Tiedän, olen vasta neljätoista ja elämä edessä jnpp. MUTTA, entäpä jos ei koko tänä nelänätoista vuotena ole ollut kunnon ystävää, kuin ehkä joskus viiden vanhana - kolmannelle tai johkin sinne asti ja sitten sekin, ainoa ystävyys vain ajan myötä ja ystävän muuton (KAUAS) jotenkin vain haihtuu savuna ilmaan. Koulussa neljänneltä asti kaikki on "järkännyt" itselleen poika/tyttöystävän ja minä olen ollut aina hiljainen, ujo ja syrjässä muusta porukasta. Kun menin kouluun siis kaikki alkoi vähitellen vain loppumaan, juu ja tiedetään ettei kukaan usko, mutta näin se vain on kun näin jälkeenpäin ajattelee. Kotona asiat eivät tavallaan ollut edes huonosti, minulla oli univaikeuksia, sillä pelkäsin AIVAN KOKO AJAN. Ei minulla tavallaan kai ollut edes syytä pelätä, mutta enpä niin nuorena voinut ymmärtää jos kuului aina äidin huutoja. Hieman vanhempana pystyin jo hieman ymmärtämään ja näin aina äitini (joka oli yksinhuoltaja) silmistä tuskan ja että hän oli juonut, vaikka sen huomasi kaljoista kaapissa tai mukissa, hänen kädessään. Musiikki, jossa "laulettiin tuskallisia asioita", sai minutkin surulliseksi. Nyt kun ajattelen kaikkea luulen ymmärtäväni paremmin äitiäni, hän on kokenut niin paljon hirveitä asioita ja sitten tulee lapsi miehen kanssa, joka osoittautuu hieman väkivaltaiseksi ja josta lopulta tulee juoppo, kun työpaikka menee alta ja muutenkin taitaa alkaa mennä huonosti. Ja minä olen tietysti tämä lapsi, joka sitten syntyy juuti kun heillä alkaa mennä huonommin (kai) ja synnyttyäni he eroavat jonkin ajan kuluttua ja minä tapaan viimeisen kerran noin kolme/kaksi vuotiaana oikean isäni. En muista kuin yhden asian siitä ajasta kun olin siellä kylässä, sen yhden kerran. Isälläni ei ollut huonekaluja ja hän nukkui patjoilla, tosin tuo minulle on myös kerrottu. En oikeastaan tiedä miksi kerron kaiken tänne, kun ei ketään kiinnosta kuitenkaan, kirjoitanpahan nyt kuitenkin. Eli siis nyt pari vuotta sitten 2003-kesänä sain itselleni ystävän, vitimme paljon aikaa sinä kesänä yhdessä ja aloin oppia olemaan iloinen. Nykyään olemme kai hyvät ystävät, mutta jotenkin minusta tuntuu että tärkeä osa ystävyydestämme eli luottamus puuttuu jonkin verran. Kumpikaan ei oikein osaa korjata tilannetta, mutta toivottavasti se tästä paranee. Minun täytyy vain ruveta pitämään lupaukseni paremmin.:D No kuitenkin tuona kesänä juuri samaan aikaan, kuin olin iloisempi niin aloinkin masentumaan. Nykyään kun ajattelen niin luulen, että aloin jotekin alitajuisesti reakoimaan "lapsuuteeni". Siitä kesästä vasta soppa syntyikin. Lopulta olin sinä kesänä-talvena saanut kaksi hyvää ystävää. Silti jotenkin sisälläni oli epävarmuus, pelko menettämiseen ja en mielestäni voinut ansaita niin hyvää elämää että minulla olisi kaksi ystävää tai edes yksi. Jutussa täytyi olla jotain "mätää". Toimin siis typerästi ja jos jompikumpi lukee tämän täältä ja tunnistaa tarinan niin SUURI KIITOS JA ANTEEKSI !!
tässä minä purkailen...
some_one*
3282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
toihan on hirveää...en edes yritä saada sinua menemään koulun kurattorile tai mitään..uskon et se on vaikeeta..ja tiedän tuskan ja mielihyvän jota kokee viiltelystä vaikka itse olen tehnytkin sitä vain minimi muodossa...elämä on kovaa koita kestää ja sano itsellesi että olet vahva...haluaisin puhua kanssasi mailaa mulle jos voit [email protected] mua sun tarinas kosketti ja sai ajattelemaan..en aio vaan sääliä älä pelkää...
Kyllähän meitä kiinnostaa lukea ihmisten kokemuksia. Siis oikeasti. Ja nyt alan huomaamaan, että todellakin voisi huonomminkin mennä. Kappalejaot olisivat helpottaneet teksin lukua, mutta asia tuli kuitenkin kerrottua.
En pahemmin voi auttaa sinua, toivotan kuitenkin hyvää jatkoa. Yritä jaksaa :/
Kunpa elämäsi olisi ollut vakaampaa, niin tuntisit olosi turvallisemmaksi! Et kai ole elänyt kaikkia näitä vuosia yksin vaikeuksiesi kanssa? Sitä en sulle toivoisi. Masennuksen kanssa ei tarvitse eikä pidä olla yksin. Toivon sulle parempaa jatkoa!