Polvitaipeet!!

Onko kellään alkanut reuma siten että polvitaipeisiin alkaisi kertyä nestettä?? Itselläni on joskus aamuisin jäykät polvitaipeet ja tuntuu kuin niissä olisi nestettä.
2792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minun Nivelreumani alkoi vasemmasta polvesta, siihen alkoi kerääntyä nestettä ja se turposi. Lapsireumasta on minun kohdallani kyse. Diagnoosin saamiseen meni useita kuukausia siihen aikaan, nykyään ne selvitetään nopeammin.

Lääkäri antaa diagnoosin ja suosittelenkin, että käyt tutkimuksissa. Nämä palstat ovat vähän vaarallisia tällaisten kannalta ja voin kertoa, että olen itse ollut joskus masentunut, kun olen lueskellut netistä juttuja. Suosittelen tutkimuksia, koska nykyään jopa flunssan jälkitautina voi kuulemma olla vettä polvessa.

Äänestä
  • Sairalloisen itsekeskeiset ja huomionkipeät ihmiset roikkuvat jatkuvasti netissä esittäen asiantuntijaa. Heidän jutut kannattaa jättää mahdollisimman vähälle huomiolle. Tässäkin keskusteluryhmässä on monta järkevää ja luotettavaa neuvojaa. He eivät käyttäydy koskaan halveksivasti muita keskustelijoita kohtaan. Jo nimimerkin perusteella voi päätellä viestit, jotka kannattaa jättää lukematta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ana kirjoitti:

Onko kellään alkanut reuma siten että polvitaipeisiin alkaisi kertyä nestettä?? Itselläni on joskus aamuisin jäykät polvitaipeet ja tuntuu kuin niissä olisi nestettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu