Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    En osaa rakastaa

    Ihan kuin tunteeni olisivat lamaantuneet. Vihaa ja raivoa kyllä tunnen mutten mitään positiivista. Elämänilo on kadonnut. Kohtelen muita paremmin kuin itseäni. Silti en osaa rakastaa, en ymmärrä seurustelun merkitystä. Hymyilen ja nauran harvoin (nykyään olen itkuinen), en halua keskustella mistään turhasta. Jos aloittaisin seurustelun jonkun pojan kanssa, taputtaisin vain häntä päähän sanoen että "jatkahan vain omaa elämääsi". En soveltuisi hyväksi äidiksi koska minulla ei ole mitään äidin vaistoja ja minusta 18-vuoden jatkuva lapsen paapominen jo ajatuksenakin on henkisesti raskasta. Pidän itseäni viallisena ja epäonnistuneena. Yritän parhaani opiskelussa vaikka itsemurha pyörii melkeinpä aina mielessäni. Toivon että jollain olisi ase että ampuisi minut. Yritän saada hyväksyntää mielistelemällä, vaikka tiedän sen olevan aika tehotonta. Ystävät kohtelevat minua kuin ilmaa (jos niitä nyt voisi ystäviksi kutsua).
    2465
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 2

    Vanhimmat

    Ensinnäkin, suvaitse itsesi masentuneena, koska sitä sinä selvästi olet. Jos keinosi selviytyä väsyneenä ja masentuneena on mielistely, niin anna se itsellesi anteeksi. Masentuneena haluaa välttää ylimääräisiä konflikteja, jolloin voi olaa hyväkin mielistellä. Aika parantaa haavat. Kuuntele itseäsi. Sinun ei tarvitsekaan olla täydellinen. Sinä voit olla joskus heikko. Elämä on sosiaalista peliä, jossa sinä olet nappula. Tsemppiä sinulle elämän tiellä.

    Äänestä

    Kuin omia ajatuksia.
    Tosin sukupuoli on eri ja ikääkin lienee hieman vähemmän?

    Oletko käynyt ns. ammattiauttajalla?
    Masennukseen on lääkkeitä.
    Keskustelukin auttaa usein.

    Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    nofeel kirjoitti:

    Ihan kuin tunteeni olisivat lamaantuneet. Vihaa ja raivoa kyllä tunnen mutten mitään positiivista. Elämänilo on kadonnut. Kohtelen muita paremmin kuin itseäni. Silti en osaa rakastaa, en ymmärrä seurustelun merkitystä. Hymyilen ja nauran harvoin (nykyään olen itkuinen), en halua keskustella mistään turhasta. Jos aloittaisin seurustelun jonkun pojan kanssa, taputtaisin vain häntä päähän sanoen että "jatkahan vain omaa elämääsi". En soveltuisi hyväksi äidiksi koska minulla ei ole mitään äidin vaistoja ja minusta 18-vuoden jatkuva lapsen paapominen jo ajatuksenakin on henkisesti raskasta. Pidän itseäni viallisena ja epäonnistuneena. Yritän parhaani opiskelussa vaikka itsemurha pyörii melkeinpä aina mielessäni. Toivon että jollain olisi ase että ampuisi minut. Yritän saada hyväksyntää mielistelemällä, vaikka tiedän sen olevan aika tehotonta. Ystävät kohtelevat minua kuin ilmaa (jos niitä nyt voisi ystäviksi kutsua).

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu