Nuori densa!

Ajattelin kirjoittaa palstalle vähän omaa stooria, tuo vähän lisäväriä vakkarikirjoittajien jutuille.

Elikkäs, olen nyt 23-v mies. Olen juonut reilut kolme vuotta 1-3 krt. viikossa. Se lähti aikoinaan kun silloinen kihlattu jätti suht pian intin jälkeen.

Nyt olen uudessa suhteessa ollut jo jonkun aikaa mutta juominen jatkuu. Tiedän, ettei minusta tule absolutistia, mutta olisi hyvä jos edes joskus viettäisi SELVÄN viikonlopun.

Mutta mitä tehdä juomisen sijaan? Käydä leffassa? Tuo on ainoa mikä tulee mieleen ja mitä ollaan myös tehty. Lisäksi olen (kauhukseni) huomannut että luennoilla saatan odottaa kuumeisesti viikonloppua että saisi juoda. Se ihana tunne kun on muutama keppana jo alla... Orastavasta alkoholiongelmastani huolimatta en ole IKINÄ ottanut krapularyyppyä, samoin jos olen antanut lupauksen avovaimolleni olla juomatta, olen sen myös pitänyt.

Ai niin, ja kun juon, niin ei puhettakaan että tekisi mennä baariin. Kaupasta sää mäyriksen alle 8€ ja siihen ostaa jotain lisäksi niin avot!
121192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Tiedän, ettei minusta tule absolutistia, mutta olisi hyvä jos edes joskus viettäisi SELVÄN viikonlopun".

Tervetuloa noin 10-15 vuoden kuluttua meidän alkoholistien joukkoon. Juomamäärällä on taipumus lisääntyä vuosien kuluessa. Psyyke tulee sinulla ensimmäisenä pettämään ja siitä alkaa pirullinen oravanpyörä.

Äänestä

Orastava nuori densa kirjoittaa:
"jos olen antanut lupauksen avovaimolleni olla juomatta, olen sen myös pitänyt."

... ja samalla haaveilee selvästä viikonlopusta:
"mutta olisi hyvä jos edes joskus viettäisi SELVÄN viikonlopun."

Muiden nuorten tavoin ei lähde baanalle:
"Ai niin, ja kun juon, niin ei puhettakaan että tekisi mennä baariin."

Stoorisi, Nuori densa, viittaa kyllä nyt provoiluun. Kannattaa pysyä avovaimon kainalossa ja nauttia elämästä täysin rinnoin!

Äänestä
  • Tarkoitin, että jos olen luvannut olla esim. jossakin tilaisuudessa selvänä, olen myös ollut. Baariin lähtemisestä sen verran, että niitä tuli 18-21v. kierrettyä kyllästymiseen asti. Sen takia nykyisin tulee otettua ne kännit melkein aina kotosalla.

    Ikävää että otit viestini provoilun kannalta.

    Äänestä

Sinulla on paha alkoholiongelma, ei orastavaa ongelmaa. Vielä on matkaa pahimpaan pisteeseen, mutta sinulla on paha alkoholiongelma.

Yleensäkin alkoholiongelmainen pystyy pitämään kuivia päiviä kun vain niin päättää, eikä krapularyyppykään ole mikään luotettava seikka ongelman arvioimisessa.

Nyt sinun on vain yksinkertaisesti tunnustettava että sinulla on alkoholiongelma ja ymmärrettävä että alkoholin vuoksi sinulla on vaarana menettää paljon sinulle tärkeitä asioita. Toisaalta vaarana on että alkoholiongelma estää sinua saavuttamasta mm parisuhteessa hyvää ja kestävää tilannetta. Nyt on hyvä aika katkaista ongelman kasvaminen.

Äänestä

Kyllä tuo tilanne taitaa vielä olla kohdallasi jollakin tapaa hallussa, mutta yhtään enempää ei voi juomista lisätä. Mieluummin hieman vähentää.

Hyvä on, että et lähde ravintolaan ja pystyt olemaan juomatta, jos niin lupaat. Miten olisi juomisen sijaan jokin urheilullinen harrastus? Lenkkeily, sulkapallo, uinti tai jotain muuta semmoista, mikä miellyttää.

Äänestä
  • Itse asiassa aloitin tuossa kuukausi sitten kuntosalilla käymisen yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja kesällä tuli käytyä silloin tällöin lenkillä...

    Periaatteessa urheiluharrastus on ihan hyvä idea, mutta siinä on vain yksi onkelma: ajankohta. Arkena (jolloin liikuntaa harrastan) pystyn olemaan ihan helposti selvinpäin, "pahinta aikaa" onkin juuri pe tai la-ilta. Tietenkin jos lähtisi vaikka parin tunnin kävelylle juuri kriittisimpään aikaan, en tiedä...

    Mutta kiitos ideoista. Jos vielä tulisi ideoita mitä tehdä pe-iltaisin 18--> niin niitä otetaan vastaan.

    Äänestä

  • KarhuIII kirjoitti:

    Itse asiassa aloitin tuossa kuukausi sitten kuntosalilla käymisen yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja kesällä tuli käytyä silloin tällöin lenkillä...

    Jos selvä viikonloppu ei tarkoita sinulle samaa kuin tipaton viikonloppu niin mene viikonloppuiltaisin ulos syömään. Huolehdi siitä, että syöminen menee sen verran syömään, ettei kaljakauppa ole enää auki ja huolehdi siitä, ettei kotiin ole jäänyt hapanta. Kun kerran pystyt välttämään baarit niin ruokailun yhteydessä otetut mahdolliset parit oluet jäävät illan ainoiksi.

    Äänestä

  • KarhuIII kirjoitti:

    Itse asiassa aloitin tuossa kuukausi sitten kuntosalilla käymisen yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja kesällä tuli käytyä silloin tällöin lenkillä...

    Periaatteessa urheiluharrastus on ihan hyvä idea, mutta siinä on vain yksi onkelma: ajankohta. Arkena (jolloin liikuntaa harrastan) pystyn olemaan ihan helposti selvinpäin, "pahinta aikaa" onkin juuri pe tai la-ilta. Tietenkin jos lähtisi vaikka parin tunnin kävelylle juuri kriittisimpään aikaan, en tiedä...

    Mutta kiitos ideoista. Jos vielä tulisi ideoita mitä tehdä pe-iltaisin 18--> niin niitä otetaan vastaan.

    >>Jos vielä tulisi ideoita mitä tehdä pe-iltaisin 18--> niin niitä otetaan vastaan.>>

    Tule seurakuntanuoriin. Meillä on tosi nastaa ja biletämme ilman alkoholia tai muita huumeita.

    Äänestä

  • KarhuIII kirjoitti:

    Itse asiassa aloitin tuossa kuukausi sitten kuntosalilla käymisen yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Ja kesällä tuli käytyä silloin tällöin lenkillä...

    Periaatteessa urheiluharrastus on ihan hyvä idea, mutta siinä on vain yksi onkelma: ajankohta. Arkena (jolloin liikuntaa harrastan) pystyn olemaan ihan helposti selvinpäin, "pahinta aikaa" onkin juuri pe tai la-ilta. Tietenkin jos lähtisi vaikka parin tunnin kävelylle juuri kriittisimpään aikaan, en tiedä...

    Mutta kiitos ideoista. Jos vielä tulisi ideoita mitä tehdä pe-iltaisin 18--> niin niitä otetaan vastaan.

    No mitä, jos laittaisitte yhdessä jotain hyvää syötävää yhdessä ja nauttisitte toistenne seurasta ihan selvinpäin. Lauantai aamuksi voisi järjestää jotain tekemistä, että olisi oltava kunnossa.
    Itse pähkäilen samojen ongelmien kanssa. Viikot menee ihan kivasti selvinpäin, mutta kauhea hinku tulee perjantaina töiden jälkeen juoda jotain. Siinä on koko viikonloppu pilalla krapuloineen.

    Tosin tiedän senkin, että jos sinnittelee pari viikonloppua selvinpäin, niin ei selvinpäin olo tunnu enää niin pahalta jatkossa.

    Äänestä

"
Elikkäs, olen nyt 23-v mies. Olen juonut reilut kolme vuotta 1-3 krt. viikossa. Se lähti aikoinaan kun silloinen kihlattu jätti suht pian intin jälkeen.
"

"
Ai niin, ja kun juon, niin ei puhettakaan että tekisi mennä baariin. Kaupasta sää mäyriksen alle 8€ ja siihen ostaa jotain lisäksi niin avot!
"

Mulla on sama juttu ollu nyt kaksi vuotta. Join puolitoista vuotta tuollaisia kertoja. Tuo on säännöllistä juomista on siten noin terveyden kannalta huono asia. Maksa kärsii. Ja kun katsotaan mäyräkoira 12kpl olutta ja vaikka päälle viini pullo, niin alokoholi määräksesi tulee 15-25 pulloa olutta. Kannattaa jättää kahdeksi kuukaudeksi juominen. Viikonloput ovat vaikeita. Sitten saatat huomata, että sinua ei oikeastaan tee mieli, mutta yhtä-äkkiä huomaat olevasi humalassa. Tämä lienee viinan salakavaluutta. Tuo on alkoholismia tai niin kuin itse sanon itsestäni lievä alkoholi ongelma. Sitä ei onnistu välttämättä lopettamaan kokonaan. Alkoholi ja heroiini on muistaakseni yhtä kovia riippuvuuden aiheuttajia. Huume-osastolla oli copy-pastella väitöskirjasta ote. Ei kannata leikkiä vaan lopettaa. Niin itsekin olen päättänyt päätä sinäkin. Älä ajattale, että olet jo ollut juomatta kolme kuukautta ja odottelet sitä kuumeisisti. Elä päivä kerrallaan ilman viinaa. Lupaa vain itsellesi, että et juo tänään.

Äänestä

Minulla meni opiskeluaikana ja sen jälkeenkin kaljaa pe ja/tai la-iltoina tuollaista 12 jotain. Alkoi kyllästyttäämään kankkuset, jolloin kokeilin ja helposti onnistuinkin vähentämään siten, että ensin päätin, että 12 kaljaa saa riittää, samoin yksi juomakerta viikossa. Sen itselleni sallin. Näin sain tapajuomisen vähennettyä jopa puoleen. Minulla ei ole koskaan tehnyt mieli dokata päiviä peräkkäin, krapularyyppyjä tai aamusta iltaan.

Sen jälkeen sitten opettelin juomaan hitaammin ja keskittymään juodessani kaikkeen muuhun. Pikkuhiljaa huomasin vaan juovani vähemmän. Edelleen juon vähäisiä määriä usein viikonloppuiltaisin, mutta olen sinut sen kanssa.

Kokeile vähentää selvällä rajalla, sitten lopettaa kokonaan, jos ei onnistu. Alkoholista voi tulla myös tapariippuvuus.

Äänestä

Tosiaankin, vilpittömät kiitokset ihmisille kun viitsitte nähdä vaivaa ja vastata. Lisäksi annoitte muutamia ideoita kuinka vähentää tai ehkä jopa lopettaa kokonaan...

Taidan käydä vaikka ostamassa uuden DVD:n niin on salakavalalle pe-illalle ohjelmaa.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KarhuIII kirjoitti:

Ajattelin kirjoittaa palstalle vähän omaa stooria, tuo vähän lisäväriä vakkarikirjoittajien jutuille.

Elikkäs, olen nyt 23-v mies. Olen juonut reilut kolme vuotta 1-3 krt. viikossa. Se lähti aikoinaan kun silloinen kihlattu jätti suht pian intin jälkeen.

Nyt olen uudessa suhteessa ollut jo jonkun aikaa mutta juominen jatkuu. Tiedän, ettei minusta tule absolutistia, mutta olisi hyvä jos edes joskus viettäisi SELVÄN viikonlopun.

Mutta mitä tehdä juomisen sijaan? Käydä leffassa? Tuo on ainoa mikä tulee mieleen ja mitä ollaan myös tehty. Lisäksi olen (kauhukseni) huomannut että luennoilla saatan odottaa kuumeisesti viikonloppua että saisi juoda. Se ihana tunne kun on muutama keppana jo alla... Orastavasta alkoholiongelmastani huolimatta en ole IKINÄ ottanut krapularyyppyä, samoin jos olen antanut lupauksen avovaimolleni olla juomatta, olen sen myös pitänyt.

Ai niin, ja kun juon, niin ei puhettakaan että tekisi mennä baariin. Kaupasta sää mäyriksen alle 8€ ja siihen ostaa jotain lisäksi niin avot!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu