Olemme ollet parisuhteessa 15 vuotta.
Heti ensimmäisten vuosien jälkeen seksi hiipui olemattomaksi. Koetimme erotakkin ja kummallakin oli hetken uusi kumppani. Minulla oli varsin onnistunut ainakin seksuaalisessa mielessä, miehelläni kuulema ei. Nyt olemme viimeisen viiden vuoden aikana kerran tehneet sitä.
En usko, että puolisoni on uskoton (toivon, että olisi) ja itse tekisi kovasti mieli, mutta kun se ei ole ratkaisu.
En todellakaan halua miestäni, eikä hän ilmeisesti minua, kun ei edes yritä. Puhuminen asiasta tuntuu turhalta, mutta väistämättömältä.
Onko ketään joka olisi ollut/on edes lähes samankaltaisesa tilanteessa?
Tällä hetkellä näen eron ainoa järkevänä ratkaisuna.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikä tässä nyt on ongelmana, kun ei kumpikaan kerran tahdo?
Olemmeko "kasvaneet erillemme", onko meistä tullut kuin sisko ja sen veli?
Jotain tällaista kai.
Sitäpä vain pohdin, että onko haluni erota liian pinnallinen, kun kerran muuten menee ns. hyvin.
Helvetillisä ongelmia, mutta todellakin todellisia!
Sain sen käsityksen alusta, että seksielämä hiipui jo melko pian, jolloin erilleen kasvaminen ei minusta ole kyse, vaan lähinnä siitä, että ette kaipaa seksiä kovinkaan usein.
Jos kuitenkin kaipaatte, voi kyseessä tosiaan olla mm. tuo mainitsemasi sisko-veli -tuntemus, tai muu. En nyt muista, mainitsitko tästä, mutta oletteko puhuneet asiasta? Voittehan sopia, jos se molemmille sopii, että voitte harrastaa seksiä muiden kanssa. Monille tällainen järjestely tuskin sopii mustasukkaisuuden vuoksi, mutta ratkaisuhan tuokin.
Ehkä olet jo vaan niin ällöttävä, löysä, kohta nelikymppinen.
on täälläkin,20 avioliittovuoden jälkeen. Onhan sitä ennenkin ollut ns. haluttomia kausia, mutta nyt sitä on kestänyt vuoden päivät. Emme pysty keskusteleman asiasta ja nyt alka oma hermo mennä - kun kuitenkin tietää, että asia on molemmilla mielessä, ja toki haluja varmasti on aika ajoin kummallakin. Välttelen miestäni jo arkisissa hyväilyisäkin, koska tunnen nekin kiusallisiksi tämän v-mäisen tilanteen takia. Onko ratkaisua pulmaan jollakin, kokemuksia...?
Hyvin samantapainen tilanne meilläkin. Myöhäistä jo ottaa edes puheeksi. Kumpikaan ei varmasti tee aloitetta. Taitaa kohta olla jo pari vuotta kun viimeksi... ja kyseessä 43/42v pari.