LUT

oisko ketään LUT:laisia paikalla.. Mieluiten kemiantekniikkaa tai ympäristötekniikkaa opiskelevia? Millasta opetusta? Kannattaako harkita suuntaavansa Lappeenrantaan opiskelemaan?
155007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En ole kummallakaan kemialla tai ymtellä, mutta sekä Otaniemessä että Lappeenrannassa kursseja suorittaneena en näe opetuksen laadussa mitään eroja. Kummassakin oppilaitoksessa on erinomaisia ja aivan onnettomia luennoitsijoita. Riippuu siis luennoitsijasta, mutta ennen kaikkea sinusta itsestäsi. Yliopistossa ei enää opettaja/luennoitsija kädestä pitäen opasta ja opeta, vaan joudut itse opettelemaan asiat, jos et kerralla tajua.

Tietyillä kemian saroilla tutkimus LUT:ssa on maailman huippua, mutta se nyt ei perusopiskelijaa hetkauta suuntaan eikä toiseen. Ite suosittelisin kyllä Lpr:aa. Opiskelijayhteisö on varmasti yksi Suomen kiinteimmistä.

Äänestä

Itse luin kauppatieteitä Lappeenrannassa ja lämmöllä muistelen.. Kaupunki on suhteellisen pieni (verrattuna esim. Helsinkiin), mutta opiskelijaelämä vilkasta ja yhteisö tiivis, kuten toinen vastaaja jo mainitsikin. Koulu on myös moderni ja viihtyisä(käy tutustumassa jo etukäteen, jos jaksat). Opettajista en tekniikan puolelta osaa sanoa, mutta omalle kohdalle on kyllä kauppatieteissä sattunut hyviä ja motivoituneita ja koen tutkinnon vastanneen odotuksiani. Suosittelen :).

Äänestä

Itse sekä Otaniemessä, että Lappeenrannassa opiskelleena olen huomannut, että opiskelijat ovat paljon kunnianhimoisempia Otaniemessä, ja ehkä tämä on yksi syy miksi he työllistyvät paremmin. Itse opetuksessa en huomannut suuria eroja. Lisäksi Otaniemessä on paremmat suhteet liike-elämään. Suosittelen Otaniemeä, tosin onhan sinne vaikeampaa päästä.

1Äänestä

Muistaakseni olisin jostain lukenut, että keskimäärin Espoosta valmistunut saa keskiarvona pyöreesti 450 euroo enemmin palkkaa kuin Lappeenrannasta valmistunut. Tosin Helsingissä palkat ovat eri luokkaa ja suurin osa TKK:lta valmistuneista jää sinne. Ja onhan myös muita syitä. Lähteitä en saa millään mieleeni :)

Äänestä
  • Tuo olis muuten tosi mielenkiintoinen katsoo, meinaan kaikkien yliopistojen (ja alojen) kohdalta, jos sellainen tutkimus on tehty. Täytyy muistaa, että pääkaupunkiseudun palkat ei ole vertailykelpoisia muuhun maahan. Jo liittojen palkkasuositukset on pk-seudulle korkeemmat kuin muualla- ei siis siitä riippuen missä tutkinto on suoritettu, vaan missä työskentelee. Siitä sitten pohjoiseen ja työttömyysalueille päin mentäessä alenee..

    Äänestä

  • Vastavalmistuneiden alkupalkat (TEK, 2004)

    keskiarvot
    TKK 2713
    TTY 2749
    LTY 2717
    OY 2633
    ÅA 2631

    mediaanit
    TKK 2625
    TTY 2600
    LTY 2627
    OY 2620
    ÅA 2625

    Äänestä

Opiskelen LTY:ssä 4. vuotta ympäristötekniikkaa ja tarkoitus olisi, että tämän vuoden jälkeen dippaa alkasin tekemään.

Itse olen Espoosta kotoisin ja erittäin tyytyväinen ratkaisuuni tulla opiskelemaan tänne. Tietysti silloin kun tänne hain niin perheeni ja ystäväni valintaani kummastelivat. Täällä todellakin on aivan mieletön yhteisö ja todella hyvä yhteenkuuluvuuden tunne. Varmasti osaksi tuohon hyvään henkeen vaikuttaakin se, että aniharva opiskelija on Lappeenrannasta kotoisin. Muualta tulleet siis muodostavat itselleen kavereistaan toisen perheen. Myös ylioppilaskunnan puolesta fukseille järjestetään tapahtumia erittäin hyvin ensimmäisen 2 viikon ajan, si

Katselin myös muita kommentteja mitä tähän topiciin oli vastattu. Otaniemestä valmistuneet saattavat todellakin saada parempaa aloituspalkkaa, mikä varmaanki selittyy niin paremmilla suhteilla yrityksiin kuin pääkaupunkiseudun palkkatasollakin. Mutta toisaalta LTY:stä valmistutaan nopeammin kuin Otaniemestä (viittaan TEK:n tilastoihin). Siinä mielessä Otanimen opiskelijoiden kunnianhimo vaikuttaa kummalliselta kun katselee valmistumisaikoja.

Ympäristötekniikan valitsemiseen olen myös erittäin tyytyväinen. Osastomme on pieni ja sen vuoksi kursseilla ei ole hirveasti osallistujia ja opetushenkilökunta tuntee/tietää opiskelijat. Meillä ei ole niin sanotusti pääaineita tai sivuaineita, vaan valitaan useampi syventymiskohde tai erikoistumisopintojakso. Muuten opinnot ovat aika vapaita. Tietysti en tiedä mitä uusi tutkintorakenne vaikuttaa. Opetuksen tasoa on aina hieman vaikea vartailla, toiset luennoitsijat ovat hyviä ja toiset eivät, mutta niinhän se varmasti on joka yliopistossa. Itse olen ainakin ollut opetuksen tasoon erittäin tyytyväinen ja assistenteiltä saa paljon apua. Itse olen ainakin saanut hyvin alan kesätyöpaikkoja. LTY:ssä on myös kauppatieteiden osasto minkä vuoksi on erittäin helppoa lukea tuplatutkinto. Opintorekisteri on sama eikä korvaavuuksista tarvi taistella, sekä tietysti opetus tapahtuu samoissa tiloissa.

Lappeenrannan puolesta puhuu myös yleisesti halvempi hintataso (esim. vuokrat). Opiskelijat voivat keskittyä opintoihin, koska opiskelujen ohella ei ole pakko käydä töissä. Ainakaan minun eikä kenenkään muun kaverini ole tarvinnut töissä olla kuin kesällä.

Kemiantekniikasta en osaa niin paljoa sanoa, mutta muutama kaveri sieltäkin löytyy. He ovat ainakin olleet erittäin tyytyväisiä osastoon.

Toivottavasti kommenteista oli sinulle apua ja onnea tuleviin opintoihin koulusta riippumatta!!

Äänestä
  • kiitoksia todella paljon vastauksesta. LTY vaikuttaa kyllä erinomaiselta paikalta. Kunhan vain pääsisi ensi syksynä 'sisälle'

    Äänestä

  • Osaisitko vielä kertoa LTY:n opinnoista sen, verran, että kuinka vapaata kurssien käyminen sielä on.

    Itse olen lähinnä pidellyt tuota Lappeenrantaa kiikarissa sen takia, koska siellä on kauppatieteet ja tekniikka saman katon alla.

    Jos menen sinne, niin saanko aivan vapaasti valita mitä haluan. Saanko valita toiseksi pääaineeksi/sivuaineeksi minkä tahansa teknillisen tieteen, jos opiskelen kauppatieteitä, entä toisinpäin?

    Kuinka yksittäisten kurssien suorittaminen onnistuu. Jos luen tekniikan kursseja sieltä täältä vain itseni takia ilman tarkoitusta edes opiskella yhtään sivu- tai pääainekokonaisuutta, osaisitko sanoa, onnistuuko sellainen?

    Äänestä

  • höpönassu kirjoitti:

    kiitoksia todella paljon vastauksesta. LTY vaikuttaa kyllä erinomaiselta paikalta. Kunhan vain pääsisi ensi syksynä 'sisälle'

    Sinnehän on melkein yhtä helppo päästä kuin ammattikorkeasaareen. Voi voi sua jos et sinne pääse.

    Äänestä

  • vielä vähän infoa kirjoitti:

    Osaisitko vielä kertoa LTY:n opinnoista sen, verran, että kuinka vapaata kurssien käyminen sielä on.

    Itse olen lähinnä pidellyt tuota Lappeenrantaa kiikarissa sen takia, koska siellä on kauppatieteet ja tekniikka saman katon alla.

    Jos menen sinne, niin saanko aivan vapaasti valita mitä haluan. Saanko valita toiseksi pääaineeksi/sivuaineeksi minkä tahansa teknillisen tieteen, jos opiskelen kauppatieteitä, entä toisinpäin?

    Kuinka yksittäisten kurssien suorittaminen onnistuu. Jos luen tekniikan kursseja sieltä täältä vain itseni takia ilman tarkoitusta edes opiskella yhtään sivu- tai pääainekokonaisuutta, osaisitko sanoa, onnistuuko sellainen?

    Vaikken olekaan alkuperäinen jolta kysyit, niin vastaanpa silti. Joustoa on hyvin, voi periaatteessa opiskella mitä kursseja haluaa. Joillekin kursseille voi olla esitietovaatimuksia tms. mutta ei ole kyllä esteeksi muodostuneet. Ja muistelen, että esim. katilla voi ottaa sivuaineen tekniikankin puolelta. Ennen kuvittelin, että kaikissa yliopistoissa voi automaattisesti ilmoittautua mille kursseille vaan, mutta olen kuullut että se onkin joissain paikoissa hyvinkin rajoitettua ja säänneltyä. Kannattaa soittaa opintotoimistoon ja katsoo myös nettisivuilta opinto-oppaat (kohdasta opiskelu-nykyiset opiskelijat), niin jotain selviää. Tervetuloa :)!

    Äänestä

  • vielä vähän infoa kirjoitti:

    Osaisitko vielä kertoa LTY:n opinnoista sen, verran, että kuinka vapaata kurssien käyminen sielä on.

    Itse olen lähinnä pidellyt tuota Lappeenrantaa kiikarissa sen takia, koska siellä on kauppatieteet ja tekniikka saman katon alla.

    Jos menen sinne, niin saanko aivan vapaasti valita mitä haluan. Saanko valita toiseksi pääaineeksi/sivuaineeksi minkä tahansa teknillisen tieteen, jos opiskelen kauppatieteitä, entä toisinpäin?

    Kuinka yksittäisten kurssien suorittaminen onnistuu. Jos luen tekniikan kursseja sieltä täältä vain itseni takia ilman tarkoitusta edes opiskella yhtään sivu- tai pääainekokonaisuutta, osaisitko sanoa, onnistuuko sellainen?

    Noita asioita kannattaa selvittää opinto-oppaista. Sekä tekniikan että kauppatieteiden opinto-oppaat löytyvät koulun sivuilta.

    Monet todella käyvät meillä tuplatutkinnon ja useasti niin, että tekniikan puolelta valmistuu tuotantotekniikalta. Kursseja pystyy valitsemaan hyvin nii, että ne käyvät samaan aikaan molempiin tutkintoihin. Tietysti tuplatutkinto onnistuu osastolta kuin osastolta, mutta tietysti tuotantotalous-kauppatieteet akselilta opintoviikkoja ei tarvitse käydä niin paljoo.

    Äänestä

  • vielä vähän infoa kirjoitti:

    Osaisitko vielä kertoa LTY:n opinnoista sen, verran, että kuinka vapaata kurssien käyminen sielä on.

    Itse olen lähinnä pidellyt tuota Lappeenrantaa kiikarissa sen takia, koska siellä on kauppatieteet ja tekniikka saman katon alla.

    Jos menen sinne, niin saanko aivan vapaasti valita mitä haluan. Saanko valita toiseksi pääaineeksi/sivuaineeksi minkä tahansa teknillisen tieteen, jos opiskelen kauppatieteitä, entä toisinpäin?

    Kuinka yksittäisten kurssien suorittaminen onnistuu. Jos luen tekniikan kursseja sieltä täältä vain itseni takia ilman tarkoitusta edes opiskella yhtään sivu- tai pääainekokonaisuutta, osaisitko sanoa, onnistuuko sellainen?

    Jokaisella osastolla on myös oma opintoneuvojansa, jolta voi kyseisiä asioita tiedustella.

    Äänestä

Hyvä valinta. Jo perusopiskelijoissa on mukana melko paljon vanhempaa ja työelämässä kouliintunutta väkeä, samoin tietysti suoraan lukiosta tulleita. Se on käytännöllinen yhdistelmä. Sisäänpääsy ei ole mitenkään mahdoton tehtävä, mutta kyllä ne jyvät sitten vuosien mittaan seuloutuvat akanoista.

Kaupunki ei ehkä ole erityisen yliopistohenkinen (amk=lempilapsi, LTY=jotain ihan muuta), mutta kokonsa puolesta sopiva, asuntotilanne on kaikkiaan hyvä ja kontakteja teollisuuteen löytyy ihan vierestä. Yhdyssanoja täällä ei tarkoituksella haluta kirjoittaa oikein, mutta kirjoitustaito on silti suotavaa opiskelua ajatellen :)

Äänestä

Valinta on varmasti hyvä. Itse valmistuin aikoinaan energiapuolelta. Olen jälkeen päin ajatellen tyytyväinen valintaani. Työnantajat tuntuvat arvostavan Lappeenrannasta valmistuneita. Emme ole kuulemma yleisesti ottaen ylimielisiä.

Kaupunki on viihtyisä ja harrastusmahdollisuudet ovat hyvät. Kaikissa opiskelija-asunnoissa on nopeat verkkoyhteydet. Pienenä ongelmana voi pitää sitä, että kesätyöpaikkoja ei ole hirvittävästi. Toisaalta se useimmiten vaikuttaa positiivisesti valmistumisnopeuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


höpönassu kirjoitti:

oisko ketään LUT:laisia paikalla.. Mieluiten kemiantekniikkaa tai ympäristötekniikkaa opiskelevia? Millasta opetusta? Kannattaako harkita suuntaavansa Lappeenrantaan opiskelemaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu