Tulipa tässä mieleen yksi juttu jota toivoisin jonkun vl-uskossa olevan valaisevan (itse olen ihan tavallinen luterilainen enkä siinäkään mitenkään aktiivinen, joten en tiedä ollenkaan näistä asioista, mutta olen kovasti kiinnostunut erilaisista elämänmuodoista).
Siis, minä ja aviomieheni olemme vapaaehtoisesti lapsettomia joka käsittääkseni olisi vl-avioparille täysin mahdotonta koska ehkäisyä ei saa käyttää.
Mutta koska tahaton lapsettomuus on aina vain yleisempää, on minusta selvää että tuon onnettomuuden (koska se on onnettomuus ihmisille jotka oikeasti lapsia haluaisivat) on pakko joskus osua myös vl-avioparille.
Miten yhteisö suhtautuu tälläisiin tapauksiin? Pari ollut vuosia yhdessä ja lapsia ei kuulu? Onko lapsettomana parina eläminen niin että on samalla vl-yhteisössä tiiviisti mukana edes mahdollista, vai saadaanko pari tuntemaan itsensä niin kummajaisiksi etteivät halua enää mukaan tulla?
Siis, minä ja aviomieheni olemme vapaaehtoisesti lapsettomia joka käsittääkseni olisi vl-avioparille täysin mahdotonta koska ehkäisyä ei saa käyttää.
Mutta koska tahaton lapsettomuus on aina vain yleisempää, on minusta selvää että tuon onnettomuuden (koska se on onnettomuus ihmisille jotka oikeasti lapsia haluaisivat) on pakko joskus osua myös vl-avioparille.
Miten yhteisö suhtautuu tälläisiin tapauksiin? Pari ollut vuosia yhdessä ja lapsia ei kuulu? Onko lapsettomana parina eläminen niin että on samalla vl-yhteisössä tiiviisti mukana edes mahdollista, vai saadaanko pari tuntemaan itsensä niin kummajaisiksi etteivät halua enää mukaan tulla?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä oon miettiny ihan samaa!!
Suhtautuminen riippuu paljolti ihmisten luonteenpiirteistä. Valitettavasti on ihmisiä, jotka haluavat olla toisten asioista vähintään yhtä hyvin selvillä kuin omistaan, joskus jopa paremmin. Ilkeämieliset voivat kuiskailla ja arvailla, että mistäkähän lapsettomuus johtuu. Ihminen on sellainen. Uskoisin, että suuri osa ihmisistä osaa kuitenkin suhtautua asiaan hienovaraisesti ja pitää lapsettomuutta/"lapsellisuutta" jokaisen ihmisen yksityisasiana.
Etenkin vanhepien vl:ien luona kyläillessä törmää sellaiseen kahvipöydässä, että lapsettoman perheen(tai sellaisen, jonka viimeisestä synnytyksestä alkaa olla useampi vuosi) vaimolta varmistetaan entistä useammin, että juoko hänkin kahvia.
Tämä on siis lievimmäästä päästä.
Sitten jos nuorin lapsi on päälle kahden vuoden, niin voidaan kysellä, että yhäkö imetät lastasi, vaikka on niin vanha. Vaikka tämä ei pitäisi paikkaansa.
Tällaisia monet vl:t ovat, etenkin naispuoliset. Ei vl:t eivät ole kertaakaan vastaavalla tavalla toimineet.
Eikö tästä aiheesta ole kirjoitettu myös Elämän polulta –sarjassa? Muistaakseni kirjan nimi meni jotenkin niin, että "Kun syli on tyhjä", muistanko oikein vai väärin?
Yleisesti ottaen lapsettomaan ja lapselliseen perheeseen suhtaudutaan aivan samalla tavalla. Joku tuossa morkkasi, että naiset ovat sellaisia, jotka utelevat ja vihjailevat kaikenlaista. Pidän yhtäältä ihan yhtä tökerönä yleistää sitä, että lapsettomille vihjaillaan jotakin ja toisaalta sitä, että juuri perheelliset naiset ovat näitä vihjailevia juoruämmiä.
Ajattelen itse niin, että lapsettoman pariskunnan kipupisteet ovat monesti sellaisia, että tällainen tavallinen takarivin Taavi ei pääse näin pintapuolisella raapaisulla kovin syvälle puolisoiden mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Tietynlaista vertaistukea on ollut tarjolla mm. kurssien muodossa.