HKI, yksinäisten miitti

yksinäinen-77

Ajattelin perustaa oman miitin, kun edelliset miittithreadit eivät ole edenneet jaarittelua pidemmälle.

aika: la 24.9. klo 14.00
paikka: Cafe Giovanni

Ajatuksena ennemminkin sosiaalisesti eristäytynyttä elämää viettävien pk-seudulla asuvien miitti, joilla ei ole perhettä, seurustelukumppania tai oikein ystäviä tai kavereita joita voisi kovin usein nähdä. Nimimerkki "ärsyttää" esim. kertoi isosiskostaan jolla on poikakaveri ja muitakin kavereita, mutta silti ahdistuu heti jos joutuu muutamankin tunnin olemaan omissa oloissaan. Sosiaalisesti eristäytyneitä tuollaiset seurustelijayksinäiset vain ärsyttävät liikaa.

Paikan valinta on siltä kannalta hyvä, että yhden toisen mielenterveysfoorumin miiteissä tuonne on aina tullut eniten tulijoita, joten jos täältäkään ketään yleensäkään tulee mihinkään miittiin niin sitten ehkä tuonne. Se sijaitsee WTC Plaza-rakennuksessa, joka on ihan asematunnelin vieressä, kun menee julistekaupan ohi ja portaita ylös pois asematunnelista. Osoite keskuskatu 5.

Ilmoittautumiset etukäteen tähän threadiin, jotta vähän näkee miten moni tuonne on tulossa. Myös jos tuleekin esteitä, peruutuskin mielellään etukäteen.

21

2102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lonewolf-73

      Harmi, aika ei sovi. :/

    • Kartsa

      Minulla on lievää ahdistusta,paniikkihäiriötä kai myös ja masennusta.Olen yksin koska on vaikea löytää seuraa,naiset ilmeisesti vaistoavat ahdistukseni?En sitten tiedä, pitäisikö olla samantyyppinen ihminen,joka ymmärtäisi oireitani?Olen hieman ujo,vaikka olen36vuotias jo.Minua on sanottu muuten ihan ok näköiseksi,makuasioitahan nekin.Löytyisikö naista jolla on samantyyppisiä kokemuksia?Kirjoita mulle [email protected]

    • Dert

      ja vain kaksi vastausta.Kuka näitä palstoja oikein lukee?Oikeasti yksinäiset vai ihmiset,jotka parisuhteen loputtua haluavat olla 1 yhden päivän yksin.

      • yksina21

        tulisin mielelläni tapaamiseen, mutta ehkä yli kolmikymppisten seura on liian "vanhaa". lueskelen näitä palstoja ja ihmettelen mistä meitä muita oikeasti yksinäisiä löytyisi... ehkä monet häpeävät yksinäisyyttään, kuten minäkin.

      • dert
        yksina21 kirjoitti:

        poh,äläs nyt hupsuja puhu.

        Näin ikävä kyllä näyttää olevan.

        Yksinäisyys on heikkous ja tälläiset tapaamiset ovat säälittäviä.Yhteiskunnan kauniit ja rohkeat
        katsovat ylhäältä ja nauravat.Koittakaa ihmiset päästä irti niistä yhteiskunnan kahleista.

      • louneri32
        yksina21 kirjoitti:

        tulisin mielelläni tapaamiseen, mutta ehkä yli kolmikymppisten seura on liian "vanhaa". lueskelen näitä palstoja ja ihmettelen mistä meitä muita oikeasti yksinäisiä löytyisi... ehkä monet häpeävät yksinäisyyttään, kuten minäkin.

        Ai vanhaa, älä nyt viitti. Ei tässä vielä mitään 80-kymppisiä vielä olla. :)

    • alpoelviira

      Mites sitten, kun se miitinki sitten lopulta onnistuisi, niin kuinkas tunnistetaan toisemme.
      Vai mennäänkö vaan kysymään, että hei olitsä kanssa niitä yksinäisiä?

      • dert

        Musta tuntuu että kaikki on niin ujoja,että kukaan ei uskalla tehdä aloitetta ja koko miitinkiä ei tapahdu,vaikka kaikki olisikin paikalla."Ulkopuolisten"ihmisten läsnäolo saatta olla monelle meistä kiusallista,joten sen takia olisi paras tavata jossain ei niin sosiaalisessa paikassa.

      • kazpaz
        dert kirjoitti:

        Samaa mieltä.

      • yksinäinen-77

        Minut ainakin tunnistaa helposti hiustyylistä (luonnonrasta), lisäksi on mustat housut ja musta nahkatakki. Jos siis joku uskaltautuu ilmoittautumaan ja tulemaan.

      • Rexxus
        yksinäinen-77 kirjoitti:

        Minut ainakin tunnistaa helposti hiustyylistä (luonnonrasta), lisäksi on mustat housut ja musta nahkatakki. Jos siis joku uskaltautuu ilmoittautumaan ja tulemaan.

        Pistäkääs uusi päivä, toi ei valitettavasti sovi. :(

    • niin,,

      Ei minulla ainakaan olisi mitään puhuttavaa edes kenellekään.

    • nii in,,

      Ei minulla ainakaan olisi mitään puhuttavaa edes kenellekään.

    • Ripa

      Haluan olla mukana! Saatan tarjota kahvin tai muun juotavan jos teitä ei ole liikaa paikalla, en ole mikään riku rikas.

      • yksin21

        näinkö se elämä täällä menee?? mitä enemmän ihmisiä, sitä yksinäisempiä ihmiset on? ite asunu koht puol vuotta
        helsingissä eikä mitään sosiaalista elämää vaikka ennen sitä riitti kun asu pienemmällä paikkakunnalla. hyvä puoli on tietysti se et töissä viihtyy ku pääsee tapaamaan ihmisiä.

      • Matteux
        yksin21 kirjoitti:

        Suuri kaupunki, paljon ihmisiä = enemmän yksinäisiä

        Pieni kylä, vähän ihmisiä = vähemmän yksinäisiä

        Tosin ei se tietenkään aina nän mustavalkoista ole, mutta kuitenkin.

      • yksinäinen-77
        Matteux kirjoitti:

        Suuri kaupunki, paljon ihmisiä = enemmän yksinäisiä

        Pieni kylä, vähän ihmisiä = vähemmän yksinäisiä

        Tosin ei se tietenkään aina nän mustavalkoista ole, mutta kuitenkin.

        Eihän tähän ole ilmoittautunut kuin vasta Ripa, eli ei kovin montaa yksinäistä voi sanoa pk-seudulla olevan.

        Nimim. Rexxus kyseli parempaa ajankohtaa, mutta minulla ainakin lähipäivät ovat varattuja.
        Huomisessa miitissä voi sopia seuraavan ajankohdan 1-2 viikon päähän, jolloin kaikki 3 pk-seudun yksinäistä toivottavasti pääsevät tulemaan.

        On flunssainen olo mutta enköhän pääse tulemaan.

      • Rexxon
        Ripa kirjoitti:

        On flunssainen olo mutta enköhän pääse tulemaan.

        Kertokaa tänne miten miitti meni ja lisää uusia päiviä kiitos!

      • yksinäinen-77
        Rexxon kirjoitti:

        Kertokaa tänne miten miitti meni ja lisää uusia päiviä kiitos!

        Olin siellä cafe giovannissa odottelemassa klo 13.50-14.20, eikä ketään näkynyt. Parilta yksin istuvalta kävin kysymässäkin, mutta eivät olleet miittiin tulijoita.
        Ei tämän foorumin kautta pysty mitään miittiä järjestämään.
        Ainakaan pk-seudulla ei taida lisäkseni muita yksinäisiä edes olla.

      • nom

        harmi. odotin jännityksellä hyvin mennyttä tapaamista ja uutta ajankohtaa, jolloin ehkä olisin itsekin uskaltautunut mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1094
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe