Apua huudan! Cherry, Lorimar, kuka vain.. vastaatteko huutooni?

Yhden, pari viestiä olen aikaisemminkin lähettänyt, joten saattaa joku tilanteeni tunnistaa. Nyt kyselen, josko joku oikea, sydämellinen näkijä tulisi hätääni lievittämään. Valtavan suuri kiitos teille, jos jotakin toivoa näette tai edes kurkkaatte tämän viestin.

Kyse on siis (vieläkin) mieheni tinnituksesta. , kuinka itseään syyttävä. Hyvin masentunut, itsemurhastakin puhunut. Olen niin epätoivoinen ja yksin tämän asian kanssa, miksi on niin vähän tutkittu vaiva? Minkälainen vaihtoehto-, miksei ihan lääketieteellinenkin hoito auttaisi?
Psykologia-asioita olemme kyllä tässä järjestämässä, jos se auttaisi masennukseen.

Tämä vie minultakin valtavasti voimia, vaikka tuntuu pahalta sanoa näin.. Tai no. Huoli ja murhe asuu sydämessä.

Joten nyt kysyn, josko kukaan näkisi meille onnen valoa edessäpäin? Milloin, millä konstilla?
Ikäviä asioita en tietenkään haluaisi kuulla, tuntuu siltä, että tässä vaiheessa ei oikein jaksaisikaan.

Eniten pelkään, että menetän hänet.. Jos näkisitte meistä vaikkapa vain välähdyksen vuosien takaa, lievittäisi se pelkojani.

Kaunis kiitos, mukavaa alkusyksyä, älkää masentuko te muut, jookos? :)
9552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mutta mutta...,,,,me ,ku ei olla lekureita....ei oo ees lähihoitajan tutkintoa. Nämä asiat kuuluu niihin paneutuneille ihmisille...
Oon kyllä joskus kuunnellu ohjelmia moisesta vaivasta, mutta mitään parannuskeinoa en kyl keksi. Ehkä luontoon meneminen ja liikunta ja muu antistressinen toiminta voisi kenties lieventää näitä oireita???
Positiiivinen elämänasenne ym ym....hakuammuntaa?
Kokeilkaa sitä kuulua Rose-terapiaa!
VoimiaxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxL^^

Äänestä

Ei sinun tarvitse itseäsi miehesi tinnituksesta syyttää. Hän on masentunut, mutta se ei ole sinun vikasi. Älä ota taakka , mikä sinulle ei kuulu.
Kyllä miehesi pärjää. Hän ei ole ainoa, joka vaivasta kärsii. Älä ota sitä taakkaa itsellesi. Anna miehellesi tila selvittää juttunsa.
Tinnitus ei sitäpaitsi ole mitenkään vähän tutkittu vaiva..siitä kärsii kymmeniätuhansia suomalaisia.
Ole sinä ja elä. Kyllä miehesi osaa tulla vaivansa kanssa toimeen.
Muista sinä itse pitää itsestäsi huoli. Kukaan muu ei tällä hetkellä ole sinulle niin tärkeä kuin sinä itse. Rakasta itseäsi.

Äänestä

Onko miehesi käynyt asian tiimoilta lääkärissä? Minun sukulaismiehellä on sama vaiva ja mielestäni hänellä on siihen lääkitys joka auttaa... tosin tämä ihminen asuu ulkomailla ja en tiedä miten suomessa tätä kiusallista vaivaa hoidetaan. Ottakaa ihmeessä selville!!

Äänestä

kiitos kaikille, jotka vaivauduitte vastaamaan :)
aika epätoivon hetkellä oli tuokin viesti kirjoitettu.. yleensä kyllä olen ihan positiivisella mielellä :)

ja vähän pöpejä tuonne kirjoittelin, siis tarkoitin vuosien päästä, en vuosien takaa..

aino, minkälainen lääkitys? Suomen lääkärit ne sanoo, että oikein mitään ei voi tehdä..

Äänestä
  • arvasinkin ettei täällä vaivaa lääkitä.. en osaa sanoa mikä lääke on, voin kyllä kysyä kun saan häneen yhteyden (voi mennä vähän aikaa) laitan siitä sitten sinulle viestiä. :)

    Äänestä

Voi, ymmärrän tuskasi, tällä hetkellä sinusta -ja etenkin miehestäsi- tuntuu synkältä ja pimeältä, tuntuu ettei ulospääsyä ole. Tiedän miltä se tuntuu, olen itsekin ollut joskus vastaavanlaisessa tilanteessa, en tosin tämän vaivan takia.

