1007 - johan on viritys!

Selailinpa Tekniikan Maailmaa. Peugeot on näköjään tuonut markkinoille uuden mallin, jossa huomio kiinnittyy erikoiseen ovisysteemiin.

Epäilemättä hienoa tekniikkaa, mutta tilankäyttö on autossa suorastaan surkeaa! Kokonaisleveys edustusautomainen 183 cm, mutta taakse on sijoitettu vain kaksi istuinta, ja nekin aivan kylki kylkeen. Siis neljälle rekisteröity auto, jolla on tilataksin mitat ja perheauton hinta. Myyntiorganisaatio on mahdottoman tehtävän edessä kaupatessaan moista vehjettä.
232571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Eiköhän 1007 ole enemmänkin kuriositeetti lähinnä omaperäisen oviratkaisunsa takia. Sillä saadaan liikkeelle uteliaat, jotka sitten ehkä ostavatkin jonkin järkevämmän mallin. Ei siitä mitään myyntimenestystä saa millään keinolla. Liikaa hintaa ja alitehoinen moottori - ainakin 1.4/73 hv. Oikeasti myytäväksi tarkoitettuja ovat tulossa olevat 107 ja 207.

Sitäpaitsi tuo leveyslukema 183 ei pidä paikkaansa - tai ei ainakaan ole vertailukelpoinen. Se sisältänee myös peilit, joita ei leveyteen yleensä mukaan oteta.

Peugeotin nettisivuilla leveydeksi ilmoitetaan 168,6 cm, joka auton luonnossa nähneenä onkin aivan uskottava arvo. Vertailun vuoksi: 206:n leveys on 165,2 cm ja 307:n 174,6 cm. Tätä pienempää leveyslukemaa puolustaa sekin, että 1007:n raideleveyskin on 7 cm 307:n vastaavaa kapeampi.

Äänestä
  • ...siis tilataksin leveys ja korkeus!

    Äänestä

  • Tingitään hiukan kirjoitti:

    ...siis tilataksin leveys ja korkeus!

    Taitaa muuten noiden liukuovien mekanismit syödä tuota takapenkin leveyttä, eli ovien motoriikka lienee sijoitettu koteloihin takapenkkien sivuilla?

    Äänestä

...sinun ei ole pakko ostaa autoa, vaan voit jatkaa ajeluasi punajuuren värisellä Ladallasi, joka myös testataan ko. lehdessä..

Äänestä
  • Ostopakko tästä vielä puuttuisikin! Pösön saisi 21000 eurolla ja siihen mahtuisi neljä ihmistä ja ostoskassi. Ladassa on kiinni suunnilleen satanen ja sateensuojaan mahtuu viisi viikonloppukamat. Värin arvasit väärin: mulla on sellanen peike.

    Äänestä

  • Ladakuski kirjoitti:

    Ostopakko tästä vielä puuttuisikin! Pösön saisi 21000 eurolla ja siihen mahtuisi neljä ihmistä ja ostoskassi. Ladassa on kiinni suunnilleen satanen ja sateensuojaan mahtuu viisi viikonloppukamat. Värin arvasit väärin: mulla on sellanen peike.

    Se onkin parempi väri kuin se punajuuri..=)

    Äänestä

  • Ladakuski kirjoitti:

    Ostopakko tästä vielä puuttuisikin! Pösön saisi 21000 eurolla ja siihen mahtuisi neljä ihmistä ja ostoskassi. Ladassa on kiinni suunnilleen satanen ja sateensuojaan mahtuu viisi viikonloppukamat. Värin arvasit väärin: mulla on sellanen peike.

    Jätkällä ripulipaskan värinen lada. Eihän siitä edes näe koska ruoste on tehnyt tehtävänsä ja voi tulla ikävä tilanne kun ovi jää käteen kesken kauppareisssun.

    Äänestä

Sanoppas kuinka moni aamuin ja illoin yksin työmatkaa ajavista tarvitsee lähes 5 m pitkän ja 5 paikkaisen auton, jossa on lisäksi yli 500 l tavaratilaa. Voi jokusella olla tarve toisenlaiseen autoon. Lisäksi 1007 on turvallinen, hyvä ajaa ja meluton toisin kuin Lada.

Äänestä
  • Ei kukaan.

    Äänestä

  • kuinka moni sellainen, joka aamusella töihin menee yksin ja viikonloppuna koko perheen kanssa tavaroineen mökille tai harrastamaan, päätyy ostamaan 1007:n?

    Kun ostin 406 HDi:n kysyi kaveri, joka oli vaihtanut Samaran Lagunaan, paljonko täytyy ajaa jotta diesel kannattaa.
    Vastasin että yhtä paljon kuin pitää ajaa että kannattaa vaihtaa Samara Lagunaan.

    Kullekin sopiva, mitä sitä toisten autovalintoja arvostelemaan (vaikka sanottakoon, tojoa tuskin koskaan ostan).

    Äänestä

Eihän sitä ole ladaan tarkoteettu verrattavaksikaan, eikä mihinkään isoon autoon tilaa tarvitseville löytyy muita pösöjä 307-407 -607 jne.
Auto on pikkunäppärä auto ja suht tilava kokoisekseen ja sitäpaitsi ajeltiin sitä ennen Fiat 600:lla ja sehän vasta viritys oli ja voi pojat ne tilat.

Äänestä

Näillä pikkuautoluokan "tila-autoilla" kuten vaikkapa 1007, Fiat Idea ja Renault Modus on täsmälleen sama ongelma: ensinnäkään niissä EI ole mitään tilaa ja toisekseen ne maksavat saman verran kuin kyseisen merkin alemman keskiluokan 5-oviset vaikka varusteet ja koneet ovat selvästi heppoisemmat.

Jos tarvitsee taloudellisen, pienen ja ketterän auton, niin Peugeotilla on 206, Rellulla Clio ja Fiatilla Punto joissa kaikissa on riittävät tilat yhden (tai kahden) ihmisen käyttöön, mainiot ajo-ominaisuudet ja Clion tapauksessa jopa äänieristys ja jonkinsortin ajomukavuuttakin.

Minkä tahansa edellämainituista saa jo kunnollisen kokoisella moottorilla ja vähintään riittävillä varusteilla 17-18k€ hintaan.

Jos taas edellämainitut eivät riitä, saa 20-21k€:lla 5d 307:n, Meganen tai Stilon 1.6l koneella tai jopa farkun 1.4:ella.

Joten miksi hel**tissä joku maksaa tämän 21k€:ta jostain 1007:sta, Ideasta tai Moduksesta joissa on kuitenkin vain sen 17k€ pikkuauton tilat ja tyypillisesti joku surkea 1.2-1.4l kone ja huomattavasti korkeampi kulutus painon ja otsapinta-alan kasvun takia.

Äänestä
  • Miksi joku ostaa 2 paikkaisen ja 2 ovisen Mersun vaikka saman kuljetuskyvyn ja ahtauden saa 5-10 kertaa halvemmalla. Eivät kaikki halua Corollaakaan vaikka aseella uhattaisiin. Siitä 1007 puheenollen, niin siitä saa ne takapenkit ihan irtikin ja tulee hyvin tavaratilaa. Kolariturvallisuuskin on ihan eri luokkaa kuin jollain Puntolla tai Micralla.

    Äänestä

  • 1007 Trendy 1.4 54kW
    Hinta 21200€
    Kulutus: 6,4
    0-100km/h 15,6s

    Samat tilat tarjoava, näppärä, taloudellinen ja edullinen pikkuauto:

    206 XR 1.4 S-Edition 55kW
    Hinta 15750€
    Kulutus: 6,3l
    0-100km/h 13,2s

    Vaatimattomat 5450€ HALVEMPI kuin 1007. Ei siis pienintäkään järjeä ostaa 1007:aa sillä perusteella että "pieni ja taloudellinen auto riittää minulle"

    Entä jos 206:n tilat eivät kertakaikkiaan riitä ja maantielle tarvitaan vähän tuhdimpi kone ja isomman auton ajo-ominaisuudet?

    307Wagon XR 1.6 80kW
    Hinta 21800€
    Kulutus 7,7l
    0-100km/h 12,4s

    Koska 1007:n tilat ovat käytännössä vain 206:n luokkaa, ei se ole mikään vaihtoehto jos tiloille todella on käyttöä. Täsmälleen 1007:n hinnalla saa samalta merkiltä yhden tilavimmista tämän luokan farkuista ja vieläpä kunnon moottorilla.

    Jos 1007:n "suorituskyky" riittää, jää rahaa vielä säästöönkin koska 1.4l koneella 307 Wagonin saa tonnia halvemmalla ja 5d mallin pari tonnia edukkaammin.

    Äänestä

  • pikkuautoilija kirjoitti:

    1007 Trendy 1.4 54kW

    jokainen ostakoon auton mieltymyksensä, tarpeidensa ja kukkaronsa mukaan, mitä siitä marisemaan. Syöhän moni sisäfilettä vaikka saisi vatsansa täydempään ja halvemmalla jauhelihasta.

    Äänestä

  • rahako kirjoitti:

    jokainen ostakoon auton mieltymyksensä, tarpeidensa ja kukkaronsa mukaan, mitä siitä marisemaan. Syöhän moni sisäfilettä vaikka saisi vatsansa täydempään ja halvemmalla jauhelihasta.

    Säälittävää vinkumista! Mitä järkeä ostaa...? Kyllä se vaan on niin, että jos haluaa ostaa "erikoisemman" auton ja paalua löytyy, niin antaa mennä vaan. Naurattaa lukea, miten täällä ollaan huolissaan jonkun toisen ihmisen auton ostosta. Tuskin on poissa teidän rahoista..vai? On hienoa, että autotehdas tarjoaa ennakkoluulotomille autoilijoille vaihtoehtoja. Onneksi kaikki auton ostaja eivät ole "järjissään" ja ostavat näitäkin. Sitäpaitsi, jos verrataan 206:n ja 1007:n takapenkkiä, niin 1007 pieksee 206:n mennen tullen. Ja OIKEESTI, kaikki ei ja motareilla vuosittain kovinkaan kummoisia km-määriä, joten pienemmälläkin koneella pärjää hyvin.

    Äänestä

  • julle kirjoitti:

    Että autotehdas valmistaa erinlaisia autoja, joista voi valita mieleisensä mallin, mikäs sen parempaa, että on runsaasti vaihtoehtoja ja mielestäni pösöllä on kattava valikoima.

    Äänestä

  • julle kirjoitti:

    Säälittävää vinkumista! Mitä järkeä ostaa...? Kyllä se vaan on niin, että jos haluaa ostaa "erikoisemman" auton ja paalua löytyy, niin antaa mennä vaan. Naurattaa lukea, miten täällä ollaan huolissaan jonkun toisen ihmisen auton ostosta. Tuskin on poissa teidän rahoista..vai? On hienoa, että autotehdas tarjoaa ennakkoluulotomille autoilijoille vaihtoehtoja. Onneksi kaikki auton ostaja eivät ole "järjissään" ja ostavat näitäkin. Sitäpaitsi, jos verrataan 206:n ja 1007:n takapenkkiä, niin 1007 pieksee 206:n mennen tullen. Ja OIKEESTI, kaikki ei ja motareilla vuosittain kovinkaan kummoisia km-määriä, joten pienemmälläkin koneella pärjää hyvin.

    Miten 1007 pieksää 206:n pösön takapenkin tiloissa? 206:seen sentään mahtuu 5 ihmistä kyytiin...

    1007 ei tulla myymään Suomessa paljoa. 1007 ei tule tuottamaan edes voittoa Suomessa, joten muiden mallien omistajat tulevat maksamaan 1007 aiheuttamat tappiot Suomessa.

    1007 on täysin järjetön auto Suomessa. Aivan liian kallis, tehoton ja ahdas.

    Äänestä

  • 206:sta kirjoitti:

    ....1007 takapenkillä ja vertaa sitä 206:n takapenkiin. Ei kukaan voi tosissaan väittää, että 206:n takapenkille mahtuu 3 aikuista, ei ainakaan jos ovat yli 150cm...Onneksi sinunkaan ei ole pakko ostaa "järjetöntä" autoa, vaan voit pysyä "järkivalinnassasi". Aí niin, oma autoni 206, ja ainakin sen takapenkillä 3 aikuista on lähinnä vitsi!

    Missä kohtaa olen aikuisista puhunut? Ja 206:seen saa edes teoriassa 3 aikuista takapenkille ja mitä olen käytännössä testannut, niin kyllähän sinne 3 aikuista meni. Ahdasta varmasti on, mutta sentään laillisesti saa kuljettaa 3 ihmistä. Ja tokihan nuo pikkukopit on tarkoitettu takapenkkien osalta lapsille, tosin 1007 vain kahdelle lapselle. 1007 on on varmasti ihan ok auto, mutta hintaa on 5000 euroa liikaa Suomessa.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    ..et ole edes istunut 1007:ssa. Se tarjoaa takatiloiltaan aivan erilaiset tilat kuin 206. Jalkatilaa on huomattavasti enemmän, ja en paljoakaan laita arvoa 206:lle siitä, että se on rekisteröity viidelle. Kolmea aikuista ei voi kuitenkaan siellä kuljettaa muutamaa kilometriä pidempää joten aivan sama kuljettaa 1007:ssa sama matka yhtä hemmoa "laittomasti". Perheautot on erikseen, ja jos paalua on, ja liikkuu pääasiassa kaksistaan niin miksi ei? Tuskin se on sinunkaan rahoista pois..vai?

    Äänestä

voi olla melko mukavaa repiä niitä liukuovia auki suomen talvessa, kun ensin on satanut märkää lunta ja sitten on käynyt pikku pakkanen. tuloksena liukukiskot täynnä jäätä. veikkaan vaikeuksia =D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ladakuski kirjoitti:

Selailinpa Tekniikan Maailmaa. Peugeot on näköjään tuonut markkinoille uuden mallin, jossa huomio kiinnittyy erikoiseen ovisysteemiin.

Epäilemättä hienoa tekniikkaa, mutta tilankäyttö on autossa suorastaan surkeaa! Kokonaisleveys edustusautomainen 183 cm, mutta taakse on sijoitettu vain kaksi istuinta, ja nekin aivan kylki kylkeen. Siis neljälle rekisteröity auto, jolla on tilataksin mitat ja perheauton hinta. Myyntiorganisaatio on mahdottoman tehtävän edessä kaupatessaan moista vehjettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu