13.9.2005 Milli jäi traktorin renkaan alle. Sen koko takapään luut murskatui, eikä mitään ollut tehtävissä. Milli nukkui ikiuneen mun syliini.
Se koira oli mulle elämä, aina mukana. Heilutti häntää ja iloitsi. Se vinkui aina ollessaan todella iloinen, se seurasi mua minne meninkin, tunki väkisin syliin ja nuoli naamaa. Nukkuin mun kyljessä kiinni ja kuorsasi. Se oli maailman elämäniloisin koira ja paras ystäväni. Milli oli vasta 3-vuotias, pieni pallero. Mäyräkoira on niin matala, että se jää aina jalkoihin..
Ikävä ja suru on niin suunnattomia, etten välillä jaksa edes liikkua. Itken vain ja tuijotan kaukaisuuteen. Toivon sydämeni pohjasta, että Millillä on nyt hyvä olla. Ja toivon myös sydämeni pohjasta, että traktorilla ajanut henkilö saa rangaistuksensa. Jälkien ja silminnäkijöiden mukaan kuski ei hidastanut, ei jarruttanut eikä väistänyt. Ajoi suoraan yli. Milli ei ehtinyt väistää, kun se tuli niin lujaa. Milli puri mua, siihen sattui. Siihen sattui lujaa. Se itki kauan, me veimme sen Kankaanpäähän, missä perheen tuttu eläinlääkäri tutki sen ja antoi lopuksi yliannostuksen nukutuslääkettä. Hiljaa loppui hengitys ja sydämen lyönnit. Jäljelle jäi vain suunnaton ikävä ja suru.
Sain viettää sen viimeiset hetket sen kanssa, kertoa, miten tärkeä se minulle on. Pitää sitä sylissä ja hyvästellä sen. Kannoin sen itse hautaan ja peittelin sen. Poikaystäväni tuki minua koko ajan. Minne ikinä meninkin, Milli oli aina mukana. Se oli maailman paras koira, eikä se ikinä menetä titteliään.
Se olisi halunnut nähdä enemmän elämää ja äitinsä kolmannet pennut. Se olisi halunnut hoivat pentuja ja olla minun kanssani. Ja minä olisin halunnut olla sen kanssa. Milli oli enemmän kuin koira, se oli perheenjäsen. Kaikkein rakastetuin koira. Itken sen vuoksi koko ajan tuskaani pois. Millään muulla ei ole merkitystä, on vain ikävä ja kaipaus ja iso kolo elämässä. Mikään ei koskaan voi korvata Milliä, Milli on maailman paras koira. Ikuisesti. En unohda sinua koskaan, Milli. Olet aina rakkaani. Rakastan sinua aivan mahdottomasti! Jos vaan saisin sut takasi...
Se koira oli mulle elämä, aina mukana. Heilutti häntää ja iloitsi. Se vinkui aina ollessaan todella iloinen, se seurasi mua minne meninkin, tunki väkisin syliin ja nuoli naamaa. Nukkuin mun kyljessä kiinni ja kuorsasi. Se oli maailman elämäniloisin koira ja paras ystäväni. Milli oli vasta 3-vuotias, pieni pallero. Mäyräkoira on niin matala, että se jää aina jalkoihin..
Ikävä ja suru on niin suunnattomia, etten välillä jaksa edes liikkua. Itken vain ja tuijotan kaukaisuuteen. Toivon sydämeni pohjasta, että Millillä on nyt hyvä olla. Ja toivon myös sydämeni pohjasta, että traktorilla ajanut henkilö saa rangaistuksensa. Jälkien ja silminnäkijöiden mukaan kuski ei hidastanut, ei jarruttanut eikä väistänyt. Ajoi suoraan yli. Milli ei ehtinyt väistää, kun se tuli niin lujaa. Milli puri mua, siihen sattui. Siihen sattui lujaa. Se itki kauan, me veimme sen Kankaanpäähän, missä perheen tuttu eläinlääkäri tutki sen ja antoi lopuksi yliannostuksen nukutuslääkettä. Hiljaa loppui hengitys ja sydämen lyönnit. Jäljelle jäi vain suunnaton ikävä ja suru.
Sain viettää sen viimeiset hetket sen kanssa, kertoa, miten tärkeä se minulle on. Pitää sitä sylissä ja hyvästellä sen. Kannoin sen itse hautaan ja peittelin sen. Poikaystäväni tuki minua koko ajan. Minne ikinä meninkin, Milli oli aina mukana. Se oli maailman paras koira, eikä se ikinä menetä titteliään.
Se olisi halunnut nähdä enemmän elämää ja äitinsä kolmannet pennut. Se olisi halunnut hoivat pentuja ja olla minun kanssani. Ja minä olisin halunnut olla sen kanssa. Milli oli enemmän kuin koira, se oli perheenjäsen. Kaikkein rakastetuin koira. Itken sen vuoksi koko ajan tuskaani pois. Millään muulla ei ole merkitystä, on vain ikävä ja kaipaus ja iso kolo elämässä. Mikään ei koskaan voi korvata Milliä, Milli on maailman paras koira. Ikuisesti. En unohda sinua koskaan, Milli. Olet aina rakkaani. Rakastan sinua aivan mahdottomasti! Jos vaan saisin sut takasi...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Laitan vielä uuden viestin, niin nimimerkkinin näkyy.
Otan osaa suureen suruusi,tiedän tunteen
menetin oman rakkaani tammikuussa.Vieläkin
ikävöin ja itken vaikka minulla on jo uusi
ihana pentu.Voimia koita jaksaa ja itke vain
aina,kun siltä tuntuu!!!!!Hyvää syksyä myös
sinulle.
sen teen ja yritän päästä surusta yli. Olemme perheeni kanssa hankkimassa toista pentua, kun ei kukaan voi elää ilman toista mäyristä. Koko perhe itkee ja suree, kaikki rakastivat Milliä. Minä vain kaikkein eniten.. Tuntuu, ettei helpota millään..
Luin kirjoituksesi ja en voinut olla itkemättä puolestasi...
Otan syvästi osaa suureen suruusi.
Tosi surullista, toivoisin että olisin nyt vieressäsi ja saisin antaa sinulle ison lohdutus halauksen.
Usko pois Millillä on nyt hyvä olla kuten hänellä oli sinunkin kanssa ja Millille jäi varmasti yhtä monta kivaa muistoa teidän yhteisistä hetkistä kuten sinulle jäi Millistä.
Jaksamista.
on tulossa uusi pentu tammikuussa. Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa. Milli olis varmasti innoissaan uudesta mäykystä. Niin hyvin se otti hoitoonsa äitinsä toiset pennutkin, kun äiti kyllästyi! Sillä koiralla oli suuri sydän.
Menetin juuri itsekin mäyräkoiran joten tiedän miltä sinusta tuntuu. Tuska ja suru on suunnatonta, mutta kyllä me jaksetaan ja päästään yli. Voimia ja jaksamisia!
munkin koiran nimi on milli ja se on 3v. ja kun luin kirjoitustasi tuli paha mieli jos millille olisi tapahtunut noin ja toisenkin millin puolesta mutta usko pois siellä miisä se onkaan siel sen on huvä olla.(vaikka on vehnäterrieri) koeta jaksaa ja uusi pentu saattaisi auttaa ikävään!:(
siis vehnäterrieri on minun koirani et jos sille ois tapahtunu noin.=(
Olen pahoillani Milli koirasi pois menosta.Ymmarran kovin surusi ja ikavasi.Toivon sydammestani etta uusi hauveli antaa sinulle uutta voimaa ja helpottaisi ikavaasi.Keronpa tassa sinulle tarinani.
Minulla on ollut kaksi perhoskoiraa joita rakastin sydammeni pohjasta.Ensimmainen oli Jasmin joka oli minulla kuusi vuotta.Elainlaakarin virheellisen hoidon takia rassukka menehtyi .Laakari sanoi etta hanella on sydammessa vikaa ja joutui juomaan laaketta kuolinpaivaansa asti.Yksi aamuyo Jasmin heratti minut ja kellahti selalleen.Ajattelin etta onpas kumma aika alkaa leikkimaan,kun se leikki valilla niin etta meni selalleen ja nosti raajat ylos ja minun piti tokkia niita kammenella,tykkasi siita leikista kovin.Paa retkahti sivulle ja vaikka yritin mita, niin Jasmin ei reakoinnut.Mieheni oli poissa silloin ja onneksi poikani oli kotona.Heratin Kein ja sanoin etta Jasmin ei henggita, alkoi antamaan heti tekohengitysta ja mina soittamaan naapurille.Naapurin poika etsi paivystavan laakarin ja yhteen ainoaan paastiin mika oli meita lahinna(asun ulkomailla) paastiin laakariin,oli han jo ovella vastassa meita.Jasmin hengitti heikosti,laakari tutki ja totesi etta silla on hengitys tiessa kasvain ja siksi ei saa henkea.Ihmettelinkin aina,etta miksi sen aani korisee kun se hengittaa.Luotin niin siihen elainlaakariin joka ensin hoti Jasminia,etta en vaihtanut toiseen laakariin.
Tama paivystava laakari sai Jasminiin viela eloa vahaksi aikaa.Sanoi etta parempi soittaa miehellenne, silla tassa ei varmasti ole enaan kauaa aikaa.Niinpa soitti poikani hanelle(itse olin niin jarkyttynyt) ja mieheni paasi tulemaan nopeasti,silla oli vasta aamuyo,eika teilla ollut ruuhkaa.Voitteko kuvitella etta Jasmin raukka yritti siella happikaapissa viela nousta jaloilleen kun kuuli mieheni kutsuvan nimelta.Jasmin oli tosiaan meillekkin kuin perheen jasen!!!!!!Laakari sanoi etta voitte kayda vahaksi aikaan kotona,kun tama tilanne on rauhallisempi nyt.Aamulla heti mentiin jasminin luokse.Laakari sanoi etta han yritti jos Jasmin jaksaisi hengittaa tavallista ilmaa ilman happikaappia,mutta ei kuulema jaksa.Elika happikaapissa se pystyy hengittamaan paremmin.Seurasimme tilannetta pari tuntia,kun laakari antoi meidan luvan olla siella.Sitten itse sanoimme lahtevamme kotiin etta tulemme taas.Kun paasimme kotiin, soi puhelin ja sanoivat etta tulkaa nopeasti takaisin.Tiesin etta nyt ei ole enaan kauaa aikaa Jasminilla.Ehdimme sinne ja Jasmin oli jo siirretty happikaapista operaatio huoneeseen, missa se rassukka makasi letkuissa ja hengitti huonosti(minua itkettaa ihan kamalasti ) Laakari sanoi etta hyvastelkaa Jasmin,sain ottaa syliin ja kaikki olivat vieressa.Lauloin Jasminille levon hetki nyt lyo, silla se rakasti sita etta aina kun mentiin nukkumaan lauloin sille sen tuutulauluna ja taputin samalla sita pepulle ja se ummisti aina silmiansa kun kuunteli.Sitten mieheni ja tyttareni seka poikani antoivat Jasminille suukon paalaelle ja mieheni sanoi laakarille etta nyt voitte antaa Jasminille levon.Sain pitaa Jasminia sylissani kun laakari antoi hanelle piikin ja sanoi ennen sita.Nyt paasee Jasmin taivaaseen.En ikina unohda niita kauniita sanoja mita han sanoi!!!!!!Saatiin Jasminille kaunis arkunmallinen laatikko milla vietiin kotiin.Pidetiin yksi yo kotona, mieheni otti syliin ja kierratti kaikissa huoneissa Jasminin ja sen jalkeen laitettiin takaisin laatikkoon ja jaita ymparille seka valtavat maarat kukkia mita saimme ystaviltamme ketka tulivat hyvastelemaan jasminin.Seuraavana paivana haudattiin talomme takaosaan Jasmin.Siella paastiin joka paiva kaymaan,on tosi kaunis hauta.Jasminin kuoltua,kului vahan aikaa,kun itse sairastuin masennukseen ja panikkiin.Yhtakkia,tuntui etta en saa henkea paivalla kun olin yksin kotona.Onneksi tassa lahella oli yleislaakarin vastaan otto,etta paasin sinne juosten.Olin kauhuissani kun tuntui etta en saa henkea.Laakari totesi heti puheistani etta Jasminin kuolema oli sen laukaissut.Sain siihen laaketta,mutta masennus vain jatkui.Perheeni alkoi olla huolissaan tilanteestani ja yksi kirkas paiva tanne hommattiin uusi pieni koiran pentu(papillon)Ensin en pariin viikkoon jaksanut ajatella sita koiranpentua,mutta yksi paiva keittiossa ollessani silmani avautuivat, kun se katseli minua siina jalkojeni vieressa paa kallellaan.Ihan kun sen silmat olisi sanoneet,etko sina rakasta ja valita minusta!!!! Tuli niin ihmeellisen ihmeellinen tunne sina hetkella,ihan itketti.Siita paivasta lahtien oltiin erottomat.Joka paiva kannoin Tina pentumme Jasminin haudalle ja puhuin sille etta taalla makaa Tinan sisko(leikkisisko)Aloin pikkuhiljaa paasta masennuksestani vaikkakin Jasmin oli aina mielessani ja on vielakin.Tinan kasvattua oppi se itse minun perassanoi tulemaan Jasminin haudalle.Kerran katsoin etta meneeko itse ensin.Sanoin etta mennaan siskon luokse,meni Tina edella ja odotti siina haudan edessa katsoen hautaan pain!!!!!Kun kyykistyin siihen,istahti Tina viereeni ja odotti siina niin kauan kun mina nousen.Sen jalkeen paastin Tinan aina ensin sinne.
Tina tytto oli ihana iloinen ja hyvin sosiaallinen koira.Ymmarsi puhetta hyvin paljon,niinkuin Jasminkin.Ihmiset ihmettelivat,kuinka koirani ymmartavat puhettani niin tarkasti.Kylla itsekkin valilla mietin sita asiaa.
Viime vuonna kesalla elokuussa (mieheni ollessa ulkomailla)sai Tina tyttomme myrkkya ulkona,ollessamme lenkilla.Aamulenkin jalkeen alkoi paivalla reakoida kummasti ja onneksi oli poikani tulossa juuri kotiin kun olin yksin taalla.Nopeasti laakariin taas ,Tinakin eli vain puolitoista paivaa.Ei ollut mitaan tehtavissa kun Tina oli pienikokoinen ja myrkky oli ehtinyt vaikuttamaan jo niin kauan.Laakari teki kaikkensa(sama laakari kun oli Jasminilla,kun vietiin paivystykseen)Talla laakarilla oli vedet silmissa kun naki minka tuskan taas jouduimme kokemaan nain lyhyessa ajassa.Silloin ajattelin etta nyt tarvitsee olla vahva,enka saa jaada sangyn pohjalle makaamaan ja miettimaan. Tina paasi siskonsa viereen lepaamaan.Tallakertaa taas oli valtava maara kukkia ihmisilta,niin pidettyja he olivat(en muistanut sanoa etta elainlaakarikin lahetti Jasminille ja samoin Tinalle kukkia kun kuolivat)Tosiaan hyvin elainrakas laakari!!!!!!
Mieheni kanssa olin paivittain yhteydessa puhelimitse, vaikka han oli niin kaukana,lohduttelimme toisiamme puhelimitse.Miehelleni se oli myos kova jarkytys,itki siella kovin ja kun paasi kotiin purkautui kova ikava.Sailytin uurnan kotona niin kauan kun mieheni tulee kotiin etta saadaan haudata koko ｐerhe Tina hautaan.Meilla on ihanat muistot Perhos enkeleistamme.Koskaan emme heita unohda.Varmaan otan taas joskus koiran,mutta talla hetkella en pysty viela ottamaan.Olin viime vuonna hoitamassa kuolevaa aitiani suomessa puolivuotta sisarteni ja isan kanssa hoidimme hanet kotona,han sairasti syopaa ja menehtyi siihen kevaalla.Siksi en jaksa viela ajatella koiranpennun ottamista.Mutta tassa tuli pitka kirjoitus.Toivotan kaikille koiriensa menettaneille voimia seka myos kaikille teille elainystaville terveisia.Kirjoittelen sitten kun meillekin ilmestyy koiran pentu.
Näitä lukiessani. Tiedän miltä se tuntuu...
Meillä oli pitkäkarvainen mäyräkoira, mutta se kuoli. Yhtenä viikonloppuna olimem mökillä (menimme sinne perjantaina), launtaina koiramme oli ihan veltto, kävi pissalla ehkä kerran. Teki pahaa ktsoa sitä, kun se ei päässyt eteen lahasi vain ruumistaan lattialla. Koiralla oli tapana laittaa pää haarojen vähään, jos ihmnen istui jalkojensa päällä, koira yritti kovasti päästä, mutta ei siihen kyennyt ja jai uikuttamaan, kun ei päässyt. Kyyneleet nousivat siinä silmiin, kun joutui katsomaan niin elämänhaluistakoiraa joka ei enään päässyt eteempäin vaikka yritti kovin. Otin oikan syliini ja syleili sitä, se nuolaisi kasvojani ja laittoi sitten pään käsieni päälle. Suraavana sunnuntaina koira oli kunnossa. Olin jo huokaissut helpotuksesta, kun päättelin, että ei sillä ole mikään hätänä. Maanantai aamuna heräsin kun minut tultiin herättämään ja kerrottiin että koira on kuollut. Juoksin aamu klo 6 katosomaan koiraa toiseen huoneeseen jossa se makasi ihan jäykkänä ja silmät ummessa. Tipahdin lattialle itkien, enkä pystynyt puhunaan, enkä edes liikkumaan, koitin herättää koiraa, mutta se ei hievahtanutkaan. Laitoimme koiran varovasti jäte säkkiin (sillä halusimme haudata sen mökille) ja sitten pahvilaatikkoon, en pystynyt katsomaan kun tämä tapahtua ja en halunnut että koiran ruumista, päätä taitetaan mitenkään. Teki pahaa katsoa kun pussi suu suljettiin. Kysyin monta kertaa, että entä jos koira herääkin ja sitten se huomaa että ei saa happea... Olin ihan sokissa. Muutaman päivän kuluttua rupesin ymmärtämään mitä oli oikein tapahtunut.
Nyt olen päässyt jo uli tapahtuneesta mutta tätä tekstiä kirjoitaessani silmät täyttyivät kyynelistä kun muistelin taphtunutta.
Se oli maailman paras koira piti lapsista, ei tehnyt pahaa kenellekään, elämän iloinen ja hyvn rakastavainen
silmaan lukiessani teidan kirjoituksianne.Olen pahoillani hauvelisi poismenon vuoksi.
Kaikkea hyvaa Sinullekin.Toivoopi Perhosenkeleiden mamma
:( Se on vaan jotenkin niin kamalaa, kun koira kuolee.. Minäkin itken vieläkin joka ilta (illat on pahimpia, Milli oli aina mukanani, nukkui vieressäni, pää olkapääni päällä ja tuhisi, Venla nukkuu jalkopäässä, sen tulee muuten kuuma) kun on niin surullinen ja voimaton olo. Sattuu sydämeen, kuristaa ja ahdistaa, eikä siitä pääse eroon.. Tahtoo vaan rakkaansa takaisin..
Kyynel tuli minullekkin silmään lukiessa ja jo tätä pätkää kirjoittaessa. On niin hiljaista ja tyhjää.. Ja ikävä on suunnaton. En voi edes kävellä Millin haudan ohi itkemättä..
Ymmarran kovan tuskasi!!!!!!Mutta kylla se taas helpottaa.Nyt tuntuu kamalalta kun Millia ei ole,mutta aika parantaa haavat.Sitten tammikuussa kun saat uuden pennun,alkaa taas se ihana aika.Yrita jaksaa eteenpain ja kannattaa kirjoittamalla purkaa omaa tuskaansa pois,jos se auttaa.Voit kirjoitella minulle hotmailiin jos [email protected]
Mainitsen etta taalla japanissa missa asun on aika eromme 7 tuntia elikka olemme edella suomen aikaa.Ihan varmasti vastailen jos haluat kirjoitella.Jasminin ja Tinan mama
heti kun ehdin ja jaksan. Nyt on vähän rästiin jääneitä hommia, kun en saa mitään aikaiseksi.
Ikävä on vieläkin kova, enkä usko sen hellittävän vielä pitkän aikaan. Välillä itkettää kunnolla ja koko ajan kurkkua kuristaa. Ja pitää näyttää iloiselta.. Joidenkin ihmisten mielestä on tyhmää surra koiran kuolemaa, mutta ne ihmiset ei ymmärrä, millainen kaveri voi koira olla. Milli oli maailman paras. Sattuu ja ahdistaa, kun ajattelenkin, etten enää ikinä näe mun ikiomaa, rakasta Milliäni..
Muistan kuin eilisen päivän kun meidän mäyris herra nukkui pois.Näimme kuinka se kärsi, kun sydän teki loppuaan.
Saku Matias nukkuin pois reilu 5 vuotta sitten, ikävä ja tuska siltikin vielä, se oli maailman helpoin koira, mitä nyt välillä pasko keskelle katua kun oltiin kotia menossa.Se kulki melkein aina vapaana(vaikka keskellä stadia), pimeellä ei, hihna piti olla.Sillä oli ikää reilu 12 vuotta, tuli meille 5 vuotiaana pieneläinklinikalta,seuraavana päivänä olisi kuollut, jos emme olisi hakeneet sitä pois sieltä.
Minun 12.5 v mäyrikseni, Ukko kuoli tänään aamuyöstä 12.5 v vanhana. Aika tuli täytteen, sydän ei kestänyt. Olen surullinen ja murheellinen vaikka tiedänkin että sillä on nyt hyvää olla koirien taivaassa. Mutta suru on muuttanut kotiini josta ainoa kaverini lähti lopullisesti.
Otan osaa suruusi,mika on suuri tallahetkella.Toivon sydammestani etta jaksat tasta eteen pain.Uskon etta hanella on hyva olla siella koirien taivaassa.Koti tuntuu todellakin erinlaiselta,kun koira on lahtenyt.Mutta joskus taas myohemmassa vaiheessa, uskon etta meidan kotiin tulee taas iloa uudesta pennusta.
Jaksamista sinulle ja voimia.Jasmin ja Tinan mama
on kaikkein pahinta. Millin kuoleman jälkeen jäljelle jäi vain ikävä, suru ja yksinäisyys. Viueläkin itken ja suren Milliä, tunsin sen liian vähän aikaa.. Ja koko ajan mietin, olisinko voinut estää koko tapahtuman.. Rakkaan kuolema on kamalaa.
Tervehdys!
Tiedätkö nyt parasta olisi tyytyä siihen mitää muuttaa et voi, siis koirasi on katsomassa Sinua koirien taivaasta, eikö totta? Hänellä on hyvää olla ja Sinä sait olla rauhallinen, olet rakastanut häntä ja huolehdit hänestä parhaasi mukaan.
Ole onnellinen yhteisestä ajasta, kyllä Sinulle ehkä tulee vielä uusi koira josta on sitten paljon iloa ja onnea.
Hei:( Olen keväällä hankkimassa lyhytkarvaista mäykkyä..mutta toisaalta on inhottavaa, koska ne kuolee..mulla oli hamsteri ja siitäkin menin ihan masikseen ja hakkasin yöt tyynyäni ja itkin ja huusin sen nimeä..nyt se on ollut jo kuukauden poissa:(( mutta kyllä haluan tarjota mäykylle kodin vaikka se kuoleekin! sitten se pääse koirataivaaseen..tuli kyyneleet silmiin kun teidän tarinoita luki:( pärjäilkää!! voimia teille! nyt teillä on iki-oma suojelusenkelinne taivaassa.."vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa, ne on tallessa päivien menneiden; tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa"
Se pitäisi ajatella, mutta on vaan niin kamalaa..
Uusi pentu tulee taloon vuoden vaihteessa, mutta omaa koiraa tulee olemaan aina ikävä. En osaa sanoa muuta kuin, että se oli maailman paras koira. Toi kuin ajatus. Mun ajatukseni. Millu oli mulle kaikkein läheisin. Siksi se on niin kamalaa.