Minä en kuitenkaan näe tilannettanne täysin lohduttomana - toivoa on, valoa näkyy tunnelin päässä. En näe miehesi poistuvan keskuudestamme lähivuosien aikana, en siis näe hänen päättävän itse elämäänsä. Hoito löytyy, ovi aukenee edessänne yllättäin. Minäkään en ole lääkäri, mutta tällaiset vaihtoehdot kuin akupunktio ja homeopatia tulivat mieleeni - oletteko kokeilleet? Vaihtoehtohoitoja on nykyään paljon, varmasti apu löytyy jostain.

Muistakaa myös jaksaa rukoilla, yläkerrassa ollaan valmiita auttamaan kun vain pyydätte. Enkelit ovat aina kanssanne näinä vaikeina koetuksen aikoinakin, vaikkei siltä aina tunnukaan. Valoa elämäänne ja jaksamista teille!

Äänestä
  • Kiitos kaikille, jotka jaksoivat vastailla! :)

    Kylläpä tuli parempi mieli, cherrykirsikan vastauksesta sain tulevaisuuteenkin toivoa! Ehkä tässä pitäisi vaihtoehtohoitojen laajaa skaalaa selata läpi - tosin juuri se moninaisuus ahdistaa, kun ei tiedä, mikä olisi se oikea vaihtoehto..

    ainolle vielä, että toki kaikki tieto otetaan innoissaan vastaan, että jos sitä lääkkeen nimeä joskus kuulet, niin tulehan se tänne kertomaan!

    Olen kyllä positiivisena liikkeellä, kun vaan saisi toivoa miehenikin päähän :)

  • alkuperäinen (toivottavasti... kirjoitti:

    Kiitos kaikille, jotka jaksoivat vastailla! :)

    Kylläpä tuli parempi mieli, cherrykirsikan vastauksesta sain tulevaisuuteenkin toivoa! Ehkä tässä pitäisi vaihtoehtohoitojen laajaa skaalaa selata läpi - tosin juuri se moninaisuus ahdistaa, kun ei tiedä, mikä olisi se oikea vaihtoehto..

    ainolle vielä, että toki kaikki tieto otetaan innoissaan vastaan, että jos sitä lääkkeen nimeä joskus kuulet, niin tulehan se tänne kertomaan!

    Olen kyllä positiivisena liikkeellä, kun vaan saisi toivoa miehenikin päähän :)

    Laitan sinulle viestiä kun saan yhteyden mitä hoitoa/lääkitystä hän sai vaivaansa. Kannattaa kyllä harkita jotain vaihtoehtoishoitmuotoa, tarjontaa on ja jokaiselle löytyy sopiva, näin maalaisjärjellä esim. hermoratahieronta ehkä voisi olla hyvä juttu.. mutta kokeilemalla niistä omansa löytää..

    Kaikkea mukavaa syksyyn toivottelee aino

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"kurjuus ja epätoivo... kirjoitti:

Yhden, pari viestiä olen aikaisemminkin lähettänyt, joten saattaa joku tilanteeni tunnistaa. Nyt kyselen, josko joku oikea, sydämellinen näkijä tulisi hätääni lievittämään. Valtavan suuri kiitos teille, jos jotakin toivoa näette tai edes kurkkaatte tämän viestin.

Kyse on siis (vieläkin) mieheni tinnituksesta. , kuinka itseään syyttävä. Hyvin masentunut, itsemurhastakin puhunut. Olen niin epätoivoinen ja yksin tämän asian kanssa, miksi on niin vähän tutkittu vaiva? Minkälainen vaihtoehto-, miksei ihan lääketieteellinenkin hoito auttaisi?
Psykologia-asioita olemme kyllä tässä järjestämässä, jos se auttaisi masennukseen.

Tämä vie minultakin valtavasti voimia, vaikka tuntuu pahalta sanoa näin.. Tai no. Huoli ja murhe asuu sydämessä.

Joten nyt kysyn, josko kukaan näkisi meille onnen valoa edessäpäin? Milloin, millä konstilla?
Ikäviä asioita en tietenkään haluaisi kuulla, tuntuu siltä, että tässä vaiheessa ei oikein jaksaisikaan.

Eniten pelkään, että menetän hänet.. Jos näkisitte meistä vaikkapa vain välähdyksen vuosien takaa, lievittäisi se pelkojani.

Kaunis kiitos, mukavaa alkusyksyä, älkää masentuko te muut, jookos? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu