Kuinka moni biovanhempi kokee, että
1. Lapset ovat viety ihan turhaan.
2. Ei tuettu tarpeeksi.
3. Vanhemmat masentuivat lasten huostaanoton takia.
4. Sijoituspaikka on a. laitos b. sijaisperhe
5. Sijoituspaikassa olevat plussat ja miinukset.
6. Yhteynpitoa lasten ja vanhempien välillä tuetaan hyvin tai heikosti.
1. Lapset ovat viety ihan turhaan.
2. Ei tuettu tarpeeksi.
3. Vanhemmat masentuivat lasten huostaanoton takia.
4. Sijoituspaikka on a. laitos b. sijaisperhe
5. Sijoituspaikassa olevat plussat ja miinukset.
6. Yhteynpitoa lasten ja vanhempien välillä tuetaan hyvin tai heikosti.
Vastaukset 18
Vanhimmat
,olisi voinut olla muitakin vaihtoehtoja,kuin sijoitus, mutta kukaan sukulaisista ei halunnut auttaa. Myös olisi ollut mahdollisuus esim. perhekuntoutukseen(erilaisissa laitoksissa) ja tukiperheen käyttö, mutta SILLOIN kukaan ei kertonut noista vaihtoehdoista(ja masentunut ihminen ei jaksa itse ottaa selvää asioista). Sos.toimi ei tukenut juuri ollenkaan taloudellisesti perhettäni, köyhyys lisäsi ahdinkoani.-Parannuttuani sijoitusta ei kuitenkaan lopetettu.-Ainoa plussa lapseni kohdalla sijaisperheessä on se, että hän on pystynyt suoriutumaan hyvin koulunkäynnistään, huolimatta kaikesta siitä kaltoinkohtelusta ja nöyryyttämisistä, jota hän on joutunut kokemaan sij.perh.pariskunnan taholta.-Yhteydenpitoa on tuettu heikosti,oikeuskäsittelyjen aikana tapaamiset on lopetettu.Lastamme on kaikin tavoin pyritty vieraannuttamaan meistä, koko ajan.-Sij.perh.pariskunta oli lapseton, he omivat heti meidän lapsemme tyydyttääkseen hänen avullaan lapsensaamisen tarpeensa. Tuollaiset pariskunnat ovatkin yleensä erittäin haluttomia luopumaan "saaliistaan". Eikö olekin helppoa ryöstää köyhältä ja sairaalta äidiltä tämän oma lapsi?
kuten sinä ajattelet että joku on ryöästänyt lapsesi. Siis ei tervettä vaatia lastaan takaisin jos ilmaiset toiveesi tuolla tavalla syyttäen sijaisperhettä joka antaa lapsellesi sitä mihin jokaisella lapsella on oikeus.
Lapsen täytyy saada tuntea että hänestä välitetään ja häntä myös rakastetaan perheessä oli se sitten lapseton tai suurperhe.
Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Oletko todella vahva ja kyvykäs ottamaan lapsesi kotiin ja kantamaan huolen kasvavasta lapsestasi joka käy kohti murrosikää ja aikuisuutta.
Kirjoituksiesi perusteella en siihen oikein usko voit itse olla minun kanssani eri mieltä mutta annat itsestäsi kuvan joka ei kauaa kestä vastuuta.
sinä et voikaan koskaan asettua minun asemaani etkä sinä pysty edes koskaan kuvittelemaankaan miltä minusta on tuntunut minun elämäni vaikeuksissa.Siksi minä en vaadikaan sinua ymmärtämään minun osaani. Vaikka selostaisin elämäntarinaani kuinka paljon tahansa, kukaan toinen ihminen ei siltikään ymmärtäisi siitä kuin pienen osan.Sellaiset, jotka ovat kokeneet JOTAIN samanlaista omassa elämässään,pystyvät eniten ymmärtämään toinen toistaan. Näinhän se on joka asiassa.
lapsesta masennuksesi aikana?Perheessä oli varmasti muitakin ongelmia kuin masennus.Kun minulla oli masennus ei ollut puhettakaan sijoituksesta koska lapsilla oli myös isä joka heistä huolehti.Saimme perhetyöntekijän avuksi ja tukiperheen lapsille ja heistä olikin suuri apu.Kertaakaan ei ollut puhetta siitä että lapsia olisi otettu pois ja heitä oli neljä silloin ja viides tulossa.Sain tarvitsemani avun silloin kaupunkini lastenvalvojalta,minua kohdeltiin erittäin hienosti ja kun tuli se aika ettei perhetyöntekijää ja tukiperhettä enää tarvittu ja olin toipunut,minusta ei jäänyt sossuun silmätikkua eikä minua sen jälkeen koskaan kytätty kuten täällä aina kerrotaan että kytätään,vainotaan ja viedään väkisin lapset perheestä missä ei ole mitään ongelmia.On vain lapsenryöstäjäsijaisperheitä jotka kuola valuen kyttäävät kanssaihmisiään kiilto silmässä keneltä seuraavaksi haluavat lapsen ryöstää kun omia ei siunaannu.
Olen ikuisesti kiitollinen fiksulle,ihanalle ja sydämelliselle lastenvalvojalle joka näki meidän perheen hädän ja oli tukena ja apuna.Hän pelasti meidät ja nyt vuosien jälkeen meillä on onnellinen perhe,tasapainoiset lapset ja hyvin jaksava ja terve äiti.
mutta en sitä tapaasi purkaa ajatuksiasi syyttäen kaikenaikaa muita joilla siihen asiaan ei ole mitään tekemistä sinun tunteidesi ristiriitaisuksien kanssa.
Tiedän koska olen joutunut melkein kirjaimelliseti sinun kaltaisesi uhriksi.
Siksi kokemus puhuu kylmää totuutta aivan eri asioista kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
Oikeasti olen/olemme syyttömiä. Meistä ei ollut silloin vielä tietoakaan kun syytökset jo häneltä alkoivat meitä kohtaan. Me siis olimme/olemme hänen lapsensa ryöstäjiä.
Syytöksiä tulee jatkuvasti lisää, miksi sitä voi miettiä.
ja surullinen siitä kaikesta kohtelusta, mitä hän on lapsineen saanut.
Niin kuin hän kirjoittaa, ei muuta vaihtoehtoa annettu kuin huostaanotto ja sitten lapsen sijoitus, jossa sijaisperhe omii lapsen. Ja ilmeisesti EI OLE EDES lapsen hyvinvoinnista kysymys, sillä kirjoittaja kirjoittaa lapsen nöyryyttämisestä.
Miten VOI OLLA TUOLLAISIA SIJAISPERHEITÄ. RAHA ON VAAN ETUSIJALLA!
perheen, saatatte olla samakin, kuka tietää. Tuon tuntemani perheen äiti oli vuosia masentuneena ja pois työstä, alakoulunopettaja. Heidän lapset olivat yhteisissä tilaisuuksissa häiriköitä, vanhemmat eivät komentaneet, vaikka lapsensa repivät toisia lapsia hiuksista.
Tiesin yhteisen tuttavan kautta heidän tilanteestaan ehkä enemmän kuin useimmat. Isä on yrittäjä, hyvin mahtipontinen.
Joten vaikka perhe voi todella huonosti, huostaan ottoa ei tehty, koska tämän perheen äiti oli alakoulunopettajan virasta sairaslomalla vuosikausia ja isä paikallinen patruuna, ainakin omasta mielestään.
Sossu ei tee huostaan ottoja tarpeen perusteella ja mikä tulee sinunkin kirjoituksestasi esiin.
Monia perheitä on tilanteessa jossa toinen väsyy.Sen olen oppinut kun oman tilanteeni reilusti kerroin aikanaan myös lasten opettajille koulussa että meitä on paljon.
tapahtuessa. En rupea tässä sen tarkemmin selostamaan silloista tilannetta. Tukea en saanut silloin keltään enkä mistään.
Sijaisperhe ei voi lasta ryövätä, koska sijaisperhe ei päätä huostaanoton jatkumisesta, vaan lastensuojelu.
että sellaiset sijaishoitajat,jotka haluavat pitää lapsen itsellään,tekevät kyllä kaikkensa, että niin myös tapahtuu. Tule lukemaan meille sijaishoitajien antamia, asiakirjoihin dokumentoituja lausuntoja ja mielipiteitä,jos et muuten usko.-Onhan niitä normaalejakin sijaishoitajia olemassa aivan varmasti, mutta kyllä osalla sijaishoitajista on hyvin itsekkäät päämäärät.--Näillä palstoilla käyvät ilmeisesti kirjoittelemassa sellaiset sijaisperheiden pariskunnat,jotka ovat älähtäneet,koska kalikka on kalahtanut. Eikös teillä ole omakin keskustelupalsta,ettekö te saakkaan siellä tarpeeksi tukea toisiltanne pimeisiin tekoihinne?
katkeraa kun et edes hyväksy sijaisvanhemmuutta joka on täysin virallinen nimitys.
Tukitpahan tuota itsekkin sijaisvanhempien keskustelupalstalle juttuinesi.
hyvä ihminen,kyllä se on tullut jo selväksi, että on olemassa kaksi luokkaa:1) täydellisten ja virheettömien sijaisvanhempien sekä viranomaisten luokka ja 2) ihmiskunnan pohjasakkaan kuuluvien biologisten vanhempien luokka.----Ole siis aivan rauhassa sitä mieltä kuin olet.
harhaan johtavia.
Mihin luokkaan lasket itsesi?
Täydelliset? Virheettömät?
Ihmiskunnan pohjasakka?
Surkeuden surkeus sinun kanssasi.
1.Lasta ei viety turhaan
2.Tuettiin tarpeeksi,olisi ollut parempi jos olisi tehty huostaanotto jo ennemmin.Tietoa olisi voinut saada enemmän.
3.Masennuin jonkin verran aluksi,vaikea erottaa kuinka paljon johtui huostaanotosta ja kuinka paljon sitä oli muutenkin.
4.Sijoituspaikka on perhe
5.plussat:Sijaisperhe on mukava,yhteistyöhaluinen,ystävällisiä ja terveitä,haluaa oikeasti lapseni parasta.Meillä on samanlaiset kasvatusperiaatteet pitkälti.
Miinukset:aika iso perhe,mutta hoitavat sen kyllä hyvin,en nyt keksi mitään isoja miinuksia,kaikki on soviteltavissa.
6.Yhteydenpitoa tuetaan tosi hyvin,sijaisperhe tukee melkein enemmän kuin sossut.Ei todellakaan valittamista
Tää kaikki on totta.Meillä on käynyt todella hyvin tässä asiassa.
on tullut tarpeeseen. Onnea sossuille siitä, että joskus tekevät sitä mistä palkkansakin nostavat. Paljon on perheitä, joista huostaan otto pitäisi tehdä, mutta sossut ei kerkiä kun askartelevat tarpeettomien huostaan ottojen kimpussa ja kiusaavat perheidensä hyvinvoinnista huolehtivia äitejä.
jotkut sosiaalityøntekijæt keskittyvæt kiusaamaan lapsistaan huolehtivista yksinhuoltajista, koska eivæt uskalla puuttua todella vaikeisiin tapauksiin.
1. Ei turhaan. Nuorella meni liian kovaa täällä Espoossa ja päädyimme ratkaisuun yhdessä.
2. Saimme tukea mutta tuki ja lastekoti, "kavereiden" lähellä ei riittänyt.
3. Tottakai se teki kipeää mutta sijaisperhe ja yhdistys sekä sossu auttoivat.
4. Yhdistyksessä toimiva sijaisperhe.
5. Plussat: koulu, ympäristö, harrastukset, yhteydenpito ja kaikki
Miinukset: nuori ei asu kotona, se on vaan äidin mielipide mutta nuoren parhaaksihan tässä toimitaan.
6. Tuetaan tosi hyvin. Nuori tuodaan kotiin ja haetaan takaisin. Äiti saa käydä ja olla niin kauan kun haluaa perheen parissa nuoren kanssa tai kahdestaan mökillä.