Runar Holmströmin tapaus

Minulle on syntynyt vahvasti sellainen näkemys, että Nils Gustafssonille ollaan tekemässä samaa kuin aikoinaan Runar Holmströmille Tulilahden murhissa.

Pitkä lainaukseni kirjasta Luottamus tai kuolema, ollos hyvä. Ehkä jaksatte jopa lukea; suurempi työ kuitenkin näpyttelyssä ja vieläpä yrityksessä mahdollisimman virheettömästi:

Lainaus:

"Tulilahden murhien pääepäillyksi poliisi nosti Munsalasta, ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kotoisin olevan Runar Holmströmin. Hän oli naimaton työmies, joka oli syyllistynyt pikkuvarkauksiin. Häntä pidettiin myös hiukan omituisena, hänen kerrottiin esimerkiksi varastelleen naisten vaatteita pyykkinaruilta, mutta väkivallantekoja hänen tilillään ei ollut. Hänetkin oli nähty ajelemassa mopedilla Itä-Suomessa, ei kuitenkaan Tulilahden leirintäalueen lähistöllä.

Holmströmin 'keksi' syylliseksi Isojoen jutun tutkija Axel Skogman. Mies vangittiin murhista epäiltynä ja vietiin käsi- ja jalkaraudoissa Heinävedellä istuneen oikeuden eteen. (Suuri yleisö näki silloin luultavasti viimeisen kerran jalkaraudat suomalaisen vangin yllä.) Holmström väitti alusta alkaen olevansa syytön, ja samaa väitti hänen puolustusasianajajansa Holger A. Strömberg. Hänet oli kuitenkin tuomittu häviämään.

Syyttäjänä toiminut Mikkelin läänin poliisitarkastaja Viljo Laaksonen nosti syytteen Holmströmiä vastaan.

Kaksi lääninrikospoliisin ylikonstaapelia todisti oikeudessa, että Holmström oli tunnustanut heille poliisiautossa matkalla Vaasasta Heinävedelle seuranneensa surmattuja tyttöjä mopedillaan. Virallisissa kuulusteluissa hän kuitenkin kielsi jyrkästi tällaisen tunnustuksen ja sanoi poliisin muistavan väärin.

Siihen, että Holmström oli oikeakätinen ja taimen katkaisija vasenkätinen, ei kiinnitetty huomiota. Vähälle huomiolle jäi sekin, että hänen hallussaan olleen puukon jäljet eivät sopineet taimessa todettuihin jälkiin. Jotkut kysyivät myös, olisiko pienikokoinen 164-senttinen mies pystynyt parissa tunnissa (minkä ajan hän oli saanut olla yksin) raahaamaan uhrinsa paikasta toiseen ja hautaamaan heidät lähelle vesirajaa, kaivamaan ja naamioimaan haudat huolellisesti ja vielä noutamaan veneen sekä upottamaan uhrien polkupyörät järvenpohjaan. Puolustusasianajaja piti tehtävää mahdottomana Holmströmin kokoiselle miehelle ja katsoi, että tekijällä on täytynyt olla apulainen. Poliisin tekemässä kokeessa yksi vahva mies selviytyi kyllä tehtävästä annetun ajan puitteissa, mutta hänen oli koko ajan tiedettävä tarkkaan, mitä teki.

Heinäveden oikeudenkäyntiä seurattiin koko maassa henkeä pidätellen. Käräjäpaikka pullisteli uteliaista katsojista. Heitä oli niin paljon, että heille järjestettiin hernekeittotarjoilu. Poliisi ei poikkeuksellisesti estellyt valokuvaajia ja toimittajia ottamasta kuvia vanginasussa olevasta syytetystä, joka rautojaan retuuttaen kulki poliisisaattueessa käräjäsalia kohti. Vaikutti siltä kuin oikeuslaitokselle olisi ollut äärettömän tärkeää osoittaa Holmström syylliseksi, olivathan jo sekä Kyllikki Saaren että Elli Immon surmat jääneet selvittämättä.

Holger Strömberg uskoi kuolemaansa saakka, että hänen päämiehensä oli syytön. Samaa uskoi oikeuden puheenjohtaja, joka sanoi haastattelijalleen, ettei olisi tuominnut Holmströmiä silloin tiedossa olleiden todisteiden perusteella. Jopa Viljo Laaksonen sanoi kerran kahden kesken vaimolleen, Jorma Palon äidille, ettei hänkään uskonut Holmströmin syyllisyyteen.

Kuka sitten olisi voinut olla murhamiehen apulainen?

Asiaan saadaan tuskin koskaan selvyyttä, mutta jos kyseessä oli Hans Assmann, apurin täytyi olla hänen uskollinen assistenttinsa Antti.

Toivo Suomalainen oli juuri ennen Tulilahden murhia ollut paikalla, kun kaksi mahdollisesti saksaa puhuvaa miestä kävi asioimassa punkaharjulaisella kioskilla. Punkaharju sijaitsee lähellä Heinävettä. Toinen miehistä olisi sopinut olemaan Hans Assmann, kun Suomalainen vertasi havaintojaan myöhemmin julkaistuihin Hansin kuviin lehdistössä. Miehet hakivat kioskilta alueen leirintäaluekartan ja jatkoivat matkaansa. Heidän ajokkinsa oli 'kuplavolkkari'.

Suomalainen kiinnitti miehiin huomiota siksi, että omalla autolla liikkuvien saksalaisten kohtaaminen Suomen sydänmailla oli 1950-luvulla harvinaista. Mitä Volkswageniin tulee, yhdessä julkaistussa valokuvassa Hans poseeraa senmerkkisen auton kylkeä vasten kuin olisi sen omistaja. Mitä taas Anttiin tulee, hänen saksantaidoistaan ei ole tarkkaa tietoa.

Runar Holmström päästi maamme viranomaiset pälkähästä hirttäytymällä Vaasan lääninvankilan sellissä lakanaansa. Holger Strömberg kirjoitti viimeiseen oikeudenkäyntiin pitkän kirjeen, jota hänen ei kuitenkaan annettu lukea. Tuossa kirjeessä vuodelta 1961 puolustusasianajaja lausui seuraavaa:

'Holmströmin viimeistä epätoivoista tekoa ei mitenkään saa ottaa syyllisyyden osoitukseksi. Hänen itsemurhansa johtui vain psyykkisestä masennuksesta, joka jo aikaisemmin oli johtanut kolmeen eri yritykseen. Hänen suvussaan taipumusta itsemurhiin on esiintynyt muutenkin.'

Ensimmäiset itsemurhayritykset Holmström teki jo 1943, jolloin hän yritti sekä hirttäytyä että ampua itsensä. Toinen yritys oli 1953, minkä jälkeen seurasivat vielä kolmas ja neljäs itsemurhayritys, joista viimeinen onnistui. Oltuaan Tulilahden tapauksen vuoksi rangaistussellissä, johon tuskin tuli edes päivänvaloa, hän kirjoitti serkulleen (suomeksi käännettynä):

'Se on varmaa, että jos minut pannaan uudelleen sellaiseen selliin, se epäilemättä johtaa itsemurhaan.'

Toisessa kirjeessään kesäkuussa 1960 hän kirjoitti seuraavasti:

'He tulevat väkisin pistämään syyn minun niskoilleni. Kaikki viittaa siihen. --- Uusikaarlepyyn putkan seinässä luki: Kalterit ovat hirttäytymistä varten. Parempi maata ruumisarkussa ja laiskotella kuin lähteä kuritushuoneeseen. --- Tulee vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Ensin iski yksinkertainen murha, sitten kaksinkertainen ja nyt kolme neljä samalla paukulla. --- En voi missään tapauksessa tunnustaa syyllisyyttäni tekoon, jota en ole tehnyt.'

Holmström viittasi tietenkin Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodominjärven surmiin, joista hänen puolustusasianajajansa lausui omassa kirjelmässään:

'En voi olla huomauttamatta, että Kyllikki Saaren, Elli Immon, Tulilahden ja Bodomjärven jutut osoittavat paljon yhtäläisyyksiä. Kyllikki Saari oli jopa haudattu ja näreet aseteltu haudan päälle samalla tavalla kuin Tulilahdessa. Kaikissa tapauksissa motiivi on jäänyt selvittämättä, ja kaikissa on käytetty puukkoa.

'Bodomjärven tapahtuma-aikana päämieheni Holmström istui Mikkelin lääninvankilassa. Muuten hänellä ei varmaankaan olisi ollut riittävän pitävää alibia. Kyllikki Saaren jutusta hän selvisi, kun oli teon tapahtuma-aikana Okeroisten työleirillä.'

Asianajaja toivoikin, että tutkimuksia olisi jatkettu eikä Holmströmiä pidetty 'itsemurhan hirttäytymällä tehneenä itsestään syyllisenä'. Näin ei käynyt, vaan oikeus päätti toisin. Holmströmin jälkeensä jättämä viesti oli mahdollisimman lyhyt:

'Olen syytön.'"


Lähde: Luottamus tai kuolema; Matti Paloaro, Jorma Palo; s. 109 - 113