Peiteteline

Talvi tekee tuloaan ja paatille pitää rakentaa talvisuoja.
Vene on n.8m pitkä moottorivene.
Olen ajatellut rakentaa 2x2 ja valmiista kulmista talon . Onko kokemuksia verrattuna alumiiniseen peitetelineeseen.
Miten on peitteen laita, onko ideoita hyvän hinta/laatusuhteen omaavista peitteistä. Mistä kannattaa hankkia pääkaupunkiseudulla?
125140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nähnyt kuinka samalla tekniikalla tehty katos hajosi nin että 2x2 parut katkesivat monesta eri paikasta. Syynä saattoi olla myös lumi mutta ainakin erittäin kova tuuli. Paikka oli tuulelle altis. Itse tekisin ainakin kurkihirren ja pystytuet (kulmissa ja väleissä) 2x4 lankuista.

Äänestä
  • kestää, päihin ja keskelle. Ei voi yksinkertaisempaa rakennusta olla. Pressu tiukasti sidottuna.

    Äänestä

Katsoppa uudesta puuvenelehdestä kaarihallin teko-ohjeet. Sen hallin päälle ei jää lumi seisomaan, vaan valuu katolta alas.

Pressuksi laittaisin läpinäkyvän lasikuituvahvisteisen pressun. Se on kevyt, vahva ja päästää valon läpi, niin että keväällä on sen alla mukva tehdä töitä.

Äänestä

Itselläni on suurinpiirtein saman kokoluokan veneellä ollut kakkoskakkosella ja noilla kulmilla tehty teline käytössä melko tuulisella ja lumisella paikalla (Joensuu) nyt kolme talvea. Kestänyt ilman mitään ongelmia. "Juoksuväli" minulla on 1,5 metriä. Pressu menee tänä syksynä uusiksi. Tuollainen puolikevyt harmaa pressu kesti sen kolme talvea.

Äänestä

Meillä on ollut 2 x 2 tehty teline, joka on kyllä kestänyt kohtuullisesti, kun se on sidottu riittävästi veneeseen kiinni. Tänä vuonna aiomme kyllä vaihtaa joko alumiini- tai lasikuituputkiin.

Pressuna meillä on ollut pari talvea Silverplast Oy:sta hankittu valoa läpipäästävä tukeva peite, joka on ollut todella hyvä. Alla tosiaan näkee tehdä hyvin hommia, eikä minkäänlaisia kulumisjälkiä ole vielä ilmaantunut.

Äänestä
  • Mulla on samankokoisen veneen talvisuojakehikko tehty kakkoskakkosesta ja valmiit metalliset kulmaholkit liitoskohdissa. Kehikkoa ei ole sen kummemmin vahvistettu ja lopputulos on ollut suhteellisen rimpula ja huterakin. Kuitenkin se on kestänyt hyvin eikä ongelmia ole esiintynyt. Siitäsyystä se formaatti saa jatkoa tänäkin talvena. Peitteenä on honkkarista hankittu hopeanhohtoinen peite. Hyvin sekin on kolme talvea jo kestänyt.

    Äänestä

  • talvisuoja on tarpee kirjoitti:

    Mulla on samankokoisen veneen talvisuojakehikko tehty kakkoskakkosesta ja valmiit metalliset kulmaholkit liitoskohdissa. Kehikkoa ei ole sen kummemmin vahvistettu ja lopputulos on ollut suhteellisen rimpula ja huterakin. Kuitenkin se on kestänyt hyvin eikä ongelmia ole esiintynyt. Siitäsyystä se formaatti saa jatkoa tänäkin talvena. Peitteenä on honkkarista hankittu hopeanhohtoinen peite. Hyvin sekin on kolme talvea jo kestänyt.

    2X2:sta tehty kehikko veneen päällä. Semmoinen vihje, että katonharjan kulma mieluummin 90 astetta (semmoisia kulmakappaleita ostin Bauhausista) kuin 60 astetta (se tavallisempi) Entisessä veneessä oli tuo pienempi kulma, ja lumi tahtoi kertyä pressulle. Jos ei pudottele ajoissa pois, voi tulla lumi pressusta läpi...

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Tuota noin, menikö edelliseltä vastaajalta kulmat keskenään sekaisin? Eikäs 90 asteinen ole loivempi kuin 60 asteinen? Vai enko minä vaan ymmärrä.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Tuota noin, menikö edelliseltä vastaajalta kulmat keskenään sekaisin? Eikäs 90 asteinen ole loivempi kuin 60 asteinen? Vai enko minä vaan ymmärrä.

    kummassakoha o enempi kymppejä sadassa sossu eurossa vai viidessäkymmenessä sossu eurossa?

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Tuota noin, menikö edelliseltä vastaajalta kulmat keskenään sekaisin? Eikäs 90 asteinen ole loivempi kuin 60 asteinen? Vai enko minä vaan ymmärrä.

    että itse asiassa sen tavallisimman honkkarissa yms.vast. myytävän 2X2 kulmakappaleen kulma onkin 120 astetta (180-120=60) Mutta tarkoitus siis on, että telineen lape muodostaa 45 asteen kulman vaakatason kanssa, eikä 30 asteen, mikä on tulos noilla tavallisilla kulmakappaleilla.

    Normaali kuma on 60 astetta. Eli 2xräystäs ja harja on 3x60=180astetta.(puoliympyrä)

    Äänestä

  • minä olla juntti kirjoitti:

    kummassakoha o enempi kymppejä sadassa sossu eurossa vai viidessäkymmenessä sossu eurossa?

    Mikäköhän nyt on noiden alla olevien tarkennusten jälkeen tämän edellä kirjoittavan juntin vastaus esitettyyn kysymykseen? Vai lähtikö tarkistamaan asiaa sinne sossuun mistä puhui? Jos harjan kulma on pienempi niin totta kai se on terävämpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Make kirjoitti:

Talvi tekee tuloaan ja paatille pitää rakentaa talvisuoja.
Vene on n.8m pitkä moottorivene.
Olen ajatellut rakentaa 2x2 ja valmiista kulmista talon . Onko kokemuksia verrattuna alumiiniseen peitetelineeseen.
Miten on peitteen laita, onko ideoita hyvän hinta/laatusuhteen omaavista peitteistä. Mistä kannattaa hankkia pääkaupunkiseudulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu