ei omenia

Pihalla kasvaa muutama omenapuu, kaikki yli 30 vuotta vahoja. Muut tekee omenia paitsi Lavia. Puu on iso ja rehevä, paljon oksia ja lehtiä, mutta ei tee omenia. Joku omena saattaa jonain vuonna olla, mutta yleensä ei mitään. Puuta ei ole lannoitettu ja alus on nurmikolla niinkuin kaikilla muillakin.
Mikä mahtaa olla vikana, annanko kirvestä.
2337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo rehevä kasvu saattaa viitata siihen, että puu saa maasta enemmän typpeä kuin kalia ja fosforia. Typpi lisää pelkästään versojen kasvua, kun taas kali ja fosfori tekevät oksiin kääpiösilmuja, joihin tulee sitten kukkia. Neuvoni: lannoittakaa vähätyppisellä lannoitteella, jossa on paljon kalia ja fosforia. Yleensä vähätyppisiä lannoitteita annetaan juhannuksen jälkeen.

Koska puu on ilmeisesti nurmikolla, lannoitus hoidetaan siten, että uloimpien oksien etäisyydelle rungosta tehdään nurmikon juuristoa syvemmälle meneviä koloja, jonne lannoite haudataan. Omenapuun ravintoa ottavat juuret sijaitsevat yleensä näin kaukana rungosta. Nurmikon runsas lannoitus voi olla myös syynä kukkimattomuuteen.

Toinen syy kukkimattomuuteen saattaa löytyä liian innokkaasta leikkaamisesta, mikä johtaa voimakkaaseen kasvuun kukkimisen kustannuksella.

Äänestä
  • erittäin asiallisesta vastauksesta.
    Tätä lannoitusta täytyy kokeilla. Vähätyppistä lannoitettahan voi ymmärtääkseni antaa näin syksylläkin.

    Puuta olen kyllä leikannut vuosien saatossa aika tavalla, koska siitä kasvoi hirmu kookas ja tuuhea. Olen yrittänyt pitää sitä siedettävän kokoisena ja ilmavana.
    Mutta tästä on tullut kierre, mitä enemmän leikkaan sen tuuheampi ja isompi siitä tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jussi kirjoitti:

Pihalla kasvaa muutama omenapuu, kaikki yli 30 vuotta vahoja. Muut tekee omenia paitsi Lavia. Puu on iso ja rehevä, paljon oksia ja lehtiä, mutta ei tee omenia. Joku omena saattaa jonain vuonna olla, mutta yleensä ei mitään. Puuta ei ole lannoitettu ja alus on nurmikolla niinkuin kaikilla muillakin.
Mikä mahtaa olla vikana, annanko kirvestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu