Asiaa

miksi maallisen musiikin kuuntelu ja elokuvat sekä tv saarnataan synniksi jo ennen kuin ne ovat ihmisen syntiin johtaneet?

Siis miten ne voivat olla itsessään syntejä, jos eivät johda syntiä tekemään siis esim. irtosuhteiden harrasteluun, juopotteluun?

Ovatko nämä kiellot synneistä siis synnin ensimmäinen aste ja jos lähtee elämään kuten maailmassa syntiset elävät (irtosuhteita, juopottelua, pettämistä,ym) niin on kyseessä synnin toinen aste?

Mistä tulee ajatus, että joku rokkia kuunteleva ajautuu väistämättä syntiin? Jos hänelle kuitenkin itse usko on se tärkein ja usko syntien anteeksiantamiseen.

Jos hän ei pidä syntinä rokin kuuntelua, sillä se ei saa häntä ajattelemaan mitään ihmeellistä ja kamalaa, ehkä joskus sellaista, mitä ei saisi ajattelemaan myös vaikka jonkun hyvännäköisen vastakkaista sukupuolta olevan näkeminen seuroissa, mutta huom. hän ei ala koskemaan kuitenkaan. Ja varmasti niitä ajatuksia on uskovaisillakin, ei vaan kaikki myönnä.

Asia on siis syntiä jo ennen kuin se on syntiin johtanutkaan?
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin, että mm. mainitsemiesi asioiden saarnaaminen synniksi pitää nähädä ennen kaikkea varoituksena. Vertauskuvallisesti voitaisiin sanoa, että uskovainen ihminen, joka haluaa tieten tahtoen saattaa itseään alttiiksi maailmallisille vaikutuksille esim. musiikin, elokuvien tai tv:n kautta, on kuin henkilö, joka rämpii itsepäisesti suolla polviaan myöten liejussa, vaikka vieressä kulkisi pitkospuut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


synnistä kirjoitti:

miksi maallisen musiikin kuuntelu ja elokuvat sekä tv saarnataan synniksi jo ennen kuin ne ovat ihmisen syntiin johtaneet?

Siis miten ne voivat olla itsessään syntejä, jos eivät johda syntiä tekemään siis esim. irtosuhteiden harrasteluun, juopotteluun?

Ovatko nämä kiellot synneistä siis synnin ensimmäinen aste ja jos lähtee elämään kuten maailmassa syntiset elävät (irtosuhteita, juopottelua, pettämistä,ym) niin on kyseessä synnin toinen aste?

Mistä tulee ajatus, että joku rokkia kuunteleva ajautuu väistämättä syntiin? Jos hänelle kuitenkin itse usko on se tärkein ja usko syntien anteeksiantamiseen.

Jos hän ei pidä syntinä rokin kuuntelua, sillä se ei saa häntä ajattelemaan mitään ihmeellistä ja kamalaa, ehkä joskus sellaista, mitä ei saisi ajattelemaan myös vaikka jonkun hyvännäköisen vastakkaista sukupuolta olevan näkeminen seuroissa, mutta huom. hän ei ala koskemaan kuitenkaan. Ja varmasti niitä ajatuksia on uskovaisillakin, ei vaan kaikki myönnä.

Asia on siis syntiä jo ennen kuin se on syntiin johtanutkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu