttu.
Talebaanien burgha taas on ihan sairas juttu.

Salaam, muslimi

Äänestä

Kyseisellä vaatteella on tarkoitus, miksi siihen pukeudutaan/ on pukeuduttu alunperin. Vaate nimenomaan suojaa kuumuudelta ja mm aavikonpölyltä, on viileä päivällä ja lämmin illalla. "kaapu" on vähän eriniminen ja tyylinen riippuen maasta jossa sitä käytetään ( mm mainitsemasi burkha tarkoittaa lähinnä afgaaninaisten käyttämää asua). Kun hellettä varjossa on yli 40, ei tämän vaatteen alla yleensä olekaan paljon muuta, joten se on itseasiassa miellyttäväkin käyttää siinä ilmastossa, myös värin ei aina suinkaan tarvitse olla musta ( nyt en voi sanoa saudeista ihan varmaksi, mitä muitten värien käyttöön tulee) vaan valkoinen tai muu vaalea väri kesällä.
Sen sijaan hiusten ja jopa kasvojen peittäminen kokonaan miesten käskystä on naisia sortavaa enkä henk.koht. sitä hyväksy, tosin jos nainen itse haluaa käyttää mm hejabia, on se hänen oikeutensa ja kaikki kunnioitus heille. :)

Äänestä

Minustakin burkha sopisi parhaiten Suomen ilmastossa käytettäväksi. Myös miehille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wasaam Aleb kirjoitti:

Al Khobar on kaupunki Saudi - Arabiassa. Siellä, kuten monessa muussa muhamettilaisessa maassa voi iskeä jopa 50 asteen helle. Ettekö pidä kidutuksena sitä, että pakotatte naisenne kulkemaan ulkona pahimmillaan musta huntu päällä. Musta värihän kerää auringon lämpösäteitä, joten kaapunaisella on tuollaisissa helteissä helvetillinen kuumuus. Miksi kidutatte naisianne?

Ja koska tämä on ihan asiallinen teksti, totuudellinen jopa, sitä ei ole mitään syytä poistaa. Uskokaa jo muslimit, että Suomi on vapaampi maa, kuin yksikään muhamettilainen maa. Jos te alatte täällä hillumaan ja loukkaamaan meitä ja tapojamme, tulette saamaan samalla mitalla.

Vastatkaa, miksi kidutatte kaavulla (burkha?) naisianne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu