Minä en siedä mieheni lasta,en mitenkään.Mitä kauemmin olemme yhdessä,sen enempi minä sitä kakaraa inhoan.En voi sille mitään mutta ajatuskin siitä että se tulee tänne saa niskakarvat pystyyn.
Mikäkö siinä mukulassa inhottaa,se ettei se usko puhetta.Vihaan vinkuvia kakaroita ja miehen lapsi on armoton vinkuiita.Joka asiasta vinkuu ja piukuttaa,kaikki pitää saada periksi ja mitään se ei tee ja joka asiaan se pistää hanttiin.
Omat ei ole sellaisia turhasta kitiseviä riippakiviä.Isällä ei ole mitään otetta lapseensa vaan lapsi saa poukottaa isäänsä miten lystää.
Lisäksi minä joudun viihdyttämään sitä mukulaa ja hoitamaan sitä.
Mikäkö siinä mukulassa inhottaa,se ettei se usko puhetta.Vihaan vinkuvia kakaroita ja miehen lapsi on armoton vinkuiita.Joka asiasta vinkuu ja piukuttaa,kaikki pitää saada periksi ja mitään se ei tee ja joka asiaan se pistää hanttiin.
Omat ei ole sellaisia turhasta kitiseviä riippakiviä.Isällä ei ole mitään otetta lapseensa vaan lapsi saa poukottaa isäänsä miten lystää.
Lisäksi minä joudun viihdyttämään sitä mukulaa ja hoitamaan sitä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
No ota vaikka ero siitä ukostas! Miten itse suhtautuisit mieheesi jos hän yhtä paljon inhoaisi sinun lapsiasi?
"et siedä, vihaat, niskakarvat nousevat pystyyn, inhoat"...jne ... miehesi lapsi on " vinkuva kakara, vinkuiita,riippakivi, mukula"...
Näetkö lapsessa mitään hyvää? Ei ihme jos lapsi reagoi tuolla tavalla, kun kerran on noin epätoivottu vieras talossanne. Miten aikuiset voivat olla noin julmia ja ajattelemattomia? Jos kerran joudut hoitamaan lasta, niin kerro sitten mikä on oikein ja mikä väärin. Et taida itsekkään saada otetta lapsesta.
Ja muista kuitenkin, että lapselle on hyvä nähdä isäänsä, älä riistä isältä sitä oikeutta, niinkuin monet (äidit tai nyxät, miten kulloinkin) ovat onnistuneet tekemään. Varmasti lapsi oli jo olemassa kun olette yhteiselonne. Silloin olsi voinut ajatella tulisiko toimeen toisen osapuolen lapsen kanssa.
kyllä se niin on, että kukaan ei pysty pakottamaan rakastaan toisen lasta.se että inhoaa on tietenkin raju sana. mutta eikös tämä palsta ole sitä varten, että saa mieltänsä purkaa sen kun kerkeää. siitä vaan. tuskin kuitenkaan kukaan näyttää "inhoamistaan" lapselle itselleen.
kumpa luoja olisi aikanaan antanut ihmisille vielä luonteenlujuutta ajatellen uusperheiden vaatimaa tasoa. ei sitä taida monestakaan löytyä ja kun siihen vielä vaikuttaa niin moni seikka aina se ei ole vain itsestä kiinni.
olen tietenkin nainen ja kirjoitan omasta näkökannasta kun puhun miehistä-yleistää saa asian rauhassa myös toisin päin.
on erittäin tärkeää että mies osaa antaa arvon tuolle nyxälle,joka sitä arkea pyörittää, että tämä hoivaa-ruuat,vaatteiden pesut,siisteys ym hänen ja exän lasta. usein on vain niin, että sitä pidetään itsestään selvyytenä, mutta toisinpäin kun puhutaan komentelusta, rajojen laatimisesta ym silloin asia ei olekaan niin yksiselitteistä. mies tekee ne yksin ja silloin hän ehkä huonossa omassatunnossa siitä, ettei näe lastaan useinkaan, antaa rajojen laajeta, toisinaan rajat unohtuu kokonaan - tärkeä toisen ihmisen huomioonottaminen unohtuu.
mies antaa periksi ja passaa. tällöin tulee ristiriitoja koska nainen (nyxä) ei pysty hyväksymään (toki pienet passaukset menee läpi mutta kun se ei kovinkaan usein jää siihen vaan mies pistää kaiken muun perheen yli tämän lapsen joka käy vain jokatoinen viikonloppu) tällaista koska arkea pitää pystyä pyörittämään myös silloin kun tuo miehen lapsi on paikalla.
minun lapset ja sinun lapset.. voivoi..
kun oppisimme toisen ihmisen kunnioituksen. siinä kai se lähtökohta olisi. rakastan miestäni, mies rakastaa minua-kun jaksaisimme muistaa sen joka päivä. myös silloin kun minun/sinun lapset ovat meillä.
mies: rakasta nyxääsi myös silloin kun lapsesi on luonasi ja kunnioita hänen työtään ja näytä se hänelle ja näytä että rakastat häntä-silloin myös nyxäsi jaksaa paremmin arjen jota hän pyörittää.
nyxä: rakasta miestäsi niin paljon, että kunnioitat hänen rakkauttaan lapsiaan kohtaan.
ehkä tässä ei ollut vastausta kenellekkään mihinkään suuntaan. olen itse tilanteessa josta en tiedä onko ulospääsyä. olen yrittänyt pyöritellä asioita ja miettinyt miten saisi oikeudenmukaisesti asiat rullaamaan-ilman ketään loukkaamatta, aina se ei ole helppoa.
luulen kuitenkin, että kuten yllä kirjoitin, toisen rakastaminen ja siihen liittyvä kunnioittaminen on kaiken a ja o. en tiedä pystynkö itse tähän varsinkaan jos en saa vastakaikua.
elikäs täysi paska oon. kun en osaa.
hyvää syksyä kaikille ja uusperheiden arkeen toivon kaikille koko sydämestäni onnea. koska on varma, että suurin osa sitä tarvitsee.
nimim. "..sulle toivon kaikkea hyvää tästä eteenpäin.."
Koitappa laittaa itsesi vinkuiitan asemaan. Mietipä jos itse hänen ikäsenään olisit joutunut käsittelemään vanhempiesi eroa mielessäs, ja vielä luulemaan (niinkuin lapset usein tekevät) että itse olisit jotenkin ollut siihen syypää (mitä lapset ei ikinä kyllä ole). Tuleehan siitä paha mieli ja vinkunaa pää täyteen, puhumattakaan siitä, että toista rakasta vanhempaasi näkee vain silloin tällöin, joten on hätä saada irti siitä juuri sitä hyväksyntää ja tykkäämistä niin paljon kuin vähänkin. Usein lapset hakevat sitä välittömän mielihyvän saamisella (eli että saisivat periksi asioita ja hetkeksi hyvän mielen), se ei vain tietenkään oikeasti ole oikea keino hyvän mielen hakemiseen, mikä näkyy siinä, että sama toistuu joka vierailukerta. Ehkä kaikkein parasta olisi, että isä ja lapsonen saisivat harvoina vierailukertoina olla rauhassa myös kaksin, että pääsevät kumpikin sinuiksi tilanteen ja välittämisen tasapainottamisen kanssa. Eikä tarvitse sinunkaan väkisin ketään viihdyttää. Kun isällä ei ole enää tarvetta hyvitellä ylimääräisesti poissaoloaan, kyllä se saattaa myös ottaa terveet kasvatusperiaatteet käyttöön, eli kaikkea ei periksi anna.
Mulla on ollu sama ongelma mieheni lasten kanssa. Näin ei ollut alkuun, mutta mitä isommiksi lapset kasvavat, sen suurempi on ongelma.
Meillä ongelmana äiti, joka ei osaa olla äiti. Lapset tehty ilmeisesti sen takia, että niitä pitää olla. Tämä äiti ei kasvata lapsiaan millään lailla, vaan tämä kasvatus puoli jää muiden harteille. Jos tämä äiti haluaa mennä niin kuin haluaa, hän ostaa lapsille kaiken mitä nämä haluaa. Eikä suinkaan aina omilla rahoillaan, vaan esimerkiksi oman isänsä.
Voit varmaan jo kuvitella, että millaisia lapsista on ajan mittaan tulut ja millaisia tulevat olemaan. Nyt ovat kurittomia, suuttuvat ja vänisevät, kun kieltää. Meillä vaan ei väninällä saa mitään läpi. Eikä meillä olla opetettu lahjontaan. Lapset eivät ole kiitollisia mistään pienestä, vaan aina pitäisi olla suurta, kallista ja hienoa, sellaista kun äiti ostaa. Mikään ruoka ei tahdo myöskään kelvata, meillä kun ei aina syödä pitsaa, hampurilaisia ym...
Turha on kenenkään tulla mulle selittämään eron aiheuttamista ongelmista, koska mistään sellaisesta ei ole tässä asiassa kysymys. Lapset olleet pieniä, kun ero tullut ja kasvaneet tämän asian kanssa.
Mietitääs nyt kuka valittaa, mikset itse tee mitään asian hyväksi, miksi hoidat miehesi lasta?
Lapsetkin ovat niin erilaisia, miten aikuinen ihminen voi haukkua noin lasta joka on vielä omalle miehelle rakas. Voihan se olla että äiti lapsen huonosti kasvattaa mielestäsi, mutta useimmiten kyse on kuitenkin huomion kipeydestä kun lapsi noin käyttäytyy tai ehkäpä rajojen kokeilusta. Mitähän se pieni ajattelee kun tulee teille...hänen isä, jota hänellä on ikävä ehkä päivittäin, asukin uuden perheensä kanssa koko ajan, mitä tämän lapsen pääsä liikkuu,oletko koskaan ajatellut?
vaikka hän käyttäytyy todella huonosti.
Lapsi on aivan sekaisin koska hänet aivopestään kotona.Kyllä minä sen tiedän ja ymmärrän enkä näytä raivoani lapselle.Kuitenkin ne viikonloput on yhtä tuskaa kun se saapuu inisemään ja kiukuttelemaan meille.Pakko siitä on huolehtia ja pakko sitä on hoitaa.
Se on kuule melko valitettavaa, ettei mies (vaikka ei olisi syypää eroon) saa huoltajuutta ihan noin vaan. Jos luit juttuni TARKKAAN, huomasit varmaan kohdan, jossa mainitsin, etteivät lapset ole aina olleet sellaisia kuin ovat nyt.
Ovat olleet ja tulevat olemaan aina tervetulleita meille. Jospa he vielä joku kaunis päivä ymmärtävät, ettei äiti olekaan niin ihana kun antaa ymmärtää.
Ja tuo lahjonta ja hemmottelu johtaa siihen, että lapset tottuvat saamaan kaiken. Entäs sitten, kun rahat yllättäen loppuu tai kun äityli kuoleentuu. Kuka pitää näiden kersojen elintasoa, johon ovat tottuneet, yllä? Rahan arvoa kun ei kumpainenkaan ymmärrä.
Jos lapsilla olisi isää ikävä, he ovat tänne tervetulleita. Osaan kyllä käyttäytyä, toisin kuin tunnut ajattelevan. Lasten kuullen en ole koskaan puhunut mieheni kanssa heidän äidistään. Samaa ei voi sanoa äidistä. Kaikkea mukavaa aina yritämme lapsille keksiä, mutta entä kun mikään ei riitä...?
Mulla on ihan sama tilanne. Tuo yks yrittää vaan jeesustella, mutta ei ole varmaan itse samassa jamassa.
Kyllä minäkin käyttäydyn lasten seurassa, enkä karju koskaan mistään.
Voimat tuntuu aina olevan silti vähissä v-lopun jälkeen. No, tiedämpähän kuinka EN halua lastani kasvattaa!
Niin en kyllä huomannut puhuvani hemmottelusta mitään, vaan siitä miltä pienestä tuntuu silloin kun hän tulee teille ja lisäksi siitä että miksi äitipuoli joutuu lasta hoitamaan josei kerran halua,sehän on lapsen ja isän aikaa yhdessä. Missään nimessä en arvostellut ketään äitipuolta joka HALUAA puolisonsa lapsen elämään osallistua, nimittäin sellaisia ihmisiä arvostan.
Lisäksi vielä haluaisin jokaista naista ja miestä muistuttaa lasten ikäkausista...nimittäin esim oma uhmaikäinen poikani oli suorastaan kauhea marisia vielä puol vuotta sitten, nyt hän on taas mitä aurinkoisin poika ja harvoin mistään vastaan sanoo, mutta kokemuskesta tiedän että jo esim huomenna se voi alkaa...se kauhea kausi, eli lapsi kokeilee saako hän jollain tavalla tahtonsa läpi.
Ja tiedän kyllä hemmotelevat vanhemmat(vaikken siihen ed. kirjoituksessani puuttunutkaan) mutta niitä löytyy niin ydinperheistä kun pahoista existäkin :O
ja ne naiset/miehet joilla ei ole omia lapsia tai eivät ole lasten kanssa vuosia eläneet, niin en sano muuta että luulin minäkin tietäväni kaiken siitä miten lasta kasvatetaan, niin kauan kuin sain omani.
Kyllä minä niitä lapsia haluan hoitaa ja olen joskus (varsinkin kun olivat pienempiä)hoitanut enemmän kuin isä. En olisi alkanut olemaan mieheni kanssa, jos lapset olisivat häirinneet. Ollaan oltu nyt seitsemän vuotta yhdessä ja olen siis ollut aika kauan lasten elämässä mukana.
Ei ole lapsilla ollut mielestäni sen kummempia uhmia, vaan melko tasapainoisesti on mennyt.
Meillä on aina ollut paikka heille mihin voivat tulla ja sen kyllä tietävät. Nytkin asutaan sellaisessa asunnossa, missä on lapsia varten oma huone.
Hirveästi ärsyttää vaan, kun ei mitään tapoja ole, eikä äiti (kuitenkin pääasiallisena kasvattajana) luo mitään rajoja. Jos lapsi opetetaan saamaan kaikki ja aina tahtonsa läpi juuri tyyliin:tiedän, että kun inisen tarpeeksi kaun saan tahtoni läpi, on siinä muut kasvattajat ihmeissään.
Enkä ole väittänyt, että tiedän kaiken lapsien kasvatuksesta, mutta ainakin tiedän sen kuinka en kasvata omaani.
Lapset eivät ole mustasukkaisia uudelle veljelleen, sillä heillä on jo yksi ihan sieltä omalta äidiltä.
Se vaan koettelee kummasti, kun ei lapsille tunnu mikään kelpaavan ja ovat välillä aivan mahdottomia. Kun olisi kyseessä edes jokin uhma, mutta kun ei ja aina vaan pahemmaksi menee.
Kuule, vinkuiita on vielä siedettävä, mutta kun tulee muutama vuosi lisää... Teinin ja nuoren aikuisen äitipuolena saat kuulla kunniasi ja tiedät paikkasi, joka ei missään nimessä ole lasten ja exän mielestä nykyisen miehesi rinnalla. Joten ota ilo irti vinkuintiaani-iästä, muutaman vuoden kuluttua ei ole mitään iloittavaa - ellet sitten koe ihmeitä ja elä satumaailmassa.
hei eihän toi pidä paikkaansa ollenkaan. Murkkuina lapsien tapaamiset itse asiassa hoidetaan suoraan lasten kanssa. Ja ex-vaimon mielipiteistä viis, ei sen kanssa tarvitse puhua yhtään mittään. Murkuilla on kaverit numero 1 sit tullaan käymään isän ja äitipuolen luona kun ei ole kaiffojen kans muuta (harvemmin). Eli tilanne helpottaa.
Ihana kuulla!! Minkä ikäisinä vierailut harvenevat? Ja väheneekö myös yö-viikonloput?
Täällä päin: lapset pian 13 ja 10 - vierailevat enää n. kerran kuussa tai harvemmin. Koulu, harrastukset ja kaverit vievät aikaa suunnattomasti, samoin heidän uusperheensä uudet kuviot.
no kyllä se alkaa jo tossa 12-13 vuotiaana. Senikäiset haluavat mennä ja touhuta kavereiden kanssa viikonloppuisin. Sitten on koulun discoja, kaverit pitää bileitä, ym. viikonloppuohjelmaa josta teinit ei halua jäädä paitsi, ja se onkin ihan luonnollista ja OK! Meillä ainaski on käynyt niin että teini-ikäiset tykkäävät kovasti tulla yhtenä päivänä viikonloppuna isänsä luo ja me yhdessä mennään esim. leffaan & pizzalle tai vuokrataan leffa ja syödään hyvää kotiruokaa. Koko viikonloppua he eivät enää ole ikinä, korkeintaan yhden yön yli.
riippuu monesta asiasta, mm lähivanhemmasta.
Eronneena murkkujen lähihuoltajana olen edellyttänyt sekä murkkujeni isältä että lapsiltani että isän luona ja isän vastuulla olo toteutuu joka toinen viikonloppu. Lasten isä ymmärtää tämän ja haluaakin olla mukana lastensa elämässä myös murrosiässä, mutta hänen nykyinen (lapseton) elämänkumppaninsa on kyllä ilmeisesti vähän kakonut asiaa.
En tietenkään voi suoraan kieltää lapsia viettämästä aikaa myös kotonaan "isän" viikonloppuna. Olemme kuitenkin keskustelleet asian siten, että jos näin meinaa käydä, asiasta on sovittava hyvissä ajoin.
Käyn töissä ja pyöritän murkkujeni arkea ja sitä joka toista viikonloppua. Minusta on varsin kohtuullista olettaa että toinen huoltaja paimentaa lasten tulemisia ja menemisiä joka toinen viikonloppu, huoltaa sapuskat ja on huolissaan omalla vuorollaan siitä missä 17-vuotias taas viipottaa viikonloppuiltana ja koska tulee kotiin. Sorry vaan, nyksä, minäkin haluan rentoutua joskus...
itehhän oot valintas tehny, syytä ittees älä miehes lapsia! Olisit tutustunut heihin kunnolla ennenkun hyppäsit ratsaille:).
Olen tässä alkanut jo pikku hiljaa miettimään, että miksei se ipana voi vaan kadota!
-Niinpä, kuinka hirveä ihminen olen kun noin ajattelen!
Ja minkä v*tun takia ne meni aikoinaan tekemään sen kakaran?
-No ihan samasta syystä, kun me mieheni kanssa lapsemme.
Faktat on tiedossa mutta silti ottaa päähän!
- Turhaan, jos aiot miehesi kanssa olla ei asia miksikään muutu.