andy mc coy

mitäs mieltä ootte?
91373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se skulaa skebaa snadisti.

Äänestä
  • karsee ja naama ku petolinnun perse.

    Äänestä

Andy on lopettanut päihteiden käytön ja röökin polton, joten nostetaan Hulkon Antille hattua, kenellä hattu on.. Kitaristina Andy on kylläkin keskivertoluokkainen rämpyttäjä ja Suomesta löytyy kymmeniä kovempia kepittäjiä, vaikkapa Jukka Tolonen, Aleksi Laiho ja Heikki Silvennoinen mainitakseni. Andyn plussana voi sanoa kimallukset ja 24h/vrk kestävän rock-glamourin, mikä kuuluu asiaan Pelkosenniemen omalle kasvatille.

Äänestä
  • Samaa mieltä, etenkin soittamisen osalta. Andy on/oli toki keskinkertaista räpyttäjää lahjakkaampi soittaja, mutta osaltaan hänen tyylinsä perustuu ovelaan hämäämiseen, etenkin hänen kohdallaan usein mainittavan flamencon soittamisen osalta. Sikäli kun muistan, herra on jo toistakymmentä vuotta vetänyt tyylinäytteeksi aina samanlaisen lurituksen, jolla vakuutetaan kaikki soittamisesta mitään ymmärtämättömät tahot, mutta todellisen taituroinnin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Kaikkea hyvää kuitenkin herralle, onhan hän vihdyttänyt meitä kolmattakymmentä vuotta. Niin, ja kiitos siitä, että hän on lopettanut niiden perättöminen romanijuttujen kertoilun - mies on pesunkestävä peliMANNI ei peliMANNE.

    Äänestä

  • Unohdit mainita sen kenties lennokkaimman kitaristin suomesta,Andyn hyvän kaverin,Dave Lindholmin.

    Äänestä

  • Etpä taida kitaran soitosta tietää juurikaan... on totta ettei Andy ihan huippuunsa pystynyt sekoilu keikoilla mutta kuka pystyis siinä kunnossa. Andy on yks suomen kovimmista kitaristeista!!!!!!! Se on tosi! Katso Andyn Iggy Popin aikainen live keikka niin uskot!

    Äänestä

  • TTT kirjoitti:

    Etpä taida kitaran soitosta tietää juurikaan... on totta ettei Andy ihan huippuunsa pystynyt sekoilu keikoilla mutta kuka pystyis siinä kunnossa. Andy on yks suomen kovimmista kitaristeista!!!!!!! Se on tosi! Katso Andyn Iggy Popin aikainen live keikka niin uskot!

    En tiedä, en. Mutta kuten kirjoitin, niin totaalisen ummikon Antti-poika hämää tuosta vaan - näin on ilmeisesti sinunkin kohdallisi käynyt. Ei Andy Suomen huippua edusta, mikäli puhutaan noin yleisesti iskelmäkitarasta. Tässäkin ketjussa on mainittu useampia häntä merkittävämpiä tekijöitä. Vuoden Instinct-kiertueen perusteella ei kannata tehdä muunlaisia johtopäätöksiä. Hyllystäni löytyy laskentatavasta riippuen kolme - viisi bootlegia (Ihan vinyyliä, ei mitään mp3-paskaa) kyseiseltä rundilta. Kyllä Antti niillä mukana pysyy, ei siinä mitään. Mutta ei Iggy ketään täysin lahjatonta olisi mukaansa ottanutkaan. Mutta toisaalta hänen tuotantonsa ei kovinkaan kummoista virtuooisiteettia soittajalta kaipaa. Ron Ashetonin erinomaisuus oli muualla kuin osaamisessa ja James Williamsonin juju oli tajuta nyansseista jotain elämää suurempaa - Ja myönnän, että tässä suhteessa Andyllakin on nuoruudessaan ollut sananen sanottavanaan. Näiden kahden kitaristin jälkeen Igsterin kelkassa ovat vierailleet vain sessiomiehet - kuten Attikin lyhyen ajan oli.

    Äänestä

  • Andy on mun mielestä aina soittanu, siihen nähden miten rankasti se ainakin omien sanojensa mukaan on vetänyt opiaatteja. Kaverihan oli täysi narkkari. Siihen nähden PIRUN hyvä kitaristi.

    Äänestä

kaikki on kaikki, huu knows knows it all. an dat is dat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fani65 kirjoitti:

mitäs mieltä ootte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu