kirjoitelkaahan, miten olette kokeneet lastenne muuton kotoa.
Minulle se on vaikeaa. Vanhempi lapsi on jo muuttanut, nuorempi asuu vielä kotona. Molempien lasten asiat on hyvin ja välimme on kunnossa.
Järjellä ymmärtää, että näin sen pitääkin mennä, mutta... Toisaalta olen iloinen fiksuista, aikuistuvista lapsistani. Toisaalta kaipaan aikoja, jolloin he olivat pieniä.
Lapset ovat aina olleet elämässäni etusijalla ja olen nauttinut suunnattomasti heistä joka päivä. Ehkä juuri siksi on niin vaikeaa päästää irti ja tajuta, etten ole enää niin merkittävä tekijä heidän elämässään. Äidin hommahan on sikäli merkillinen, että kaiken rakastamisen ja hoivan tarkoitus on tehdä itsensä tarpettomaksi! Toki aikuisetkin lapset vanhempiaan tarvitsevat, mutta heidän paikkansa on "takavasemmalla".
Minulle se on vaikeaa. Vanhempi lapsi on jo muuttanut, nuorempi asuu vielä kotona. Molempien lasten asiat on hyvin ja välimme on kunnossa.
Järjellä ymmärtää, että näin sen pitääkin mennä, mutta... Toisaalta olen iloinen fiksuista, aikuistuvista lapsistani. Toisaalta kaipaan aikoja, jolloin he olivat pieniä.
Lapset ovat aina olleet elämässäni etusijalla ja olen nauttinut suunnattomasti heistä joka päivä. Ehkä juuri siksi on niin vaikeaa päästää irti ja tajuta, etten ole enää niin merkittävä tekijä heidän elämässään. Äidin hommahan on sikäli merkillinen, että kaiken rakastamisen ja hoivan tarkoitus on tehdä itsensä tarpettomaksi! Toki aikuisetkin lapset vanhempiaan tarvitsevat, mutta heidän paikkansa on "takavasemmalla".
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiukassa vieläkin.Tosin meillä nuo muutto ongelmat vasta edessäpäin.
Meillä se tulee eteen jo 15 vuotiaana,kun lapsi joutuu lähtemään peruskoulun jälkeen opiskelemaan ja lähin paikka on 60km päässä,joten sieltä päivittäin harva kulkee kotiin.Tai saatikka jos menee kauemmas.
Vanhin lapsista aloitti juuri yläasteen ja ajatukset rupeavat pikkuhiljaa siirtymään äidilläkin hiekkalaatikolta, mikähän sinusta tulee isona ajatuksiin.
Itsekin olen vahimmat lapseni hoitanut kotona kouluikään asti ja se luopuminen on nyt jo opeteltava tämän nuorimman kanssa kun olen aloittamassa työelämään ja pienokainen(3v) on vietävä hoitoon.Voi,kun olisikin mahdollista olla vielä hänenkin kanssaan kotona.
En osaa vielä edes kuvitella aikaa kun lapset eivät asu enää kotona.Nyt ajatus kammottaa!
ajattelin kertoa sinulle näin kotoa lähteneen tyttären näkökulman. vaikka äitini ei olekaan enää samankaton alla kanssani ja olen jo itsekin äiti, silti äiti ja isä ovat hyvin tärkeitä ja ikävä on kova. välillä kaipaa äidin helmoihin, ja ihanaan aina siistiin kotiin, valmiiseen ruokapöytään ja kuulemaan niitä välillä niin ärsyttäviä mutta myös viisaita neuvoja. nyt varsinkin kun on oma pieni lapsi, tulee soiteltua usein äidille ja kyseltyä erilaisia asioita. vaikka lapsesi muutti kotoa, kyllä hän sinua kaipaa ja joskus myös varmaan kaipaa takaisin kotiin. olen itse todella tyytyväinen että minulla on ollut äiti, jolle on voinut kertoa kaiken ja välit ovat pysyneet näinkin läheisinä. vaikka ystäviä ja tuttavia löytyy varmasti jokaiselta nuorelta, äiti on kuitenkin aina äiti. on hienoa, että suhtaudut noin hyvin siihen, että asiat kuuluu olla näin että lapset lähtee kotoa ja muuttavat omilleen. tyttäresi antaa varmasti arvoa sille -ja paljon.
opiskelun vuoksi 16v eri paikkakunnalle - opiskelija-asuntolaan. Olin kauhuissani, kun kävin tavaroita viemässä. Mikä "bunkkeri" ja minun "pieni" tyttöni siellä. Kotimatkan itkin niin, että hyvä, kun eteeni näin. Oli ikävä, jomotti sielua pitkään. Jossain vaiheessa tuli vuoden visiitti vielä takaisin kotiin ja nyt on tyttö oikeasti maailmalla, eikä varmaan ihan heti kotiin palaile. Siitä nautin, että välit on tosi hyvät ja soitellaan silloin tällöin. Ja nyt on tyttö tulossa viikonlopuksi äitiä katsomaan ja auttamaan muutossa.
Napanuora omalla tavallaan katkeaa, mutta tilalle tulee sitten muuta. Aikuisten välinen luottoystävyys.
Hienosti sanottu tuo "Napanuora omalla tavallaan katkeaa, mutta tilalle tulee sitten muuta. Aikuisten välinen luottoystävyys".
Tässä asiassa olet täysin oikeassa.
Vanhin lapseni muutti pois kotoa kesällä täytettyään 17 vuotta.Hän on pärjännyt hyvin,kiva siisti asunto,opiskelee ja poikkeilee kotona aika usein kun asuu lähellä.
Olen helpottunut että hän muutti,saa opetella elämää itse ja on sitä omaa aikaa ja lukurauhaa ihan toisella tavalla kuin jos asuisi vielä täällä.
Minusta on hienoa että olen kasvattanut fiksun pojan joka pärjää.Ensimmäinen lensi pesästä,en tunne haikeutta enkä sure.Niin se elämä menee,lapset ovat vain lainaa.
erityisesti emmyn kirjoitus oli koskettava. Noinhan ne asiat parhaimmillaan ovat. Itselläni ei vielä ole lapsenlapsia. Lasten syntymä on varmasti nuorille tilanne, jossa erityisesti kaipaa omia vanhempiaan ja heidän tukeaan.
Haluan, että omat lapseni ovat tietoisia siitä, että kotiin voi aina tulla. Nyt ajattelen, että tavallaan olen itse edelleen lapsiani varten, mutta he eivät ole minua varten.