pitkään, pitkään aikaan tajusin jotain. nyt tiedän mitä tarkoittaa "ontto ihminen". sen tajuaa vasta kun itse on sellainen...
joskus kauan sitten muistan kuinka kävelin katua pitkin hymyssä suin, näin kavereita ja aurinko paistoi. nyt kaikki on rutiinia, samaa, opittua. aamulla ontto minä nousee sängystä, samojen aamutoimenpiteiden jälkeen lähtee päiväksi raatamaan. ontto ihminen jaksaa raataa, koska se ei tiedä mistään muusta. myöhemmin, illalla, tuo ontto ihminen palaa kotiinsa. ei ontto ihminen poikkea matkalla minnekään, koska se ei tunne ketään. ne paikat jossa ennen kävi kavereiden kanssa, ovat enää tuntemattomia ovia.
kotona, jos ontto ihminen voi kodiksi jotain sanoa, hän joka ilta tekee tasan samat asiat aina. myöhemmin hän menee iltapesujen jälkeen nukkumaan, samassa rytmissä. ja aamulla sama toistuu. maailma on tasan se sama, jonka tämä ihminen näki joskus kauan sitten, mutta hän ei tunne sitä enää. valo ei ole samaa - kadut eivät vie enää sinne missä ennen oli hauskaa. ilo on kuollut. joskus joku yritti tuoda sisältöä ontolle ihmiselle, muttei tämä sitä ymmärtänyt - miksi pitäisi, sehän muuttaa päivittäistä rytmiä. vaan kauanko voi ontto ihminen jatkaa samaa rataa - loppuuko se joskus, ja miten?
joskus kauan sitten muistan kuinka kävelin katua pitkin hymyssä suin, näin kavereita ja aurinko paistoi. nyt kaikki on rutiinia, samaa, opittua. aamulla ontto minä nousee sängystä, samojen aamutoimenpiteiden jälkeen lähtee päiväksi raatamaan. ontto ihminen jaksaa raataa, koska se ei tiedä mistään muusta. myöhemmin, illalla, tuo ontto ihminen palaa kotiinsa. ei ontto ihminen poikkea matkalla minnekään, koska se ei tunne ketään. ne paikat jossa ennen kävi kavereiden kanssa, ovat enää tuntemattomia ovia.
kotona, jos ontto ihminen voi kodiksi jotain sanoa, hän joka ilta tekee tasan samat asiat aina. myöhemmin hän menee iltapesujen jälkeen nukkumaan, samassa rytmissä. ja aamulla sama toistuu. maailma on tasan se sama, jonka tämä ihminen näki joskus kauan sitten, mutta hän ei tunne sitä enää. valo ei ole samaa - kadut eivät vie enää sinne missä ennen oli hauskaa. ilo on kuollut. joskus joku yritti tuoda sisältöä ontolle ihmiselle, muttei tämä sitä ymmärtänyt - miksi pitäisi, sehän muuttaa päivittäistä rytmiä. vaan kauanko voi ontto ihminen jatkaa samaa rataa - loppuuko se joskus, ja miten?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sait hämmästyttävän tarkasti kirjoitettua sen mitä itsekin pitkän aikaa pohtinut, juuri nyt elän siinä vaiheessa, että pohdin jaksanko jatkaa omaa liikkuvan zombien elämää, millon viimeksi nauroin, en edes muista, osaisinkohan edes enään, umpikujaanhan ilmiselvästi polku vie mutta mistä voimat suunnan kääntämiseen....
Minäkin olen arkeen urautunut. En ajattele että sellainen elämä olisi kamalaa ja hukkaan heitettyä, päinvastoin, toistuvuus tukee. Mutta silti joka päivä on ainutlaatuinen, aina voi nähdä tutuissakin asioissa jotakin uutta. Voi (ja pitää) oppia ottamaan ilo uusista, ihan pienistä ja huomaamattomista jutuista. Niissä on se hyvä puoli että niitä riittää kun vain kerran niille herkistyy.